Kokaiini on Suomessa nyt ennätyksellisen vahvaa – "Ainetta on koko ajan enemmän"

1:48img
Katso video: Näin kokaiinitilanne on muuttunut Suomessa.
Julkaistu 18.08.2024 05:30
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Suomessa myytävä kokaiini on nykyään ennätyksellisen puhdasta, käy ilmi keskusrikospoliisiin rikosteknisen laboratorion tilastoista. 

Viime vuonna tutkittu takavarikoitu kokaiini oli keskimäärin 75-prosenttista, kun toissa vuonna aine oli keskimäärin 67-prosenttista. Vertailun vuoksi vuonna 2015 kokaiinin keskipitoisuus oli 35 prosenttia.

EU-maissa kokaiinin on keskimäärin noin 70-prosenttista. Suomi ylittää tämän niukasti.

– Aika lähellä keskiarvoa ollaan, mutta silti keskiarvon yläpuolella, rikoskomisario Hans Fagerström keskusrikospoliisista kertoo MTV Uutisten haastattelussa.

0708_huumepitoisuudet_graafi

Kokaiinia tuli viime vuonna rikostekniseen laboratorioon tutkittavaksi 757 kokaiinierää, mikä tarkoitti runsasta 90 kiloa. 

Tuloksista on hyvä huomata, ettei pitoisuutta määritellä alle neljän gramman kokaiinierille. 

Silti tulokset viittaavat siihen, ettei kokaiinin puhtaus liity vain kiinni jääneisiin tukkueriin: Tilaston mukaan viime vuoden yli kilon kokaiinierät olivat keskimäärin 85-prosenttisen puhtaita, mutta alle sadankin gramman erien puhtaus oli 72 prosenttia.

Hans Fagerström muistuttaa, että myös sillä on vaikutusta, että takavarikoita on tehty jo ennen kun kokaiiniin on ehditty lisätä jatkeaineita käyttäjille myyntiä varten. Yksi suuri takavarikkotapaus voi vaikuttaa tilastoihin merkittävästikin.

Fagerströmin mukaan kokaiinin vahvistuminen näkyy kuitenkin myös käyttäjätason annoksissa. 

Lue myös: Tullilta karut luvut: Kokaiini kolminkertaistunut, marijuana tuplaantunut...

Pitoisuudessa suuria vaihteluita

Vaikka kokaiinin keskimääräinen vahvuus nousee, yksittäisten erien välillä erot voivat olla huomattavia. Viime vuonna rikosteknisessä laboratoriossa tutkittujen kokaiinierien puhtauden vaihteluväli oli yhdestä prosentista aina täyteen sataan prosenttiin. 

Kokaiinia käyttävät eivät voi muutenkaan tuudittautua varmuuteen käyttämänsä aineen sisällöstä. Laittomilla markkinoilla aine ei paitsi välttämättä ole niin vahvaa kuin luvataan, ei myöskään sitä mitä ostajalle on kerrottu. 

Esimerkiksi A-klinikkasäätiön Kadulta labraan -hankkeessa paljastui laboratoriotutkimuksissa, että kokaiinina oli käyttäjälle myyty aivan toisia aineita tai kokaiinia oli jatkettu erilaisilla muilla aineilla.

Muissa huumausaineissa ei ole huomattavissa yhtä suuria pitoisuuden muutoksia viime vuosilta. 

Amfetamiini on viime vuosina ollut keskimäärin 17–32-prosenttista. Viime vuonna se oli pitoisuudeltaan keskimäärin 18-prosenttista. 

Metamfetamiini oli viime vuonna keskimäärin 28-prosenttista. Ekstaasina tunnettu MDMA on vuosikausia ollut keskimäärin 70–80-prosenttista ja viime vuonna keskimäärin 80-prosenttista.

Erilaisten synteettisten katinonien, joita ovat esimerkiksi alfa-PVP, alfa-PHP ja alfa-PiHP, keskimääräinen puhtaus on vuosia pyörinyt 90 prosentin molemmin puolin.

Lue myös: Suomalaiset maksavat kokaiinistaan selvästi eurooppalaisia enemmän – nämä seikat vaikuttavat "aineiden vyöryyn" Suomeen

Kokaiinia tarjolla aiempaa enemmän

KRP:n Fagerström arvioi, että aineiden niukkuus johtaa niiden laimentamiseen. Vastaavasti kokaiinin nykyinen vahvuus kertoo tarjontaa olevan paljon. Kokaiinin pitoisuus on noussut samaan aikaan, kun jätevesitutkimuksissa on näkynyt kokaiinin käytön kasvua.

Ainetta on koko ajan enemmän ja enemmän liikenteessä. Kun sitä on liikenteessä paljon, se on yleensä myös vahvaa. Täällä on kysyntää kalliille kokaiinille, ja se taas houkuttaa kansainvälisiä rikollisryhmiä tuomaan kokaiinia Suomeen, Fagerström kertoo.

Tätä tukee Fagerströmin mukaan se, että vaikka kokaiinin pitoisuus nousee, on kokaiinin hinta Suomessa ja EU:ssa pysynyt suhteellisen vakaana. Hän kertoo, että kokaiinin hinta pyörii sadasta eurosta ylöspäin, riippuen siitä, keneltä ja mistä päin Suomea huumausaine ostetaan.

Vahvistuvan kokaiinin seurauksena jopa äkkikuolema – päihdelääkäri huolissaan: "On tuurista kiinni, mitä saa"

Kokaiinin käyttäjää ei tunnista ulkonäöltä

Kokaiinin yleistymisellä on vaikutuksena myös poliisin arkityöhön. Fagerström kertoo, että suuri osa poliisin toimenpiteiden kohteeksi joutuneista on huumeiden vaikutuksen alaisena tai kantaa niitä mukanaan. Huumeita käyttäneet ovat hänen mukaansa poliisille hyvin arvaamattomia.

– Mitä vaan voi tapahtua, hän toteaa.

Kokaiini tuo oman palasensa tähän ongelmaan. Poliisin mukaan kokaiinia käyttävä ei välttämättä ulkonäöllään herätä huomiota.

– Kokaiinin käyttäjät tai joilla on kokaiinia hallussaan ovat hyvin tavanomaisia ihmisiä. Päältäpäin ei mitenkään näy, että heillä on kokaiiniongelma tai ainetta hallussaan. Tämä taas lisää entisestään sitä arvaamattomuutta poliiseille kentällä, Fagerström kertoo.

Jätevesitutkimusten perusteella kokaiinin käyttö keskittyy viikonlopuille, mikä voi viitata siihen, että se liittyy juhlimiseen tai että käyttäjät ovat töissä viikolla. 

Lue myös: Rikostoimittajat: Kokaiinia liikkuu nyt ehkä enemmän kuin koskaan – ei enää vain harvojen ja valittujen huume

Kokaiinin kysyntä voi houkutella uusia rikollisryhmiä Suomeen

Kokaiinin suuri tarjonta kertoo osaltaan suuresta kysynnästä. Fagerström toteaa, että kokaiinin hinta on monia huumausaineita korkeampi, mikä tekee kokaiinikaupasta rikollisryhmille kannattavaa toimintaa.

Kokaiinin kalleus on johtanut maailmalla rikollisryhmien väliseen väkivaltaan, kun ne ovat kilpailleet arvokkaan myyntiartikkelin hallinnasta. Tämä huolestuttaa Fagerströmiä.

– Jos kysyntä pysyy edelleen korkealla, niin kokaiinin määrä tulee lisääntymään. Tämä taas on omiaan tuomaan entistä enemmän kansainvälisiä rikollisryhmiä tänne Suomen markkinoilla. Se uhkakuva on, että jossain vaiheessa rikollisjärjestöt ryhtyvät tappelemaan markkinoistaan tai reviiristään. Me tiedämme kansainvälisesti, että siinä voi käydä hyvinkin huonosti: Kansainvälisiä, verisiä jengisotia, hän sanoo.

Fagerströmin mukaan turvallisuustilanne on Suomessa yhä hyvä, mutta hän pitää kokaiinin lisääntymistä huolestuttavana myös tästä näkökulmasta.

Poliisi muistuttaa: Kokaiini voi olla käyttäjälleen tuhoisaa

Fagerström muistuttaa, että kokaiini on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.

– Se kertoo mistä on kysymys.

Hän painottaa, että kokaiinia käyttävä altistuu fyysisille ja psyykkisille terveysongelmille, minkä lisäksi haitat voivat olla taloudellisia ja sosiaalisia.

– Se on kallista yhteiskunnalle, mutta voi olla myös tuhoisaa sille henkilölle, joka sitä käyttää.

4:46img

Vuonna 2022 uutisoitiin, että kokaiinin käyttö on kasvanut pääkaupunkiseudulla niin rajusti, että se on yleisempää kuin amfetamiini.

Tuoreimmat aiheesta

Huumeet