Kokoomuksen Marttinen jyrähtää Purralle ja Henrikssonille – "Mistä on sovittu yhdessä, myös pitää"

Kokoomuksesta toppuutellaan perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran ja RKP:n puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin eurovaalien alla väläyttämiä säästöpäätösten perumisaikeita.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen sanoo, että jos jonkun ministerin on tarpeen muuttaa aikaisempia säästöpäätöksiä, hänen on haettava vastaavat korvaavat säästöt muualta omalta hallinnonalaltaan ja asiasta on oltava hallituspuolueiden kesken yksimielisyys.

–  Sellainen ajatus, että jotakin päätöksiä vain perutaan tekemättä mitään korvaavia toimenpiteitä on täysin mahdoton, Marttinen sanoo STT:lle.

Marttinen oli puheenjohtajana työryhmässä, joka kokosi lähes kolmen miljardin lisäsäästöistä ehdotukset kehysriiheen.

Valtiovarainministeri Purra sanoi lauantaina Kouvolassa perussuomalaisten eurovaalitilaisuudessa vieraillessaan, että kehysriihessä tehty päätös Kouvolan Ratamon akuuttisairaalan yöpäivystyksen lakkauttamisesta voidaan vielä perua, jos se ei tuo säästöjä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

Sairaalaverkosto kuuluu sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) hallinnonalaan, joten hän on asiassa vastuuministeri.

Hallitus on linjannut, että yöpäivystykset lakkaisivat Iisalmessa, Jämsässä, Kouvolassa, Raahessa ja Varkaudessa.

Opetusministeri Henriksson kertoi puolestaan haluavansa säilyttää toisen asteen oppimateriaalit maksuttomina.

Hän on jo sanonutkin etsivänsä korvaavia säästöjä muualta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta, jotta kehysriihen päätös voitaisiin perua.

Henriksson on eurovaaliehdokkaana.

"Kaukana uskottavasta"

Oppositiopuolue SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi pitää puheita kertaalleen tehtyjen päätösten perumisesta kaukana uskottavasta.

–  Kun hallituspuolueiden puheenjohtajat ilmoittavat kannattavansa sellaisten päätösten perumista, joita ovat itse olleet hyväksymässä, on selvää, että kyse on puhtaasti vaalipaniikista. Vaalien jälkeen nämäkin kauniit puheet unohtuvat ja Purra jatkaa leikkaamista sakset kädessä, Näkkäläjärvi ennakoi tiedotteessaan viikonloppuna.

Hallitus voi linjata uudelleen

Ministeriöt ovat sisällyttäneet kehysriihen ensi vuotta koskevat säästöpäätökset osaksi valtiovarainministeriölle (VM) viime viikolla antamiaan talousarvioehdotuksia.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelän mukaan joidenkin kokonaisuuksien osalta on nähtävissä, että niitä ei ehkä voida viedä aiemmin päätetyllä tavalla eteenpäin, vaan tilalle voidaan tarvita korvaavia säästötoimia.

–  Itse uskoisin, että tarvitsemme korvaavia toimia, mutta en lähde sitä vielä etukäteen sementoimaan. Voi olla, että kaikki meneekin ihan mukavasti eteenpäin, Niemelä sanoi VM:n tilaisuudessa alkuviikosta.

Myöhemmin Niemelä kommentoi STT:lle, että jos esimerkiksi Kouvolan yöpäivystyksen lakkauttamispäätös päätettäisiin perua, korvaava säästö voisi tulla muualtakin kuin jonkun muun yöpäivystyksen lakkauttamisesta.

–  Hallitus voi linjata tuota uudelleen ja hakea korvaavan säästön toisaaltakin.

Mahdollisista korvaavista säästötoimista linjaa hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, ja päätökset tehdään viimeistään syyskuun alun budjettiriihessä.

Ministeriöiden talousarvioehdotukset säästötoimineen julkistetaan, kun VM on julkistanut oman talousarvioehdotuksensa elokuussa.

Keskustelu mieluummin poissa julkisuudesta

Kokoomuksen Marttinen ei halua ottaa kantaa siihen, voisiko esimerkiksi toisen asteen oppimateriaalin maksuttomuuden tai Kouvolan yöpäivystyksen lakkauttamisen korvata joillakin muilla säästötoimilla.

–  Asioiden kannalta on parempi käydä tämä keskustelu poissa julkisuudesta.

Hän huomauttaa, että aiemminkin on ollut tilanteita, että säästötavoite ei olekaan päätetyillä toimilla toteutunut ja on jouduttu hakemaan lisää keinoja.

Hänen mukaansa on hallituksen talouspolitiikan uskottavuuden kannalta aivan kriittisen tärkeää, että sovitut, kaikkiaan yhdeksän miljardin euron sopeutustoimet toteutetaan.

–  Totta kai me lähdemme pääministeripuolueena siitä, että se mistä on sovittu yhdessä myös pitää.

Lue myös:

    Uusimmat