Kaikki lähti liikkeelle väärinkäsityksestä. Vihreiden paikallispoliitikko Mikko Kiesiläinen tviittasi vajaa viikko sitten, että: ”Ensi vuoden budjetista käytetään 40 miljoonaa euroa hevostalouden edistämiseen”. Sen jälkeen hän kommentoi ”tuen” olevan ”turha” ja ”hölmö” menoerä. Siis pelkkä menoerä.
Totuushan kuitenkin on, että hevospeleistä kertyi tuottoa (pelikate) vuonna 2016 noin 64 miljoonaa euroa.
Kiesiläinen hätkähti hereille vasta, kun rahat näkyivät valtion budjetissa. Fintoton vuosina ei soraääniä juuri kuulunut, mutta kun summa näkyi valtion kirjanpidossa, alkoi älinä, vaikka mikään ei oikeastaan muuttunut. Asiasta kitiseminen oli jokseenkin arvattavissa.
Kiesiläisen Twitterissä heittämään vieheeseen nappasi kiinni moni julkisuuden henkilö. Näkyvimmin koukkuun jäivät toimittaja Tuomas Enbuske ja kirjailija Tommi Kinnunen, jotka vetivät populistiseen tapaan yhtäläisyysviivan raviurheilun arpajaislain 17. pykälän oikeuttaman 40 miljoonan ja suunnilleen samansuuruisten koulutusleikkausten välille. Vaativat siis raviurheilulle lakiin kirjattua peliyhtiötuottoa koulutukseen käytettäväksi. Tähän täkyyn tarttui taas moni, ja niin lähti lumipallo vyörymään vuoren huipulta kohti laaksoa.
Ei auttanut, vaikka ministeritasolta kommentoitiin, että hevostalous ei saa tukea valtion budjetista, vaan neljä prosenttia tuottoina jaettavista veikkausvoittovaroista (noin miljardista eurosta 53 prosenttia menee opetus- ja kulttuuriministeriön edunsaajille, 43 prosenttia sosiaali- ja terveysministeriön edunsaajille ja neljä prosenttia maa- ja metsätalousministeriölle eli hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen). Raha kulkee ministeriön budjetin kautta siksi, kun Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto fuusioitiin tämän vuoden alussa yhdeksi valtionyhtiöksi.
Kiesiläinen alkoi puhua ”uhkapelituotoista”. Termeinä ”uhkapeli” ja ”vedonlyönti” tarkoittavat eri asiaa, sen voi jokainen tarkistaa sanakirjasta. Uhkapelituotoista pauhaaminen korosti entisestään Kiesiläisen ymmärtämättömyyttä ja asenteellisuutta asian tiimoilta.
Viimeisimpänä Kiesiläinen tviittasi suuren skuupin: ”Hevostalouden tukemiseen käytetään enemmän kuin mitä ala tuottaa. Fintoton voitoista huomattava osa tuli ulkomaan raveista”.
Ööö...? Mitä siitä? Eikö se ole samaa suomalaisten hevospeleihin käyttämää rahaa, joka kilisee peliyhtiön kirstuun? Eikö Veikkauksen Pitkävedon kohteena ole esimerkiksi NHL:ää ja Vakiossa vaikka Valioliigaa? Kaikkiin urheilulajeihin löytyy ulkomaankohteita, poikkeuksena perisuomalaiset pesäpallo ja porokilpailut. Totta kai ravipelien ulkomaan vaihto kasvaa, kun ulkomaalaista kohdetarjontaa ja siihen liittyvää markkinointia lisätään massiivisesti.
On kohtalaisen haastavaa käydä kiihkotonta keskustelua, kun vastapuolen ymmärrys on tällä tasolla.
* * *
Seuraavaksi manattiin Twitterissä esille tunnetut monopolien vastustajat ja markkinaliberaalit Juhana Vartiainen ja Heikki Pursiainen. Hevostaloutta kyräilevät tahot saivat puristettua heiltä mittatilaustyönä lausunnon, jonka mukaan hevospelien tuotto on julkista rahaa ja täten tukea raviurheilulle. Tuen voisi suunnata toisaallekin, jos arpajaislakia mentäisiin sorkkimaan.
Kaksikon kanta ei saanut leukaluita niksahtamaan yllätyksestä sijoiltaan. Sen sijaan se sai, ettei istuva kansanedustaja ja valtakunnan johtaviin talousasiantuntijoihin kuuluva Vartiainen ollut lainkaan perillä siitä, miten Suomen valtion omistaman rahapelimonopoliyhtiön tuotonjako tapahtuu. Kun raviaktiivit Veikkauksen tuotonjaon Vartiaiselle kärsivällisesti selittivät, hänen kommenttinsa oli: ”OMG!”
Keskustelu kehitti uusia kierteitä ja karkasi aina vain kauemmaksi alkuperäisestä ytimestä. Nyt kinaa käytiin jo monopoleista ja markkinatalouden lainalaisuuksista. Tärkeitä aihepiirejä nekin, mutta eivät tämän asian kannalta ajankohtaisia.
Kaikkia ja kaikkea nälvivä Pursiainen vertasi raviurheilua torakoiden juoksukisoihin ja polkuautoiluun. Halventavaa, sanoisin.
Duon Vartiainen & Pursiainen taloustietämystä on turha kiistää, mutta hevosalaa ja vedonlyöntiä he eivät kommenteista päätellen tunne lainkaan. Ravi- ja laukkakisat eivät ole sattumalta ympäri maailmaa suosittuja vedonlyöntikohteita. Suomessa Totoa on pelattu lähes 90 vuotta, Lottoa puolet vähemmän. Siinä sitä perspektiiviä perinteisiin. Ihmiset ovat halunneet lyödä vetoa hevoskohteisiin ja haluavat tehdä niin edelleen. Markkinat loivat hevosurheilulle tässä suhteessa erityisaseman.
Toto on kuulunut Suomen raviurheiluun elimellisesti vuosikymmenet. Valtaosa alan tuotosta on tullut sitä kautta. Esimerkiksi ravien pääsylippujen hinnat on pidetty maltillisella tasolla, jotta kuluttajilla on ollut varaa totota.
Sekä Vartiainen että Pursiainen olivat sitä mieltä, että ravien saamaa Veikkauksen peliyhtiötuottoa tulisi tarkastella kriittisessä valossa. Jos ala kaatuu ilman peliyhtiötuottoa, niin se kaatuu. Vartiaisen mukaan hevostalouden parissa työskentelevät tuhannet ihmiset ”tietysti työllistyvät muualla”.
Raviurheilu heitettäisiin siis tilanteeseen, jossa tulonmuodostuksen pitäisi yhtäkkiä koostua muista kuin tototuloista. Riistetään 90 vuotta alan rattaita voidellut sampo käsistä ja sanotaan, että pärjäilkäähän pääsylipputuloilla ja muilla maailmassa, missä urheilutapahtumien yleisömäärät laskevat kautta linjan.
Alkaa kuulostaa neuvostoajan kommunismilta, missä taloudellinen sato niitettiin valtion keskuskassaan ja siemenen kylväneille annettiin lähinnä raippoja.
* * *
Hyvä on, leikitään ajatuksella, että Vartiaisen, Enbusken, Kiesiläisen, Kinnusen, Pursiaisen ja kumppaneiden ehdotuksen mukaan raviurheilulta leikataan totopeleistä kertyvä peliyhtiötuotto pois. Mitä tapahtuu?
Palkinnot romahtavat ja Suomen ravien taso joutuu vapaaseen pudotukseen, kun hevosia ei ole varaa pitää. Ravureita joudutaan lahtaamaan laumoittain, kun juoksijaksi jalostettuja hevosia ei ole järkevää valmentaa huippukuntoon ilman niiden luonnollista käyttötarkoitusta.
Maatalouden koneellistuttua raviurheilu riensi apuun ja pelasti suomenhevosrodun. Uskollisen kansallisrotumme kanta kuitenkin hiipuu raviurheilun lakastumisen myötä. Jäljelle jääneet yksilöt sukusiittävät lopulta itsensä sairaiksi.
Poniraviurheilu opettaa lapsille vastuunkantoa, itsenäisyyttä ja muita hyveitä tavalla, mihin harva harrastus kykenee. Mutta millä harrastat, kun ei enää ole poneja.
Talleja ja raviratoja suljetaan. Maaseutu autioituu entisestään. Ihmisiä revitään juuriltaan ja maaltapako kiihtyy.
Työttömiksi jää valmentajia, ohjastajia, kasvattajia ja hoitajia sekä ratojen työntekijöitä. Ei ole tarvetta kengittäjille, hevoshierojille, rehun toimittajille, ratamestareille, varustevalmistajille ja -kauppiaille ja muille alasta elantonsa ansainneille. Monella eläinlääkäriasemalla tulee hätä käteen. Lajin keskusjärjestökin lopettaa toimintansa.
Mutta eipä hätää. Vartiainen lupasi työllistää hevosalalta työttömiksi jääneet. Hänen käsityksensä mukaan ihmisiä voi liikutella työmarkkinoilla kuin nappuloita pelilaudalla. On kuitenkin otettava huomioon, että hevosalalla työskentelevät jos jotkut ovat kutsumusammatissa. Hommia ei paiskita palkan vuoksi, vaan tunteen palosta.
Kun näitä tallielämään tottuneita ja hevosiin sitoutuneita henkilöitä aletaan koulia uusiin tehtäviin, tulee sopeutumis- ja luultavasti myös mielenterveysongelmia. Sitä kautta koituu kuluja yhteiskunnalle. Osa varmasti pääsee kiinni uuteen elämään, mutta hevosala on aloista juuri se, jossa siinä onnistuvien prosentti jää matalaksi ja valtion saamat verotulot pienemmiksi. Iso lauma osaajia muuttaa Ruotsiin, missä hevosalaa arvostetaan.
Suomen raviurheilun alasajon myötä lässähtää myös totopelien vaihto. Ulkomaan kohteisiin toki edelleen Veikkauksen kautta pelataan, mutta vaihto tulee olemaan vähäistä. Merkittävimmät ravipelaajat ovat henkilökohtaisen kokemukseni kautta solidaarista sakkia. He haluavat tukea suomalaista hevostaloutta. Kun tätä ei enää Veikkauksen kautta totoamalla voi tehdä, on varmaa, että heidän pelivirtansa ohjautuu ulkomaalaisia ja kustannustehokkaampia reittejä pitkin määränpäähän.
Älkääkä vedonlyönnin maailmaa tuntemattomat luulko, ettei se olisi mahdollista. Peli siis jatkuu hevoskohteisiin, mutta julkista rahaa siitä ei koulutukseen tai muihin tarkoituksiin kerry. Miljoonat eurot valuvat maan rajojen ulkopuolelle suomalaisten edunsaajien ulottumattomiin.
Raviväki on tottunut kulkemaan ja kiertämään. Vaan enääpä ei tarvitse lähteä tien päälle. Näin ilman omaa osuuttaan jäävät myös huoltoasema- ja ravintolayrittäjät sekä majoitusala. Paljonkohan kuninkuusravivieraat kylvivät viime kesänä rahaa Vartiaisen, Enbusken, Pursiaisen ja muiden takapihoille yhden viikonlopun aikana? Miljoonia euroja.
Raviurheilun dystopia on lyhykäisyydessään tämänkaltainen.
Mitä Kiesiläisen tietämättömästä tviitistä alkanut ja kiehumispisteeseen poreillut kaplakka sitten opetti? Ensinnäkin sen, että sosiaalisen median mahti on pelottava. Myös sen, että hevostalouden piirissä toimivien on yhdistettävä voimansa ja tiivistettävä rivinsä alan alasajoa lobbaavien tahojen uhatessa entistä tuimempina.
Ja ennen muuta sen, että tulevaisuudessa on vaaleissa oltava alati valppaampina. Selvittäkää ehdokkaanne kanta hevostaloutta ja sen rahoitusta kohtaan ennen kuin menette uurnille. Niin kylmäävältä kuin se tuntuukin, poliitikot päättävät alan tulevaisuudesta, emme me itse.