Intiassa on herännyt kysymys navigaatiosovellusten luotettavuudesta sen jälkeen, kun auto putosi kunnostettavana olleelta sillalta. Uttar Pradeshin osavaltiossa sattuneessa turmassa menehtyi kolme ihmistä.
Onnettomuus tapahtui viikko sitten. Poliisi uskoo, että Google Maps johdatti kuljettajan kohtalokkaaksi osoittautuneelle reitille.
BBC kertoo, että osa kyseisestä sillasta oli romahtanut aiemmin tänä vuonna tulvien takia. Paikalliset asukkaat tiesivät asiasta, mutta sillalle ajanut kolmikko oli kotoisin toiselta paikkakunnalta. Sillalle johtavalla väylällä ei ollut esteitä tai merkintöjä siitä, että silta oli kunnostettavana.
Viranomaiset epäilevät neljää osavaltion tieosaston insinööriä ja Google Mapsin virkailijaa henkirikoksesta. Googlen tiedottaja kertoo yhtiön tekevän yhteistyötä onnettomuuden tutkinnassa.
BBC kertoo onnettomuuden herättäneen Intiassa keskustelua kehnon tieinfrastruktuurin lisäksi siitä, että voidaanko Google Mapsin kaltaisia sovelluksia vaatia vastuuseen onnettomuuksista. Google Maps on Intian suosituin navigointisovellus. Samaan aikaan sovellusta on kuitenkin syytetty siitä, että se tarjoaa vääriä ohjeita, jotka ovat joskus johtaneet kohtalokkaisiin onnettomuuksiin.
Vuonna 2021 Maharashtrassa asunut mies hukkui ajettuaan autonsa patoon. Väitteiden mukaan mies oli seurannut sovelluksen tarjoamia ajo-ohjeita. Viime vuonna kaksi ihmistä menehtyi Keralassa heidän ajettuaan autolla jokeen. Poliisin mukaan kaksikko oli seurannut sovelluksen tarjoamaa reittiä.
Google Mapsin ex-työntekijä Ahish Nairin mukaan navigointisovelluksia ei voida pitää vastuullisina onnettomuustilanteissa, sillä niiden käyttöehdoissakin painotetaan, että käyttäjien on käytettävä ajaessaan omaa päättelykykyään ja että sovelluksen tarjoama informaatio voi poiketa todellisista olosuhteista.