Entiset pitkän linjan poliisit Kari Tolvanen, Petri Rainiala ja Kenneth Eriksson ovat perustaneet turvallisuusalan yrityksen. Yrityksellä on myös poliisihallituksen myöntämä yksityisen turvallisuusalan elinkeinolupa.
(TAC) Threat Assessment Consulting Oy:n toimitusjohtajan Petri Rainialan mukaan he tarjoavat ammattimaisia selvitys-, tutkinta- ja koulutuspalveluita yrityksille ja yksityishenkilöille. Yrityksen asiantuntijoina on myös pelastusalan vahvoja osaajia.
– Yritykset mieltävät tätä nykyä paremmin muuttuneen turvallisuusympäristön ja sen uhat. Vastaamme niihin tarpeisiin. Teemme tiedustelua ja tutkimuksia rikosten ilmi saattamiseksi ja hankimme selvityksiä myös yksityisoikeudellisissa asioissa. Tärkein tavoitteemme on ikävien tapahtumien ja rikosten ennaltaehkäisy, Rainiala sanoo.
Järjestäytynyt rikollisuus ja Venäjä
Muuttuneen turvallisuusympäristön uhkia ovat muun muassa kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ja Venäjä, joka kokee Suomen Nato-jäsenyyden myötä vihamieliseksi maaksi.
Kansainvälistyvä toimintaympäristö luo myös työnantajalle erityisiä haasteita huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta.
Rainialan mukaan tekninen tietoturva ja kulunvalvonta on yrityksissä järjestetty kohtuullisen hyvin, ja ylin johto on suojattu. Yritysten avainhenkilöiden ja heidän perheensä suojaamiseen ei kuitenkaan ole aiemmin välttämättä kiinnitetty huomiota.
– Yrityssalaisuudet ja huipputieto ovat kuitenkin avainhenkilöiden hallussa, ja jos ne joutuvat rikollisten käsiin, vahingot voivat olla syvät, Rainiala sanoo.
Selvitysten mukaan yritysten yleisimpiä turvallisuusriskejä ovat työntekijän uhkailu ja häirintä töissä sekä työntekijän syyllistyminen väärinkäytökseen yritystä kohtaan.
– Palveluumme kuuluu myös hankalien ja vaativien tilanteiden hallinta ja viestintä, kun pahin on jo tapahtunut, TAC Oy:n hallituksen jäsen Tolvanen sanoo.
Rikoksen, esimerkiksi kiristyksen tai muun vahingon kohteeksi joutunut yritys ei aina tee asiasta ilmoitusta poliisille mahdollisen mainehaitan takia. Rainialan mukaan heidän yrityksensä pystyy tässä auttamaan.
– Emme kilpaile poliisin kanssa eikä meillä ole poliisivaltuuksia. Meidän on kuitenkin mahdollista tehdä esiselvityksiä asioista ja auttaa sitten poliisia mahdollisen tutkinnan aikana, Rainiala sanoo.
Kokenut kaarti
Rikosylikomisario (evp.) Kari Tolvanen oli Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön eli murharyhmän päällikkö ja tutkinnanjohtaja vuoteen 2011 ja toimi sen jälkeen kolme kautta kansanedustajana.
Rikostarkastaja Petri Rainiala (evp.) oli tutkinnanjohtajana ja asiantuntijana Helsingin poliisin huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa 2000-2021. Hän oli mukana pitkään myös Europolin alaisen kiristys- ja kidnappaus asiantuntijaverkostossa.
Rikosylikonstaapeli (evp.) Kenneth Eriksson toimi Helsingin poliisissa muun muassa järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaryhmän esimiehenä ja erikoistui vakavien ryöstö- ja kiristysrikosten tutkintaan.
He kaikki ovat tuttuja myös Rikospaikan Murharyhmästä.
TAC Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii Miska Berg.
Yritys on kerännyt asiantuntijajoukkoihinsa kovan luokan kasvoja.
Muina asiantuntijoina toimivat muun muassa keskusrikospoliisin murharyhmän entinen päällikkö, rikosylikomisario (evp.) Tero Haapala. Haapalalla on kaikkiaan yli 40 vuoden kokemus rikostorjunnasta, onnettomuustutkinnasta ja johtamisesta.
Kymmenien vuosien monipuolisen poliisikokemuksen eri tehtävistä ja yksiköistä omaa myös rikosylikomisario (evp.) Göran Wennqvist.
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen palopäälliköllä Tomi Kuusamolla on 34 vuoden kokemus pelastusalalta ja Kaisa Tammi puolestaan on työskennellyt yli 30 vuotta Rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa.
– Keskeinen tavoitteemme on tarjota asiakkaille laaja turvallisuusalan verkosto ja kattava kokonaisturvallisuuden asiantuntijuus, Rainiala sanoo.
Uusimmat
-
17:53
MM-kiekkoyllätys muhii – mestarisuosikki jälleen helisemässä
-
17:52
BBC: Venäjä väittää tunkeutuneensa Vovtshanskin kaupunkiin – Ukrainan mukaan käynnissä on kiivaat taistelut
-
17:51
MTV seuraa: Leijonat kuskin paikalla Norjaa vastaan – Oliver Kapanen osui jälleen!
-
17:45
Näyttelijä Steve Buscemiä lyötiin yllättäen kasvoihin kadulla New Yorkissa
-
17:31
Toimeentulotuen saajien määrä laski edelleen viime vuonna – aikaisempaa enemmän nuoria
-
17:25
Toimi näin, jos epäilet joutuneesi identiteettivarkauden, tietomurron tai verkkohuijauksen uhriksi
-
17:15
Ruotsin tunnetuissa kioskiketjuissa lopetetaan tupakan myynti – R-kioski ei suunnittele samaa
-
17:08
Näin Helsingin kaupungin tietomurto paljastui: "Havaitsimme, että tämä ei ole normaalia työntekoa"
-
17:07
Vereltä ei vältytty: Tyson Furyn isä hyökkäsi raivopäisesti megamatsin alla
-
16:43
Tomaattikikka, joka sinunkin kannattaa opetella – parantaa monia ruokia
-
16:41
Kevään lämpöennätys meni uusiksi – luvassa vielä lämpimämpää
-
16:41
Poliisi Helsingin tietomurrosta: Hyvin huomattava vaara
-
16:32
Aftonbladet: Alankomaiden viisuedustaja Joost Klein tunnusti tehneensä laittoman uhkauksen
-
16:23
Varastettu pyörä vietiin niin erikoisella tavalla, ettei edes pyörävarkaita nappaava ryhmä ole nähnyt vastaavaa – video
-
16:17
Helsingin tietomurtajan hallussa voi olla hyvin sensitiivisiä tietoja: "Suurin, mitä on ollut" – vertaus Vastaamoon on silti turhaa
-
16:16
EM-kisat lähestyvät – Wilma Murron paluuaikataulu julki
-
16:11
VATTin ylijohtaja irtisanoutui
-
16:10
17-vuotias vertasi itseään rallikuskiin, kaverit pyysivät hidastamaan – 16-vuotias jääkiekkoilija kuoli ulosajossa
-
16:05
Antero Mertaranta paljastaa, kuinka on aina valmistautunut suuriin kisalähetyksiin: "Toisin kuin koko kansa luulee..."
-
16:01
Poliisi: Alle 15-vuotias ampui kiväärillä asuinalueella Iisalmessa
-
Lataa lisää