Hävettää, kun luen sähköpostitse käymääni keskustelua keväältä 2008. Kirjekaverini on nainen, jolla on myynnissä ranskanbulldoggipentue. Pentue ei ollut suunniteltu. Ei myöskään minun kysymyspatterini kasvattajalle, kirjoittaa Viiden jälkeen -ohjelman vastaava tuottaja Nina Rahkola.
En ollut se kriittinen ostaja, joka selvittää perin pohjin jalostukseen käytettyjen yksilöiden terveystiedot ja historian. En halunnut olla sellainen, sillä paljon enemmän halusin olla ranskanbulldoggipennun omistaja.
Ja pian istuin autossa, pentu sylissä matkalla takaisin silloiseen kotikaupunkiini Turkuun.
Ranskanbulldoggi eli ranskis on liikuttava otus. Sille nauretaan kadulla, sillä sen ilmeet ovat suureelliset kuin sirkusklovnilla ja kehonkieli kömpelöä kuin afrikannorsulla. Valtavan suurin silmin ja hörökorvin tuo röhnöttävä otus on raivannut tiensä yhdeksi Suomen suosituimmista koiraroduista.
Se on surullista.
Kun kuljin ranskanbulldoggini Vichyn kanssa kadulla, olin ylpeä siitä, että hihnassani kulki ranskanbulldogiksi terve yksilö. Se ei koskaan saanut esimerkiksi lämpöhalvausta, mikä on monien lyttykuonoisten koirien ongelma.
Kuumuuden sieto oli minulle todiste siitä, että kodissani tallusteli hyvinvoiva bulldoggi.
Ja niinhän sitä sanotaan, että petosta helpompaa on vain itsepetos.
Suljin nimittäin 11 vuoden ajan silmäni siltä, että Vichy oksenteli jatkuvasti. Se saattoi oksentaa heti herättyään, lenkillä, lenkin jälkeen. Sen hengitys rohisi ja sieraimet olivat liki ummessa. Minusta oli normaalia ranskanbulldogin omistajana käydä se keskustelu eläinlääkärin kanssa, että avataanko sieraimia leikkauksessa hengityksen helpottamiseksi.
Kommentti jatkuu kuvan jälkeen.
Lue myös: Tutkimus: englanninbulldoggit ovat niin sairaita, että rodun pelastaa vain roturisteytys
Siihen ei ryhdytty, sillä ilma sentään virtasi. Sen verran heikosti toki, että kesäpäivinä koira hengitti enimmäkseen suu auki. Minusta silloin näytti siltä, että koirani olisi nauranut.
Loppuvuodesta 2018 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan englannin- ja ranskanbulldoggien sekä bostoninterriereiden tyypillinen ulkonäkö ja sairaudet johtuvat yhdestä ja samasta geenistä. Professori Hannes Lohen tutkimusryhmä havaitsi, että staffeilla ja amstaffeilla on sama geenimuunnos kuin aiemmin mainituilla lyttykuonoilla.
Hannes Lohi kertoi tutkimusryhmänsä löydöksistä MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa viime syksynä.
Geenivirhe aiheuttaa professorin mukaan koiraroduille vakavia terveysongelmia, joista koirat kärsivät merkittävällä tavalla.
– Valtaosalla koirista on välilevynpullistumia, kolmasosa koirista saa aivokasvaimia, on paljon aivokalvontulehduksia ja tietenkin hengityssairaudet ovat iso osa näitä rotuja, Lohi listasi esimerkkejä terveysongelmista.
Kun kysyn nyt itseltäni, miksi ostin ranskanbulldogin siitä huolimatta, että koira ei näytä järin terveeltä, vastaus on pöyristyttävän pinnallinen. Se on persoonallinen ja rakastettava pieni otus, jonka oikukas ulkonäkö ja luonne ihastuttivat minua.
Toisin sanoen painotin minua miellyttäviä ulkoisia ominaisuuksia rotuvalinnassa enemmän kuin sitä, millaisen elämän koirani geeneineen saisi.
Koirien jalostuksen ympärillä käydään jatkuvasti kiivasta keskustelua. Useimmiten keskustelussa vastakkain ovat järki ja tunne. Roturakastavaiset ovat valmiita puolustamaan lyttykuonoja, töpöhäntiä, pitkäselkiä ja töppöjalkoja koiria siksi, että ovat ihastuneet rotuihin sellaisina kuin ne nyt tunnetaan. He ovat jopa huolissaan siitä, että rotua muutettaisiin johonkin – kenties terveempään - suuntaan.
Kommentti jatkuu kuvan jälkeen.
Lue lisää: Voidaanko ranskanbulldoggi pelastaa "geneettisestä umpikujasta" roturisteytyksillä? Kasvattajan mukaan jalostuksessa on menty metsään
"Kesäpäivinä koirani hengitti enimmäkseen suu auki. Minusta silloin näytti siltä, että koirani olisi nauranut", Rahkola kirjoittaa kommentissaan.
Tuo keskustelu tuntuu hämmentävältä. Viime jouluaattona kannoin liki 11-vuotiaan Vichyn päivystävän eläinlääkäriaseman vastaanotolle kuulemaan viimeisen arvion siitä, kuinka ”terve” koirani oli. Se ei saanut enää kunnolla happea, vaan olin kantanut koiraa pakkaseen aika ajoin tasaamaan hengitystä.
Röntgenkuvat olivat paljastaneet, että koirani selkä oli sellaisessa kunnossa, että ”jos kyseessä olisi mikä tahansa muu rotu kuin ranskanbulldoggi, koira olisi todennäköisesti halvaantunut”. Lääkärin sanojen mukaan ranskanbulldoggi on vain tottunut elämään selkävaivojensa kanssa.
Sen ihossa oli kalkkeutumia cushingin taudin vuoksi. Kirsu oli kuiva ja halkeileva. Se ei enää viimeisiin vuosiin hyppinyt, sillä se ei pystynyt. Ruoka piti syöttää ja lääkkeet olivat osa arkirutiinia aamuin illoin.
Kun Vichy vaipui jouluaattona lopulliseen uneen eläinlääkäriaseman vastaanottopöydällä, muistan hysteerisen itkuni läpi tunteneeni helpotusta siitä, että sen taistelu päättyi.
Viiden jälkeen -ohjelmassa tänään vieraana ranskanbulldogin kasvattaja, joka aikoo risteyttää ranskanbulldoggejaan terveempien rotujen kanssa. Keskustelu lyttykuonojen jalostuksesta heräsi jälleen Suomessa viime viikolla. Silloin uutisoitiin, että koirille liioitellun lyhyen kallon jalostamisen voidaan katsoa olevan Suomen eläinsuojelulain vastaista.
Näkemys esitettiin tuoreessa selvityksessä, jonka ovat tehneet yhteistyössä Luonnonvarakeskus (Luke), maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruokavirasto. Ihmisillä lyhytkalloisuus on määritelty kehityshäiriöksi. Eläimilläkään sitä ei esiinny normaalisti luonnossa, selvityksessä kerrotaan.