Felipe Massan paluu Williamsin selväksi ykköskuskiksi täyttäisi brittitallin kriteerit paperilla, muttei tukkisi Valtteri Bottaksen lähdön aiheuttamaa aukkoa kilpailukyvyssä.
Williamsin apulaistallipäällikkö Claire Williamsin BBC:lle antamat kommentit vahvistivat sen, mikä on ollut pelin henki jo hetken aikaan Bottaksen mahdollisen Mercedes-siirron ympärillä: Williams tarvitsee tilalle kokeneen kuljettajan, joka pystyy kehittämään autoa voimakkaasti muuttuvien sääntöjen murroskohdassa sekä antamaan tukea vasta 18-vuotiaalle keltanokalle Lance Strollille.
Moni palanen Williamsin kesäisestä käytöksestä loksahti kohdalleen alkuviikosta, kun tietoja tiimin tekemistä sopimuksista vuoti julkisuuteen. Niiden tietojen mukaan Williams ei pystyisi vapauttamaan Bottasta Mercedeksellä kahdesta syystä. Ensinnäkin isänsä jättimäisellä avustuspaketilla F1-sarjaan liittyvällä Strollilla on sopimuksessaan velvoite siitä, että hän saa tallikaverikseen kokeneen kuskin eikä joudu osoittamaan tasoaan toista noviisia vastaan. Toiseksi pääsponsori Martini tarvitsee mannekiinikseen miehen ikään päässeen kuskin, koska kahden nippa nappa ajokortti-iässä olevan kaistapään yhdistäminen alkoholimarkkinointiin ei ole välttämättä perinteikkään brändin kaipaamaa jännitystä.
Kesällähän Bottas oli Renault’n voimakkaan piirityksen kohteena, ja suomalaiskuskille tarjottiinkin ranskalaistallista varsin mukavaa, useamman vuoden sopimusta. Tuossa vaiheessa Williams flirttaili muutamaan otteeseen Jenson Buttonin suuntaan, joka Felipe Massan tavoin teki kuitenkin ratkaisun väistyä lähtöruudukosta 16 vuoden F1-uran jälkeen.
Kesän mittaan alkoi kuitenkin käydä selväksi, ettei Williams päästä Bottasta karkuun, mutta siitä huolimatta arvuuttelu keskikastin paikkajaosta jatkui. Tiimipomo Claire Williams perusteli sopimusjulkistuksen viivyttämistä sillä, että talli on tottunut esittelemään molemmat kuskinsa yhdellä kerralla. Todellinen syy kuitenkin se, että Bottas ja Stroll oli sopimuspapereissa niputettu klemmareilla yhteen, ja Strollin täysi-ikäisyys koitti vasta syksyn tullessa (tässäkin asiassa Martinin tahto näytteli merkittävää osaa).
"Williamsin kannalta on kuitenkin todettava, että Bottaksen Mercedekselle päästämisen jälkeen tiimi hukkaa enemmän kuin vain yhden työntekijöistään, ja tiimi tietää sen varsin hyvin."
Massan perheen joulupöydässä käydään tänä vuonna tärkeitä keskusteluita. Vain alle kuukausi sitten vaimo Anna Raffaela Bassi käveli varikkosuoralle miestään vastaan ulosajoon päättyneen viimeisen Brasilian GP:n aikana. Miehen, jonka hän pelkäsi jo Unkarin vuoden 2009 onnettomuuden takia menettävänsä. Ja jonka hän luuli nyt saavansa pääsääntöisesti perheensä pariin.
Williams on lehtitietojen mukaan käynnistänyt neuvottelut Massan nopeasta paluusta, joten helposti kuvittelisi juuri uransa lopettaneen brassin hylkäävän tarjouksen suoralta kädeltä. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei Massa ollut missään vaiheessa kokonaan lopettamassa kilpa-uraansa, sillä hänellä oli tarkoitus jatkaa jossain toisessa sarjassa pienen hengähdystauon jälkeen.
Nyt Massalla olisi tarjolla paikka selvänä ykköskuljettajana tallissa, jossa on viime vuosien jyrkästä laskusuhdanteesta huolimatta potentiaalia palata kisavoittajaksi, jos ensi kauden autonkehityksessä tehdään teknisiä läpimurtoja. Joka tapauksessa Massa tietää hyvin, missä Williamsilla siinä suhteessa mennään, joten nyt hänen on puntaroitava, voiko yksi lisäkausi jättää urasta paremman maun. Lisäksi ensi kauden autoista on tulossa varsin fyysisiä, joten Felipen on pystyttävä vastaamaan myös siihen rasitukseen täydellä tarmolla.
Williamsin kannalta on kuitenkin todettava, että Bottaksen Mercedekselle päästämisen jälkeen tiimi hukkaa enemmän kuin vain yhden työntekijöistään, ja tiimi tietää sen varsin hyvin. Suomalainen jätti Massan varjoonsa jokaisena kolmena vuonna ja ero kasvoi kauden 2016 aikana jo varsin räikeäksi. Bottas on 27-vuotiaana ja neljän vuoden kokemuksella kuski parhaassa iässä.
Massalla ei ainakaan ole kaksikon keskinäisten välien takia syytä estää Bottaksen uraa edistävää askelta, vaikka tuskin hän sitä ratkaisussaan liiemmin pohtii. Suomalaisesta näkökulmasta on tietysti toivottava, että Felipe tekisi tämän pienen mutta sitäkin ratkaisevamman palveluksen Valtterille.