Kommentti: Aarnio-oikeudenkäynnit ovat jatkuneet pian kahdeksan vuotta – ja se on liikaa

Muistan, kun huumepoliisin silloinen päällikkö Jari Aarnio vangittiin marraskuussa 2013 Helsingin käräjäoikeuden salissa 209. Käsittely oli salainen, mutta toimittajat ja kuvaajat pääsivät saliin jutun alussa. Aarniolla oli sininen huppari ja hän piti katseensa leivättömässä pöydässä.

Vangitsemisoikeudenkäynti oli järisyttävä. Aluksi Aarniota epäiltiin talous- ja virkarikoksista, mutta kuukautta myöhemmin edettiin huumerikosepäilyihin, mikä sähköisti tapausta edelleen.

Maanantaina, lähes kahdeksan vuotta myöhemmin Aarniolla oli tumma puvuntakki ja musta kauluspaita. Kahdeksassa vuodessa on edetty Aarnion kolmannen pääjutun hovioikeuskäsittelyyn. Sähköä oli ilmassa vain vähän, mutta se on hovin käsittelyille tyypillistä.

Ensimmäinen iso oikeusjuttu nivoutui Trevocin talousrikoksiin, toinen satojen hasiskilojen salakuljetukseen ja tämä kolmas Volkan Ünsalin murhaan 2003. Välissä oli poliisijohdon tietolähdejuttukin, jossa siinäkin Aarnio oli syytettynä.

Lue myös: Syyttäjät: Aarnio tiesi Vuosaaren palkkamurhasta, mutta henkirikoksen estämisen sijaan halusi sen selvittämisestä sulan hattuunsa 

Mosaiikkinäytöstä seinäkiistoon

Syyttäjillä ei ole missään jutussa ollut ns. savuavan aseen kaltaista todistetta, vaan jutut on rakennettu mosaiikista. Pieniä todistepalasia riittävästi, jotta kokonaisuus näkyisi.

Aarnion puolustuksen taktiikkana on puolestaan kaikkina näinä vuosina ollut seinäkiisto. Juttujen tutkinta on tehty väärin, eivätkä syyttäjät ymmärrä tapahtumia. Tietolähdetoiminta vaatii yhteyksiä rikollisiin.

Kun tuomioita on tullut, hovioikeudessa on kyseenalaistettu käräjäoikeuden ratkaisu. Näillä linjoilla puolustus jatkoi maanantaina.

Tuomioistuimille syyttäjien palapelit ovat kelvanneet. Trevocista ja huumeista Aarnio sai yhteensä 13 vuoden maksimituomion. Käräjäoikeudessa tuli palkkamurhajutusta päälle elinkautinen, koska Aarnio ei estänyt murhaa. Tästä väännetään nyt hovissa.

Oma poliisihistorian synkkä lukunsa on palkkamurhatutkinta vuonna 2003. Siitä voi lukea vuoden takaisesta kommentista.

Jarkko Sipilän kommentti: Ünsal-juttu on synkkä luku suomalaista rikostutkintaa – nämä seitsemän seikkaa saavat vanhan rikostutkinnan näyttämään hyvin kummalliselta

Tolkuton kesto

Aarnio-jutut ovat olleet massiivisia. Kirjallisia todisteita on esitetty tuhansia sivuja ja todistaiia on oikeudenkäynneissä kuultu useita satoja. Tutkinnat ja käsittelyt ovat maksaneet paljon. Kymmenen miljoonan euron raja ylittyi keväällä 2018, kun huumejutun käsittely oli vielä hovissa kesken.  

Oikeudenkäyntien suuruus juontuu syyttäjien juuri mosaiikkipalapeliin. Heidän on osoitettava Aarnio syylliseksi, eikä Aarnion tarvitse todistaa syyttömyyttään. Aarnion syytteet on käsitelty poikkeuksellisella tarkkuudella.

Mitään erityistä kiirettä jutuissa ei ole kuitenkaan pidetty. Esimerkiksi ilmianto Keijo Vilhusen roolista Ünsal-jutussa tuli yhdeltä tapauksessa elinkautisen saaneelta ammattirikolliselta 2015. Oikeussaliin päästiin 2020.

Toisaalta on ymmärrettävää, että Aarnion juttuja on ollut pakko ketjuttaa, eikä niitä ole voitu käsitellä päällekkäin puolustusasianajajien taakan takia. 

Oikeusjärjestelmän ongelma

Isompi ongelma on se, ettei suomalaista oikeusjärjestelmää ei ole luotu tällaisille massiivisille rikosoikeudenkäynneille. Aarnio ei ole suinkaan ensimmäinen, vaan isoja juttuja on ollut huume- ja talousrikoksissa aiemminkin. Aarnion jälkeen tuli 50 syytetyn Katiska-oikeudenkäynti.

Käräjäoikeudessa näiden käsittely kestää poikkeuksetta useita kymmeniä istuntopäiviä. Aarnion tynnyrihuumejutussa ylitettiin 130. Kirjallisia todisteita heijastetaan seinälle ja niiden merkityksestä kiistellään. Samoin riitaa on todistajien sanomisista. Tunteja, päiviä ja kuukausia kuluu. Lähes poikkeuksetta valtio maksaa asianajajien laskut.

Kun käräjäoikeus lopulta kuukausia mietittyään antaa tuomion, niin siitä valittaa syyttäjä tai puolustus – usein molemmat. Sama ruljanssi alkaa uudestaan. Samat todisteet esitetään nyt hovioikeuden seinälle ja samat todistajat kertovat mitä muistavat. Esimerkiksi palkkamurhajutussa harva muistaa melkein 20 vuoden takaisia yksityiskohtia. Asianajajat esittävät uudet joka tapauksessa uudet laskut.

Sama prosessi käydään kahdesti, ja kaikki tietävät jo käräjäoikeudessa uuden kierroksen olevan tulossa.

Tämä tilanne on juristipiireissä hyvin tiedossa. Kukaan ei vain osaa tehdä sille mitään. Vuosien mittaan on esitetty monia erilaisia vaihtoehtoja, mutta missään ei ole päästy eteenpäin. Helppoa ja yksinkertaista ratkaisua tähän ei ole juristipiireistä löytynyt.

Prosessi-insinööreistä voisi olla apua, mutta oikeusoppineet eivät taida kyetä sitä pyytämään.

Nämä isot jutut kertautuvat, sitovat tuomareita ja aiheuttavat viivettä muihinkin oikeudenkäynteihin.

Loppu näköpiirissä

Loppu Aarnio-jutuille on kuitenkin näkyvissä. Kunhan palkkamurhasta saadaan KKO:n ratkaisu parin vuoden sisään, niin siinä ne ovat. Uusia syytteitä Aarniolle ei ole enää tullut.

Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen Aarnion kirjaan liittyvästä talousrikosepäilystä, koska mahdollinen tuomio ei olisi Aarnion rangaistukseen vaikuttanut.

Kymmenen Aarnio-vuoden raja ehtinee kuitenkin ennen lopullista päätöstä ylittyä. Se on liikaa. Tavalla tai toisella jutut pitäisi saada käsiteltyä nopeammin. Pääongelma ei ole tuomareissa, asianajajissa tai syytetyissä, vaan järjestelmässä.

Elinkautisjuttu on Aarnion omalta osalta tärkeä. Hän vapautuisi 13 vuoden vankeustuomiosta kesällä 2022 ja voisi päästä ensi joulun jälkeen koevapauteen. Jos elinkautistuomio pysyy, vapautuminen siirtyy 2030-luvulle.