Kommentti: Marian paratiisi on hätkähdyttävä kuvaus unisaarnaaja Maria Åkerblomista ja hänen seuraajistaan

Moni on varmasti kuullut jossain elämänsä vaiheessa tarinoita Yhdysvalloissa toimineista kulteista ja niiden johtajista, jotka ovat teettäneet seuraajilleen mitä sairaimpia asioita.

Harva kuitenkaan tietää, että myös Suomestakin löytyy samanlaisia tapauksia. Yksi tunnetuimmista lahkoista saa äänensä kuuluviin Marian paratiisi -elokuvan myötä.

Åkerblom-liike tai toiselta nimeltä åkerblomilaisuus sai nimensä liikkeen johtohahmon, Maria Åkerblomin mukaan. Häntä pidettiin unisaarnaajana, jolle enkeli välitti viestejä Jumalalta.

Lyhyessä ajassa Åkerblom keräsi itselleen valtavan seuraajajoukon, jotka olivat valmiita luopumaan omaisuudestaan ja seuraamaan karismaattista johtajaansa.

Liike muutti Kokkolasta vainoamisen takia 1920-luvun alkupuolella ja asettui Villa Toivolaan, Helsingin Vähä-Meilahteen. Tarkoitus oli viipyä Helsingissä hetken, sillä heidän suuntanaan oli Jerusalem – luvattu maa.

Åkerblomin kiehtovasta elämästä kiinnostuivat elokuvan käsikirjoittajat Anna Viitala ja Jan Forström. Viitala kertoi elokuvan pressitilaisuudessa jo lapsena liikkuneensa Villa Toivolan lähellä, joten tarina ei ollut täysin uusi hänelle.

Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth, jonka viimeisin kokopitkä elokuva Miami julkaistiin vuonna 2017.

Yhteistyötä on tehty myös aiemmin, sillä Bergroth ja Forström saivat parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnon vuonna 2010 elokuvasta Skavabölen pojat.

Elokuvassa Marian (Pihla Viitala) elämää tarkastellaan hänen nuoren seuraajansa Salomen (Satu Tuuli Karhu) kautta. Salome on muiden mukana täysin Marian pauloissa ja kutsuu tätä Herran enkeliksi.

Tilanteeseen tulee kuitenkin muutos, kun Salome tapaa kadulla elävän Malinin (Saga Sarkola). Kaksi maata törmäävät toisiinsa, minkä myötä lahkossa suojattua elämää elänyt Salome joutuu kyseenalaistamaan uskonsa.

Vaikka Marian paratiisi perustuu tositapahtumiin, elokuvan juoni on fiktiivinen. Ohjaaja Bergroth kertoi idean syntyneen hänen näkemästään valokuvasta, joka on otettu Marian koirien hautajaisista.

Åkerblomin vierellä seisoo nuori tyttö, jolla oli ohjaajan mielestä selkeästi läheisempi suhde Mariaan kuin muilla kuvassa olevilla lapsilla.

Taustatyötä elokuvaa varten on tehty haastattelemalla elossa olevia entisiä lahkolaisia, jotka olivat kertoneet kokemuksistaan hyvinkin avoimesti. Tuloksena onkin varsin vaikuttava kuvaus lahkon liikkeistä ja elämästä Villa Toivolassa, mikä huipentuu Marian saarnahetkiin.

Pimeässä kartanossa virttä veisaava kuoro kynttilöiden ympäröimänä on yksi vaikuttavimmista kohtauksista koko elokuvassa. Pihla Viitala kruunaa saarnahetken antautumalla näyttelijäntyössään, mikä aiheuttaa katsojassa jopa ahdistuneisuutta.

Elokuvassa on useita kohtauksia, joissa pienillä teoilla on aikaansaatu trillerille ominaisia piirteitä, jotka eivät vaikuta kömpelöiltä tai koomisilta. Silmien säpsähdys ja painajaismaisten harhakuvien näkeminen rakentavat uskottavasti tarinaa eteenpäin.

Satu Tuuli Karhu ja Saga Sarkola loistavat omilla suorituksillaan. Karhun esittämä Salome kasvaa koko elokuvan ajan ja hahmon sisäinen kamppailu oman uskonsa kanssa on herkullista seurattavaa.

Marian ja Salomen välinen suhde muodostuu elokuvan aikana varsinaiseksi jännitysnäytelmäksi, kun Marian narsisitinen luonne huokuu entistä vahvemmin esiin.

Kevennyksen elokuvaan tuo ripaus tyttöjen välisestä ystävyydestä, kun Salomen ja Malinin katseet kohtaavat useita kertoja niin veneessä kuin sängyssäkin.

Malinin tarina kadulle joutuneesta tytöstä sisällissodan jälkeisessä Suomessa on karu kuva maamme historiasta. Punaisten joukossa taistellut äiti on kadoksissa ja tytär uskoo tämän olevan elossa Ruotsissa. Ainoa jäljellä oleva asia äidistä on valokuva.

Malin on kuitenkin pippurinen tapaus, joka on tottunut katujen tavoille. Kova kuori pitää sisällään pehmeän sisuksen.

Kiitosta täytyy antaa upealle Elina Knihtilän esittämälle Sagalle, joka loppuun asti seisoo kuuliaisena Marian mielivallan alla. Odotin hahmolle vielä merkittävämpää osaa juonen kannalta, mikä jäi harmillisesti uupumaan.

Nopean vierailun elokuvassa tekee myös Tommi Korpela Eino Vartiovaaran roolissa, johon Maria rakastuu ja pettyy.

Elokuvassa on useita kiinnostavia hahmoja, jotka jäävät Eino Vartiovaaran tavoin ontoiksi, vaikka potentiaalia kyllä löytyisi. Yhtenä esimerkkinä Jan Koranderin esittämä Lasse, joka on merkittävässä roolissa elokuvan tapahtumien kannalta.

Katsojaa kiinnostaisi tietää enemmän, mikä sai ihmiset seuraamaan Åkerblomia ja vaihtamaan vapauden lahkon sääntöihin.

Välillä katsojaa hämmentää elokuvan nopea tempo, jossa Åkerblomin elämää läpileikataan rankallakin kädellä.

Tarinaan on haluttu tunkea mahdollisimman paljon merkittäviä tapahtumia, mutta niissä ei pysähdytä hetkeksi alas. Marian vankeudessa viettämä aika sivuutetaan turhankin nopeasti.

Kotimaiselle elokuvalle epätyypillisesti Marian paratiisissa ei mässäillä väkivallalla, vaan ohjaaja Bergroth on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun. Valinta on varsin onnistunut, koska kokonaisuudesta syntyisi muuten liian raskas katsojan kannalta.

Marian paratiisi on synkkyydestään huolimatta raikas tuulahdus syksyn tarjonnassa. Elokuva osoittaa Suomesta löytyvän kiinnostavia tarinoita, joihin kotimaiset elokuvantekijät eivät epäile tarttua.