Jalkapallon EM-kisoissa eletään lohkovaiheen päätöskierrosta. Yksi suurimmista mestarisuosikeista, Englanti, on ennen tiistai-illan Slovenia-ottelua viivan alle jääneen tuloksen perusteella suunnilleen yhtä hyvissä asetelmissa tässä vaiheessa kuin aiemmissakin arvokisoissa, mutta pelin sisältö ja päävalmentajan lausunnot kielivät sisäisestä sekasorrosta, kirjoittaa MTV Urheilun Anssi Shemeikka.
Englantia on roimittu kahden ensimmäisen ottelun myötä oikealta ja vasemmalta, mutta perusteettomasti vain vähän. Listataan alkuun Englannin näkökulmasta positiiviset seikat: joukkue on päästänyt kaksi maalia ja antanut vastustajalle kaikista joukkueista vähiten maaliodottamaa.
Se on raapinut kahdesta ottelusta neljä pistettä, vaihtopenkillä löytyy ainakin paperilla erilaisia vaihtoehtoja ongelmien ratkaisuun, vaatimattomalla maajoukkuetaustalla avauskokoonpanoon toppariksi hypännyt Marc Guehi on ollut Harry Maguiren korvaajana kenties joukkueen paras pelaaja ja pudotuspelien kaavio on muodostumassa maan kannalta suotuisaksi.
Englanti aloitti loppuotteluun johtaneet kolmen vuoden takaiset EM-kisat niin ikään nihkeästi Kroatiaa ja Skotlantia vastaan ennen kuin joukkueen takalukko alkoi helpottaa Tshekki-ottelussa. Tuolloin pelillinen prosessi eteni kuitenkin tulosten nihkeydestä huolimatta loogisemmin. Sapluuna oli nihilistinen mutta selkeä, ja kaikki pelaajat tiesivät roolinsa siinä.
Tuolloin joukkueen sydän oli keskikentän pohjassa, jota ankkuroivat tottunein ottein Declan Rice ja Kalvin Phillips. Alapuolella maajoukkueessa kykynsä osoittanut puolustuslinja Shaw-Maguire-Stones-Walker.
Loukkaantunut Shaw on poissaolollaan rampauttanut Englannin vasemman laidan rakentelun ja pelilliselle sivuraiteille urallaan eksynyt Phillips on Ricen rinnalta poissa, mutta jälkimmäinen ei missään tapauksessa selitä vuodesta 2016 päävalmentaja toimineen päävalmentajana Gareth Southgaten erikoisia puheita.
Englannin pelinrakentelu on sakannut kaikissa vaiheissa. Jude Bellingham kykenisi pelaamaan Declan Ricen parina puolustuslinjan edessä, mutta Gareth Southgate näkee tämän ensisijaisesti hyökkääjänä.
Southgate on yrittänyt istuttaa Liverpoolin pitkälle viedyssä rakenteessa ajoittain keskikentällä loistanutta Trent Alexander-Arnoldia myös maajoukkueen syöttölaudaksi, mutta tulokset ovat olleet laihoja. Pelaaja on ollut roolissaan epävarma ja puolustussuuntaan uhkaavan huono vailla mahdollisuutta ympäröivien pelaajien riittävään tukeen, joilla niin ikään riittää pähkäiltävää rooliensa epäselvyyden kanssa.
– Hänellä (Trent) on ollut hetkiä, joissa hän on pelannut juuri niin hyvin kuin ajattelimme. Se on kokeilu – meillä ei ole luontaista korvaajaa Kalvin Phillipsille. Juuri nyt pelimme ei virtaa kuten haluaisimme, Southgate lausui.
Kommentti on hämmentävä. Jos Southgate kaipaa Phillipsille korvaajaa, miksi hän yrittää sovittaa rooliin täysin erilaisen profiilin Trentiä? Englannin, jos jonkun, ei myöskään tarvitsisi kaipailla vireensä menettänyttä keskinkertaista pelaajaa rosterin vilistessä erilaisia, parempia vaihtoehtoja. Vieläpä kun niistä paras on vielä kokonaan testaamatta.
Mallia Ranskasta
Onko Real Madridissa hyökkäyssuuntaan alkukaudesta loistaneen Jude Bellinghamin tähtipöly sokaissut pragmaattisena ja näyttävyydestä piittamattomana tunnetun Southgaten ajattelun?
Aivan kuin hän kokisi jättibrändien Bellingham-mainosvideot vaatimuksina asettaa yksi maailman monikäyttöisimmistä pelaajista aina ja toistuvasti kymppipaikalle hyökkäyksen alapuolelle, vaikka juuri hänestä olisi tilkitsemään lähes koko Englannin alakerta ryhtymällä Phillipsin korvaajaksi Ricen rinnalle puolustuslinjan eteen. Myös siinä roolissa Bellingham on esimerkiksi Dortumundissa aikanaan esiintynyt.
Moni päävalmentaja olisi Southgatelle kateellinen. Bellingham olisi työmoraaliltaan, peliälyltään, kestävyydeltään, kaksinkamppailutaidoltaan kuin luotu myös keskikentän pohjalle – siis sinne, jossa yksi Englannin pelillinen tulipalopesäke roihuaa.
Bellinghamin roolimallina voisi toimia esimerkiksi Qatarin MM-kisoissa kunniastaan luopunut Antoine Griezmann tai Ranskan MM-kultaan päättyneissä kesän 2018 MM-kisoissa puolustavassa roolissa loistanut Paul Pogba.
Ranskan luotsi Didier Deschamps pudotti Qatarissa Griezmannin hyökkäyksestä alemmas keskikentälle riistäjän rooliin hyökkäysten käynnisttäjäksi. Jälki oli voittavaa, lähes MM-kultaan asti.
LUE MYÖS: Tämä on Englannin suurin ongelma – näin kritisoitu joukkue voi vielä voittaa EM-kisat: "Ehdottomasti pitää"
Bellinghamin siirtäminen Ricen rinnalle palvelisi vielä Bellinghamia itseäänkin potentiaalisempaa hyökkäyspään nimeä. Keskikentän pohjalle siirretty Real-tähti antaisi myös vasemmalla laidalla eksyksissä vaeltavalle Valioliigan vuoden pelaajalle Phil Fodenille mahdollisuuden loistaa tälle omimmalla kymppialueella hyökkäyksen takana.
Nyt vasemmalla välikaistalla mieluiten viihtyvä Foden ei palvele keskustaa eikä vasenta laitaa, joka huutaa äärimmäisestä leveydestä useammin etenevää Anthony Gordonia tai kisajoukkueesta pudotettua Jack Grealishia.
Harkitsematon ulosanti
Southgaten puheenparsi on aiemmissa kisoissa ollut harkitsevaa, rauhallista, empaattista – kaikkea sellaista, mikä ei ole millään tavalla hätkähdyttävää tai outoa. Aiemmin mainitun Phillips-lausunnon lisäksi Tanska-ottelun jälkeen kuultiin muutakin.
– Tiedämme, että sellaisilla pelaajaprofiileilla, joita meillä on käytössämme, emme koe voivamme prässätä korkealta. Emme usko joukkueen fyysisen kunnon olevan siihen riittävää tällä hetkellä.
Kommentti on yllättävä ja herättää jatkokysymyksiä, joihin saataneen vastauksia ehkä vasta myöhemmin turnauksen aikana tai sen jälkeen. Englannin 26 pelaajan kisajoukkue pelasi päättyneellä seurajoukkuekaudella yhteensä 82 143 peliminuuttia. Se on vähemmän kuin Saksalla ja Portugalilla, mutta toisaalta enemmän kuin Ranskalla ja Espanjalla. Rice, Harry Kane, Bukayo Saka ja Foden kuuluvat toisaalta Englannin työllistetyimpien pelaajien joukkoon.
Harry Kane on vaikuttanut ensimmäisissä otteluissa uupuneelta, vaikka haastatteluissa Bayern-tähti on vakuuttanut olevansa kauden parhaassa kunnossa.
Ovat syyt mitkä hyvänsä, tähtihyökkääjien prässi on ollut olematonta ja epäorganisoitua. Yhdessä sovitut merkit sellaisen aloittamiselle vaikuttaa olevan toistuvasti pelaajille epäselvää. Se on Southgaten vastuulla, mutta niin ovat hyökkääjien väsyneet jalatkin.
Tuoretta tähtivoimaa löytyisi penkiltä esimerkiksi Cole Palmerin, Gordonin, Jarred Bowenin ja Ollie Watkinsin muodossa. Chelseaa keväällä lähes yksin kantanut, sähköinen ja tehokas Palmer ei esimerkiksi ole pelannut kisoissa vielä minuuttiakaan.
Kolmen leijonan asetelmat ovat tulosten valossa yhtä kohtuulliset kuin aiemminkin, mutta nyt viime vuosien kehittyneiden, joskin koruttomien, tulosten ruumiillistumasta huokuu jotain hallitsematonta.
Epäonnistumisen pelko, seurausten pelko. Näistä Englannin päävalmentajana vuoden 2010 MM-kisoissa toiminut Fabio Capello puhui. Southgaten aikakaudella Englannin nuttu on vaikuttanut nihkeistä esityksistä huolimatta aiempia vuosia kevyemmältä kantaa, mutta nyt ilmassa on epäjohdonmukaista hermoilua, joka – Englannin kannalta huolestuttavalla tavalla – virtaa päävalmentajasta itsestään.