Onneksi olkoon, Veikkaus! Saitte Viikon Riepoteltava -palkinnon. Palkinto jaetaan sille taholle, joka kulloinkin joutuu kotimaisen median, sosiaalisen median ja sopulimaisesti saman asian perässä säntäilevän niin kutsutun älymystön terävien hampaiden neulomaksi. Toissa viikolla palkinnon pokkasi eläkeläinen Pirkko Arstila.
Viime aikoina on tiedotusvälineissä ja somen syövereissä havahduttu vanhaan ja luonnollisesti vakavaan asiaan nimeltä peliongelma, joka on tilastojen mukaan pahenemaan päin. Osasyynä tähän on se, että siinä missä peliautomaatit sijaitsivat ennen vain kauppojen käytävillä, kulkuväylien varsilla ja huoltoasemilla, ovat ne nyt myös netissä. Enää ei hedelmäpeliä myllyttävän tarvitse rampata kassalla kolikkoja vaihtamassa ja tuntea tappioistaan toisten silmissä häpeää, vaan rahat lähtevät siististi tililtä ja häviämisen tuskan voi halutessaan tuntea kodin seinien sisällä.
Julkisesti on alettu paheksua sitä, miten paljon Veikkaus käyttää rahaa markkinointiin eli käytännössä siihen, miten saataisiin ihmiset pelaamaan enemmän, ja miten vähän rahaa käytetään peliongelmien ehkäisyyn, tutkimukseen ja hoitoon.
Hiljattain mietintönsä päätökseen saanut asiantuntijaryhmä esittääkin peliongelmia ratkovan sektorin rahoituksen kolminkertaistamista viidestä viiteentoista miljoonaan euroon. Markkinointiin Veikkaus, RAY ja Fintoto käyttivät viime vuonna yhteensä lähes 50 miljoonaa euroa. Lisäksi pelien tuotekehittely nieli kymmeniä miljoonia.
Suomessa on ongelmapelaajia 124 000 ja riskipelaajia 700 000 henkeä. Pelipulma ei kosketa vain itse pelaajaa, vaan myös hänen läheisiään. Ongelma on yhteiskunnalle kouriintuntuva, eikä sitä voi vähätellä.
Pahiten ongelmapelaajaa koukuttavat nopeatempoiset ja automatisoidut onnenpelit. Uuden Veikkauksen voidaankin sanoa saaneen peliyhtiöiden yhdistymisen yhteydessä RAY:ltä haiskahtavan huomenlahjan.
* * *
Mutkikkaan vyyhdin ydin on se, että peliongelmaiset ovat yleensä pienituloisia.
Suomalaiset häviävät Veikkauksen peleihin vuosittain lähes kaksi miljardia euroa. Iso osa tuosta potista jaetaan avustuksina taiteelle, tieteelle, kulttuurille, urheilulle sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Paradoksi on, että mitä enemmän suomalaiset häviävät, sen enemmän riittää edunsaajille jaettavaa.
Hevoskasvatuksen ja raviurheilun osuus Veikkauksen tuotosta on arpajaislakiin kirjattu neljä prosenttia. Se tarkoittaa nykyään noin 40 miljoonaa euroa vuosittain. Yhden peliyhtiön myötä raveille on tullut rutkasti lisää rahaa, mistä sietää olla kiitollinen.
Entä jos – tai kun - pelaamista aletaan suitsia ja siinä onnistutaan? Silloinhan Veikkauksen tuotot tippuvat ja tätä kautta myös hevoskasvatuksen ja raviurheilun saama summa laskee. Jos kuvitellaan tilanne, että ravien pelivaihto kasvaisi mutta vahvasti addiktoivia raha-automaattipelejä pelattaisiin vähemmän, putoaisi hevosalan saama tukisumma. Kaikki Veikkauksen pelit ovat samaa kassavirtaa.
Asiaan ei pieni raviaktiivi voi vaikuttaa. Pitää vain olla tyyneyttä kohdata se, mikä myrskyävällä merellä odottaa.
* * *
Paitsi että kyllähän raviala ja raviradat voivat itsekin vaikuttaa tulonmuodostukseensa. Aletaan vain tarmokkaasti hankkia tuloja muualtakin kuin Veikkauksen hanoista. Lakataan olemasta se otsikon linnunpoikanen, jonka ammollaan olevaan suuhun survotaan apetta.
Hommataan enemmän sponsoreita, vuokrataan raviradan tiloja vielä hanakammin muille tapahtumanjärjestäjille, pannaan pystyyn ydintoimintaa tukevia tilaisuuksia... mahdollisuuksia piisaa. Hitto vie, radathat voisivat palkata energisiä markkinointihenkilöitä tekemään tätä työtä.
Mutta asiassa on pari merkillistä mutkaa.
Veikkauksen tuotoista jaettavaa raviratojen toimintatukea koskee valtion avustuslaki. Tämän toimintatuen malli on kirjattu lujasti EU-komission päätökseen.
Päätöksen mukaan raviradat saavat toimintatukea 80 prosentille hyväksytyistä menoistaan. Puuttuva 20 prosenttia pitää hankkia omin ansioin, sponsorimyynnillä ja muilla. Kummallisuus piilee siinä, että jos tämä 20 prosenttia ylitetään, pienentää se samassa suhteessa ensi vuoden toimintatuen määrää. Ei kovin kannustavaa, vai mitä? On selvää, miten erikoisiin tilanteisiin ja laskutoimituksiin tämän rajoituksen myötä radoilla ajaudutaan.
Lisäksi raviradoille suunnattavia toimintatukia ei saa käyttää markkinointikuluihin, esimerkiksi markkinointia tekevän henkilön palkkoihin. Ne pitää radan maksaa itse täysimääräisinä. Muun henkilökunnan palkkoja toimintatuilla saa kuitata.
Nämä pykälät ovat omiaan passivoimaan raviratojen väkeä ja altistamaan heitä siksi ravintoa kiljuvaksi linnunpoikaseksi, joka ei opi lentämään ja joka on vaarassa sairastua hitaasti tappavaan Tanskan-tautiin.
Tanskassa radat totutettiin kiinteään tukipolitiikkaan, eikä ravialaa kannustettu ponnistelemaan lisätulojen eteen. Ajat ja poliittiset tahtotilat maassa muuttuivat. Tanskan raviurheilu ajautui sillä myrskyävällä merellä tuuliajolle, kun omia purjeita ei ollut. Loppu on surullista pohjoismaista ravihistoriaa, mikä meidän tulisi ottaa varoittavana esimerkkinä.