Kohu Kylian Mbappén ympärillä yltyy – nyt pamahti raju väite

Kylian Mbappén ympärillä vellova tilanne ottaa uusia kierroksia. Ranskalaistoimittaja Romain Molina on esittänyt rajuja väitteitä, joiden mukaan Real Madrid "katuu" ranskalaistähden hankkimista Paris Saint-Germainista tänä kesänä.

Mbappé on ollut kiistanalaisissa otsikoissa kuluneen viikon aikana. Ruotsalaislehdet kertoivat tiistaina, että Ranskan maajoukkuekapteenia epäillään raiskauksesta.

Mbappé matkusti Tukholmaan maajoukkuetauon aikana ja yöpyi hotellissa, jossa epäilty rikos tapahtui. Mbappé on kiistänyt yhteytensä tapaukseen, minkä lisäksi hänen asianajajansa Marie-Alix Canu-Bernard on selventänyt tapahtumia medialle.

Real Madrid on myös osoittanut tukensa Mbappélle raiskausepäilyn keskellä, mutta pelillisiin esityksiin ei tuoreimpien väitteiden mukaan olla seurassa tyydytty.

Muun muassa The Guardianille, BBC:lle ja New York Timesille kirjoittava ranskalaistoimittaja Romain Molina on esittänyt kohun keskellä häkellyttävän näkemyksen Real Madridin suhtautumisesta ranskalaishyökkääjänsä tekemiseen.

– He katuvat sitä, että Mbappé tuotiin sisään. Takaan sen. Olen puhunut siitä epävirallisesti. Tämä ei ole ollut lainkaan sitä, mitä he odottivat, Molina kertoo Colinterview -nimisellä YouTube-kanavalla.

– Hänen hankintansa oli (seuran puheenjohtaja) Florentino Perezin päähänpisto. Vain Perez halusi hänet. Hän on aina pitänyt suurista pelaajista. Hänellä on myös lapsenomainen suhde Mbappéen.

Mbappé on tähän saakka tehnyt Los Blancosille seitsemän maalia 11 otteluun kaikissa kilpailuissa, mutta parempaa ilmeisesti toivottiin.

– Seura on tyrmistynyt. Ensinnäkin hänen tasostaan, joka ei ole lainkaan odotetulla tasolla, eivätkä asiat pukukopissa ole hyvin – se ei kuitenkaan ole välttämättä Mbappén vika, Molina jatkaa.

– Mielestäni Real on tehnyt suuren virheen. Hänellä ei ollut harjoituskautta, vaan pelasi heti, toisin kuin (Jude) Bellingham. Kun näkee millä fyysisellä tasolla Mbappé on 25-vuotiaana, sitä ei voi selittää minulle. En ole koskaan nähnyt sellaista tasonpudotusta, joka hänellä on ollut 25-vuotiaana.

Real Madrid palaa tositoimiin La Ligassa lauantaina, kun se kohtaa Celta Vigon vieraissa. Mbappén odotetaan olevan mukana kokoonpanossa, vaikka häneltä jäikin Ranskan ottelut väliin maajoukkuetauon aikana.

Lue myös:

    Uusimmat