Yhteisten asioiden hoitamisessa pitää olla populismia ja intohimoa. Saksan kanslerikisan demarikandidaatti osoittaa, että nämä ominaisuudet eivät ole vaarallisten äärivouhkaajien yksinoikeus.
Suomen demarit valitsevat pian puheenjohtajan. Vanha jatkaa, jos gallupjonglööreihin voi tällä kertaa luottaa.
Olen seurannut ehdokaskolmikon tenttejä etänä Saksasta. Ihan kivoja. Asiaa on puhuttu. Terävästikin. Silti on haukotuttanut. Ei voi mitään.
Kun kääntää katseen muualle Eurooppaan ja seurailee erityisesti poliittisten äärilaitojen valmistautumista tämän vuoden vaaleihin, tunnekuohuja tulee enemmän. Pääasiassa pelottaa.
Erityisesti oikeistopopulistit, joita nyt vaan tällä hetkellä on enemmän äänessä, ajavat asiaansa intohimoisesti. Niin, että tavallinen ihminen ymmärtää, innostuu ja kiihtyy.
Se pelottaa, että nämä vaalikarjan paimentajat kiihdyttävät äärinationalismilla ja ulkomaalaisvastaisuudella. Siis uhkakuvilla. Ja vielä väärillä. Vihollisilla, jotka pitää rajata ulkopuolelle ja joista pitää päästä eroon. Samoilla resepteillä Washingtonin mustekynäkostaja Donald Trump nousi valtaan.
Saksan kanslerikisan haastaja, EU-parlamentin entinen pitkäaikainen puhemies, sosiaalidemokraatti Martin Schulz on tässä synkässä yleiskuvassa poikkeus. Sellainen, jota kannattaa seurata ja josta kannattaa ottaa jopa oppia.
Kaikkien kannattaa. Myös Suomessa. Eikä tässä tehdä nyt vaalityötä kaikkien maiden sosiaalidemokraateille. Ei todellakaan. Kyse on siitä, miten politiikkaa tehdään ja miten vaihtoehtoja myydään äänestäjille.
Martin Schulz on populisti. Hän ajaa asiaansa tulisesti ja intohimoisesti. Ainakin siltä näyttää. Demarien sisäpiiristä vahvistetaan, että ei pelkästään näytä.
EU-konkarin intohimossa on sekä sydäntä että päätä. Hän ei lietso vihaa, vaan puhuu yhteistyön puolesta. Schulz kuuntelee herkällä korvalla ihmisten pelkoja, mutta ei nostata kannatustaan lietsomalla niitä.
Saksan demarien kärkinimi uskoo tulisesti siihen, että Euroopan valtiot pärjäävät paremmin tekemällä mahdollisimman tiivistä yhteistyötä. Hän puhuu vapaakauppasopimusten puolesta. Väkevästi, kaikista puutteista huolimatta.
Schulzilta löytyy myös EU-partiolaisille epätyypillistä itsekritiikkiä: virheitä on tehty ja ne pitää korjata. Korjausliike ei kuitenkaan tarkoita, että koko konklaavi pitää hajottaa.
Oleellista ei ole se, mitä Martin Schulz ajaa, vaan se miten hän ajaa. Liittokansleri Angela Merkelin päävastustaja myy äänestäjille parempaa Eurooppaa ja Euroopan unionia jotakuinkin samoilla keinoilla, joilla oikeistopopulistit repivät niitä rikki.
Äärioikeistolaisessa ja avoimen EU-vastaisessa Vaihtoehto Saksalle –puolueessa (AfD) taputettiin karvaisia käsiä, kun tieto EU-taustaisen Schulzin kansleriehdokkuudesta tuli julki. Johtopäätös oli, että nyt myös demareita ennen äänestäneet EU-kriittiset valitsevat AfD:n.
On mahdollista, ei ehkä välttämättä todennäköistä, että AfD:n strategit laskivat väärin. Schulz voi omalla populismillaan myös mobilisoida epävarmoja äänestäjiä ja näivettää näin Saksan ounastellun jytkyn eli ulkomaalaisvastaisen äärioikeiston vyörytyksen.
Demarit ovat hehkuttaneet Schulzin ehdokkuutta suorastaan hurmoksellisesti. Vastaavaa nähtiin viimeksi, kun Gerhard Schröder lähti 1990-luvun lopussa kaatamaan Helmut Kohlia.
Jopa puolueen nuorisosiipi innostui. Kuten myös Suomessa, siipi on pieni, mutta elintärkeä. Ukkoutumisen pysäyttäminen on yksi puolueen isoista haasteista.
Saksan demarien kannatus on Schulzin myötä kääntynyt reippaaseen nousuun. Vaaleihin on kuitenkin vielä aikaa. Rohkenen veikata, että veto ei riitä kanslerinvirastoon asti. Mutta mies puhaltaa uutta henkeä Euroopan monella tapaa ratkaisevaan vaalivuoteen. Ollaan siitä kiitollisia.