Moni tavallinen saksalainen on sitä mieltä, että kaikki maan valtapuolueet ovat pakolaisten hyysääjiä. Tämä hyödyttää Saksan ”persuja” eli kansallismielistä äärioikeistoa. Yhä selkeämmin tästä liikehdinnästä kärsii myös Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD).
Jos minä olisin Antti Rinne (sd.), soittaisin saksalaiselle kollegalleni eli Gabrielin Sigmarille ja sanoisin, että ”koita toveri kestää”.
”Minä tiedän miltä tuntuu, kun pitää samanaikaisesti syleillä sekä monikulttuurisuuden puolesta liputtavia kaupunkien punavihreitä että ulkomaalaisia vieroksuvia maakuntien äkkivääriä duunareita.” Näin sanailisin, jos olisin Antti.
Gabrielin johtamat Saksan demarit ovat nimittäin samassa vaikeassa raossa, josta Rinne nyt kampeaa omiaan tarmokkaasti ylös. Rinteelle vetoapua antaa kolmen ässän perusporvarihallitus, jonka päätökset kutistavat Timo Soinin johtamien perussuomalaisten kannatusta demarien riemuksi.
Gabrielin ja kumppanien ainoa etu on, että Reinin ja Oderin välissä ei vieläkään ole Soinin kaltaista voittajapopulistia. Siitä huolimatta pakolaiskysymys on kova pähkinä Saksan demareille.
Erityisesti Itä-Saksassa, missä sosiaalidemokraatit ovat perinteisesti pärjänneet huonosti, moni potentiaalinen demariäänestäjä luisuu kohti ulkomaalaisvastaista AfD-puoluetta (Vaihtoehto Saksalle).
Se tarkoittaa, että Gabrielin pitää toisaalta moittia liittokansleri Angela Merkeliä, joka vakuuttaa, että Saksa selviää historiallisesta kansainvaelluksesta. Toisaalta punavihreän tulevaisuuden varmistamiseksi demarien on paheksuttava Merkelin kristillisdemokraattien riveihin kuuluvaa sisäministeri Thomas de Maizièrea, joka kiristää hallituksen pakolaislinjaa muiden mielipiteistä piittaamatta.
Tulevissa osavaltiovaaleissa äärioikeisto todennäköisesti korjaa historiallisen potin. Saksassa populistien 10-15 prosentin kannatus olisi jo historiallinen.
On hyvin todennäköistä, että pisintä naamaa näiden vaalitulosten jälkeen näyttää liittokansleri Angela Merkel. Iso osa ”germaanipersujen” kannattajista on kaikesta huolimatta tässä poikkeustilanteessa potentiaalisia merkeliläisiä.
Pitkässä juoksussa eniten huolta joutuu kantamaan nykyinen talousministeri ja varakansleri Sigmar Gabriel, jonka pursi vuotaa molemmilta laidoilta.
Merkelin leiriin siirtyneiden edistyksellisten oikeistodemarien paluumuuttoa ei ole näköpiirissä, koska pakolaiskriisissä ja energiapolitiikassa liittokansleri on ollut sopivan punavihreä. Samaan aikaan yllättävän moni Saksan islamisoitumista pelkäävä vanhan liiton jäärä loikkaa SPD:stä AfD:hen.
Eli syytä olisi soittaa Antti. Toverit ovat Sigmarin johdolla (taas) häviämässä sen ratkaisevan pitkän juoksun.