Kremlin isäntä voitti Helsingissä 6–0 erän, jossa käytiin läpi Venäjän sekaantumista Yhdysvaltain vuoden 2016 vaaleihin. Häviävällä puolella oli koko Eurooppa, vaikka tappion aiheutti Donald Trump. Myös muissa erissä kävi huonosti.
Aina on hyvä aloittaa hyvillä uutisilla. Lainaan tässä niiden osalta soveltaen Der Spiegel -viikkolehden Washingtonin kirjeenvaihtajaa Roland Nellesiä.
Helsingin huippukokous päätti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Euroopan kiertueen. On syytä huokaista helpotuksesta, kun se päättyy. Miksi? Siksi, että jokainen päivä, jonka aikana Trump ei kajoa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, on hyvä. Yksiselitteisesti.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
46:02
Toki muutakin hyvää voi nähdä. Jos haluaa. Kaikkien sysimustien jälkiarvioiden keskellä on melkein pakko haluta.
Jotain hyvääkin – mitä ei kuitenkaan pidä yliarvioida
Suurvaltojen johtajien välille syntyi Helsingissä keskusteluyhteys. Sitä ei pidä väheksyä. Se voi parhaassa tapauksessa synnyttää myös jotain hyvää. Esimerkiksi aseriisunnassa.
Mutta juuri tässä tapauksessa keskustelua ei myöskään pidä yliarvioida. Kun puhutaan Vladimir Putinista ja Donald Trumpista, se voi tuottaa myös paljon pahaa.
Nimenomaan pahinta on syytä pelätä. Erityisesti Euroopan näkökulmasta.
Venäjän vastainen rintama repesi
Venäjä sai Helsinkiin päättyneeltä Trumpin Eurooppa-kiertueelta kaiken, mitä Kremlin isäntä ja hänen lakeijansa ovat jo vuosia tavoitelleet. Keinoja kaihtamatta.
Venäjä ei enää ole yhtenäisen lännen eristämä. Naton ja EU:n rivit ovat pahasti sekaisin. Päälle päätteeksi Moskova sai korkeimmalta mahdolliselta läntiseltä taholta selvän signaalin siitä, että vapaata, sopimuksia ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa demokratiaa, ei tarvitse ottaa kovin vakavasti.
Suomeksi sanottuna lännellä, sellaisena kuin me sen ymmärrämme, voi myös Trumpin mielestä tarvittaessa pyyhkiä takalistoa. Paljon parempaa Putin ei voisi toivoa.
Irvokkainta oli, ettei Putin joutunut panemaan tikkua ristiin saadakseen kaiken tämän. Trump ei kyseenalaistanut Venäjän toimintaa miltään osin. Mitään, minkä länsi olisi voinut tulkita vastalahjaksi tai -palvelukseksi, ei tullut.
Miksi tämä on pelottavaa nimenomaan Euroopan unionin, puolustusliitto Naton ja niiden jäsenmaiden, myös Suomen kannalta?
Trollattu on myös EU-maissa
Otetaan ensin kiista Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentinvaaleihin. Kuulosta läntisen suurvallan sisäpolitiikalta, mutta sitä se ei ole. Kyse on mitä suurimmassa määrin myös eurooppalaisesta ongelmasta.
Suurten EU-maiden tiedustelupalvelut ovat kohtuullisen yksimielisiä siitä, että Venäjä on kyseenalaisin keinoin vaikuttanut ja joka tapauksessa ainakin pyrkinyt vaikuttamaan myös EU- ja Nato-liittolaistensa vaaleihin ja demokraattisten järjestelmien toimintaan. Ja uusiin kyberhyökkäyksiin valmistaudutaan koko ajan, vakuuttavat asiantuntijat.
Helsingissä Putin sai rauhassa todistella, ettei Venäjä ole sekaantunut Yhdysvaltain vaaleihin eikä sekaannu jatkossa.
Häikäilemätön meno saa jatkua
Varmemmaksi vakuudeksi USA:n presidentti korosti, ettei hän näe mitään syytä olla luottamatta Putiniin. Omia tiedusteluviranomaisiaan hän sitä vastoin syytti noitavainosta – taas kerran. Viranomaisia, joiden mielestä Venäjä suhmuroi vuorenvarmasti, kun amerikkalaiset valitsivat uutta presidenttiä vuonna 2016.
Käytännössä Trump antoi unelmapassin jalkapallon MM-kisoja juuri isännöineelle Putinille. Venäjän johtaja ja hänen lakeijansa voivat nyt rauhallisin mielin jatkaa häikäilemätöntä trollaamistaan, koska veljet Donald ja Vladimir ovat sopineet, ettei sitä ole.
Putin sai viimeisen sanan Krimistä
Joku saattoi ajatella, että ainakin Ukrainan kriisin kohdalla Trump pysyi lujana. Mutta kun ei pysynyt. Ei todellakaan.
Hän jätti viimeisen sanan Putinille, joka korosti, että Venäjä ei ole tehnyt Krimillä mitään väärin ja siksi asia on Venäjän osalta loppuun käsitelty. Siitäkin huolimatta, vaikka Washington on asiasta eri mieltä.
Sen pituinen se. Ei vastaväitteitä eikä kyseenalaistamista läntiseltä suurvaltajohtajalta.
Auttaisiko Trump Baltiaa?
Baltian maissa ja Itä-Euroopassa tämä pantiin taatusti merkille. Ei vähiten siksi, että Trump oli rikkonut arvokasta posliinia jo aikaisemmin.
EU:n hän runttasi kauppa-asioissa ”viholliseksi” ja Nato-maitakin uhkailtiin Brysselin huippukokouksessa USA:n vetäytymisellä, jos Saksa ja kumppanit eivät kaiva ahkerammin kuvettaan.
Miten innokas USA on jatkossa panemaan Putinille vastaan, jos hän aloittaa Baltiassa samanlaisen trollaamisen kuin Ukrainassa? Jotenkin korvissa kaikuu Trumpin ääni, joka sanoo, ”ettei minulla ole mitään syytä olla luottamatta presidentti Putiniin, jonka mukaan Viroon tulleet vihreäpukuiset sotilaat eivät ole venäläisiä”.
Ja miten käy Venäjän vastaisten pakotteiden, joiden alku ja juuri on Ukrainassa? Esimerkiksi Italian sisäministeri Matteo Salvini heittäisi ne jo romukoppaan.
Millaisen leiman Helsinki saa?
Piruja ei ole mukava maalata seinälle. Ei todellakaan. Paljon hienompaa olisi, jos vuoden 2018 ”työlounaalla” olisi samanlainen myönteinen vaikutus Eurooppaan kuin mitä vuoden 1975 Etyk:illä ja edeltävillä huipputapaamisilla oli.
Nyt jopa myönteiseen kierteeseen luottava realisti voi kuitenkin hyvällä syyllä pohtia, miten paljon huonompaan päin tässä oikeasti voidaan vielä mennä?
Onko EU:n ja Naton hidas mureneminen viimeistään nyt alkamassa? Pitääkö monenkeskiset kansainväliset sopimukset ja pelisäännöt yksinkertaisesti unohtaa? Onko maailma lähivuodet kahden totuuteen joustavasti suhtautuvan alfauroksen käsissä? Pitääkö muiden katsoa voimattomana sivusta?
Toivon, että kaikkiin voidaan vielä vastata ei. Mutta kovin vahvasti en juuri nyt usko.