Koirapelko on todennäköisesti yleistynyt, kun koiria kohdataan entistä useammin – elämää rajoittavaan pelkoon tulisi hakea apua

Noin kymmenellä prosentilla pelko on kuitenkin niin voimakas, että se rajoittaa elämää, jolloin voidaan asettaa määräkohteisen pelon diagnoosi. Näistä peloista noin kolmasosa on eläinpelkoa, ja noin kolmasosa eläinpelosta koskee koiria. 

– Koirapelko on todennäköisesti yleistynyt samaan aikaan, kun koirasta on tullut Suomessa vielä entistäkin suositumpi lemmikki, kertoo Mieli Suomen Mielenterveys ry:n johtava asiantuntija, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Kristian Wahlbeck.

– Mitä enemmän on koiria, joita kohdata, sitä enemmän syntyy myös pelon ja paniikin tunteita, Wahlbeck huomauttaa.

Suomen Kennelliiton Taloustutkimuksella alkuvuodesta teettämän selvityksen mukaan Suomessa on yli 800 000 koiraa.

Wahlbeckin mukaan koirapelko ja pelot ylipäätään ovat yleisimpiä lapsuudessa. Lapsilla on luontainen kyky tulla rohkeammaksi ja voittaa pelkojaan, mistä syystä pelot usein vähenevät iän myötä. Lapsuudessa syntyvät pelot ovat vahvasti yhteydessä temperamenttiin ja persoonallisuuteen: jotkut ovat luonteeltaan varovaisempia ja pelokkaampia, toiset taas rohkeampia ja riskialttiimpia.

Myös vanhemmat voivat tahattomasti aiheuttaa lapsilleen pelkoja.

– Lapselle pitää tietysti opettaa varovaisuutta, mutta se ei saisi olla niin korostunutta, että se herättää lapsessa pelkoa. Pelot tunnetusti kulkevat perheissä sukupolvelta toiselle, eli jos aikuinen näyttää sanoilla tai teoilla omaa pelkoaan, se herkästi tarttuu lapseen, Wahlbeck toteaa.

Koirapelon taustalla voi olla jokin yksittäinen tapahtuma, jossa koira on käyttäytynyt esimerkiksi arvaamattomasti, kertoo Mehiläisen vastaava psykologi ja psykoterapeutti Pirkko Hänninen. Kun lapsi kohtaa tällaisen tilanteen, hän ei osaa asettaa tapahtumaa aikuismaiseen kontekstiin, jossa ymmärtäisi koiran käytöksen johtuneen esimerkiksi jostakin tietystä syystä. Oma keinottomuus ja avuttomuus ottavat ikään kuin vallan.

Pelko voi aiheuttaa häpeää

Hännisen mukaan pelkojen taustalla vaikuttaa myös ihmisen luottamus omaan selviytymiseensä. Turvattomuuden kokemukset horjuttavat tätä luottamusta. Mitä enemmän ihminen uskoo selviytyvänsä pelkoakin tuottavissa tilanteissa, sitä vähemmän hän pelkää.

Myös esimerkiksi uutiset voivat ylläpitää pelkoja.

– Ajoittain tulee uutisia joko toisten koirien tai jopa ihmisten kimppuun hyökänneistä koirista. Yksittäisetkin uutiset vahvistavat ajatusta siitä, että näin todella voi tapahtua. Ihminen voisi olla pelkäämättä, jos hän voisi olla sataprosenttisen varma, että hänen pelkäämäänsä asiaa ei tapahdu, mutta siitähän ei koskaan saa täyttä varmuutta, ja tässä piilee se ongelma.

Koirapelon taustalla voi Hännisen mukaan vaikuttaa myös epäluottamus koiranomistajiin. Koiranomistajat eivät välttämättä huomaa ajatella sitä, että joillakin ihmisillä on pelkoja, jolloin he saattavat antaa koiriensa liikkua vapaasti vieraiden ihmisten lähellä.

Hänninen uskoo koirapelon aiheuttavan ihmisille häpeää, joka voi estää myös avun hakemista.

– Nykyisessä kulttuurisessa ympäristössä on jollakin tavalla sankarillista tulla hyvin toimeen eläinten kanssa, jolloin aiheesta puhuminen voi tuntua hankalalta.

Altistushoito voi auttaa

Jos lapsen koirapelko syntyy yksittäisen pelottavan tilanteen seurauksena, vanhemman olisi hyvä ottaa asia puheeksi heti tapahtuman jälkeen ja luoda lapselle uskoa siitä, että kyseessä oli yksittäinen tapaus, eivätkä kaikki koirat ole pelottavia. Peloissa on kyse kokemuksista, ajatuksista ja tunteista, jotka voivat muuttua, kertoo Hänninen.

– Olisi tärkeää, että lapsen ja vanhemman välillä olisi avointa keskustelua ja lapsi oppisi kääntymään vanhempansa puoleen kokiessaan pelkoa. Tämä edellyttää turvallista luottamussuhdetta. Ymmärretyksi ja kuulluksi tuleminen on paras lääke kaikkiin pelkoihin.

Vanhempi voi pyrkiä helpottamaan lapsen koirapelkoa esimerkiksi kirjallisuuden tai videoiden avulla. Tämän jälkeen koiria voi mennä katsomaan riittävän etäisyyden päästä ja lopulta vaikkapa tuttavaperheen luo.

Jos koirapelko ei ole hävinnyt aikuisuuteen mennessä, se harvoin enää katoaa itsestään, kertoo Wahlbeck.

Wahlbeckin mukaan koirapelkoon olisi hyvä hakea apua siinä vaiheessa, kun se alkaa rajoittaa elämää. Vakavasta koirapelosta kärsivä saattaa esimerkiksi vältellä tiettyjä reittejä tai ei pysty vierailemaan tuttavansa luona siellä asustelevan koiran takia.

Kun jokin asia tuntuu pelottavalta, ihmisen luonnollinen reaktio on vältellä sitä. Wahlbeck huomauttaa, että välttämiskäyttäytyminen kuitenkin vähitellen pahentaa pelkoa.

– Omahoitona kannattaa tehdä asteittaista altistushoitoa. Altistusta olisi hyvä tehdä niin kauan, että ehtii tulla hieman epämukava ja ahdistunut olo. Kun kohdistaa huomion muualle – esimerkiksi rauhalliseen hengittämiseen tai johonkin lähellä olevaan esineeseen – ahdistus vähenee.

Jos omahoito ei riitä tai pelko aiheuttaa esimerkiksi paniikkikohtauksia, altistushoito olisi hyvä tehdä ammattilaisen ohjauksessa. Samalla voidaan paneutua tarkemmin myös koirapelon taustalla oleviin syihin.