Kaksi vuotta sitten tismalleen sama otsikko koristi Urheilulehden kantta. Tuolloin kyseisessä artikkelissa otin kantaa siihen, miten joulukuusi-ryhmityksen ongelmat olivat näkyneet karulla tavalla viime MM-karsinnoissa Suomen peliesityksissä.
Oli suorastaan karmivaa huomata, että Huuhkajien pelilliset ongelmat olivat Pohjois-Irlantia vastaan pelatussa EM-karsintaottelussa maaliskuun lopussa edelleen pitkälti samanlaiset kuin kaksi vuotta sitten.
Siksi on helppoa alleviivata, ettei Suomen päävalmentaja Mixu Paatelainen ole lopulta onnistunut kehittämään suojattiensa kollektiivista pelaamista riittävän täsmälliseksi ja tehokkaaksi nelisen vuotta kestäneellä aikakaudellaan.
Kuluvien karsintojen piti olla maali, jossa Paatelainen ulosmittaa kaiken miehistöstään. Jo nyt voi todeta, että lopputulos tulee olemaan heikko.
Pelillinen umpisolmu on tällä hetkellä entistä tiukempi, etenkin hyökkäyspelin osalta.
Belfastissa osa Suomen pelaajista osoitti turhautuneisuuttaan elekielellään. Pelaajat olivat kentällä ajoittain neuvottomia. Huuhkajien kannattajat ja muutamat toimittajat, allekirjoittaneen lisäksi, ovat olleet viime aikoina sitä mieltä, että ryhmä tarvitsee uuden käskijän. Suurin syy siihen on se, että Huuhkajien mahdollisuudet arvokisapaikkaan ovat käytännössä tuhoutuneet.
Uuden luotsin pestaaminen tässä vaiheessa valmistaisi ryhmää ideaalilla tavalla kohti tulevia MM-karsintoja.
Paatelainen on tehnyt kiistatta hyviä asioita aikakaudellaan. Esimerkiksi nuorennusleikkaus ja pallonhallintaan vahvasti perustava pelitapa ovat olleet ehdottomasti hyviä linjauksia tulevaisuutta ajatellen, kaikista pelillisistä vaikeuksistakin huolimatta.
Silti jääkylmä tosiasia on se, että tätä pelillistä ja henkistä umpisolmua entinen voimahyökkääjä ei avaa.
Paatelainen on luottanut joulukuuseensa sitkeästi lähes alkumetreiltä asti, vaikka Suomen hyökkäyspelaaminen on takunnut pitkään, enemmän ja vähemmän koko Paatelaisen aikakauden. Käynnissä olevat karsinnat ovat oma ruma lukunsa kirjoon. Suomi on saanut EM-karsintaotteluissa laadukkaita maalintekopaikkoja vähän. Murtautuminen hyökkäyskolmanneksella maalintekotilanteisiin on ollut haastavaa.
Ylimpien kolmen pelaajien ajoitukset ovat olleet pääsääntöisesti pielessä eivätkä kahden suunnan keskikenttäpelaajat ole tukeneet hyökkäyksiä dynaamisesti.
Sinivalkoisten hyökkäyspelaaminen on ollut paljolti tehotonta ja päämärätiedotonta puskemista. Huuhkajien kirkkaimman tähden Roman Eremenkon pelipaikka on ollut myös kuuma peruna, joka on aiheuttanut kysymyksiä.
On totta, että joulukuusi-ryhmityksessä Eremenko on lienee parhaimmillaan välihyökkääjänä, mutta keskeisin ongelma roolissa on se, ettei hän pääse pelipaikalla riittävästi kiinni pelivälineeseen oikeilla alueilla kenttää.
Kirjoitin kaksi vuotta sitten, että kompaktimmassa 4-2-3-1 tai 4-4-1-1 -ryhmityksessä Eremenko olisi ainoa kymppipaikan pelaaja, jonka ympärille Suomen hyökkäyspeli olisi luontevaa rakentavaa.
Nykyisessä pelillisessä asemassaan Eremenkosta ei saada maksimaalista hyötyä irti kollektiivin hyväksi. Eremenko myönsi allekirjoittaneelle joulun tienoilla, että maajoukkueessa rooli on erilainen kuin seurajoukkueessa. Sopeutuminen välihyökkääjän ruutuun ei ole ollut helppoa.
Tutummassa ryhmityksessä puolustustyöskentelykin olisi jokaiselle pelaajalle vaivattomampaa. Paatelaisen joulukuusessa laitapuolustajat ovat usein vaikeuksissa vastustajien positiivisten tilanteenvaihtojen jälkeen, osin siksi, että heidän on tuettava jatkuvasti hyökkäyksiä.
Irvokkainta nykysysteemissä on, että Suomen laitapuolustajista vain Kari Arkivuo täyttää pelipaikkansa korkeat vaatimukset kohtalaisesti. Päävalmentajan pitäisi rutistaa suojattiensa vahvuudet esiin ja peittää yksilöiden heikkoudet?
Ei päinvastoin.