Kylian Mbappéen liitetyt raiskaussyytökset ovat nousseet otsikoihin etenkin Ruotsissa ja Ranskassa, mutta Espanjassa tilanne on täysin erilainen. Tiedot paikan päältä kertovat, että Mbappén maine Madridissa on yhä seuraa myöden voimissaan.
LUE MYÖS: Ruotsalaismediat: Kylian Mbappea epäillään raiskauksesta Tukholmassa
LUE MYÖS: Kylian Mbappé jysäytti kohun keskellä
Ranskan maajoukkuekapteeni Mbappé on tutkinnan kohteena Tukholmassa tapahtuneesta raiskauksesta epäiltynä. Uutinen tutkinnasta on herättänyt suurta kohua sekä Ruotsissa että Ranskassa, muita kansainvälisiä medioita unohtamatta.
Samaan aikaan Espanjassa on paljon hiljaisempaa, vaikka ranskalaistähti pelaa Real Madridin paidassa.
– Täällä suurimmat mediat laittavat jutut jonkin verran alemmas sivuilleen. Asiasta ei ole koskaan tiedotettu laajalti, koska uutiset, jotka tulivat julki, olivat melko sekavia, kertoo espanjalaistoimittaja Arancha Rodríguez norjalaiselle TV2:lle.
Rodríguez on työskennellyt Real Madridin parissa monta vuotta ja tuntee seuran hyvin. Espanjan toiseksi suurinta radiokanavaa Copea edustava radiotoimittaja kertoo, ettei kohu ole vaikuttanut negatiivisesti Mbappén maineeseen. Syytöksiin suhtaudutaankin hyvin epäileväisesti.
– Real Madridin kannattajat uskovat, että kaikki on vain osa jonkinlaista kampanjaa, Rodríguez kertoo.
– On tavallista, että Mbappésta kerrotaan paljon negatiivisia uutisia. Erityisen paljon niitä on ollut PSG-siirron jälkeen.
Mbappé on aiemmin kuvaillut raiskaussyytöksiä "valeuutisiksi" ja vihjannut kaiken liittyvän hänen oikeudenkäyntiinsä entisen seuransa Paris Saint-Germainin kanssa.
LUE MYÖS: Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
"Se ei vaikuta häneen kentällä"
Rodríguesin mukaan Mbappé on käynyt asiasta keskusteluja Real Madridin kanssa ja seura antanut täyden tukensa pelaajalle.
– Mbappé vakuutti seuralle, että nämä ovat vääriä syytöksiä, kun hän puhui heille. Real Madridissa odotetaan maltillisina tilanteen etenemistä ja pysytään rauhallisina. Uutisoinnissa halutaan pitää matalaa profiilia, Rodríguez sanoi.
LUE MYÖS: Carlo Ancelotti otti kantaa raiskauksesta epäillyn Kylian Mbappen tilanteeseen
Mbappé on pelannut kaksi ottelua Real Madridin paidassa sen jälkeen, kun raiskausepäilyt nousivat Ruotsissa otsikoihin maajoukkuetauon aikana.
25-vuotias ranskalainen teki maalin lauantain La Liga -ottelussa Celta Vigoa vastaan. Tiistai-iltana hän antoi maalisyötön Antonio Rüdigerin kavennusosumaan, kun Carlo Ancelottin miehistö peittosi Borussia Dortmundin Mestarien liigassa 5–2-lukemin.
– Hän on tottunut siihen, että tuuli puhaltaa hänen ympärillään, joten olen vakuuttunut siitä, ettei se vaikuta häneen kentällä, Rodríguez päättää.
2:33