Valtteri Filppulan paluu Jokereihin saattaa olla käänteentekevä hetki helsinkiläisseuran tulevaisuuden näkökulmasta, mutta kuolemaa tekevälle Mestikselle siitä on lähinnä pitkittämään kärsimyksiä.
Suomen Jääkiekkoliitto sai jo vuosi sitten mukavan syyn tuudittautua passiivisuuteensa. Jokerien paluu kotimaan kiekkokartalle ja pääkaupunkiseudun paikallispelit Kiekko-Espoota vastaan saivat sarjan näyttämään siltä, että sillä olisi oikeasti jotain tulevaisuutta.
Samaan aikaan Mestis-seurat tekivät itse kaiken työn, jotta SM-liiga pakotettiin avaamaan ovensa uusille nousijaehdokkaille. Liitosta ei tässä kapinassa ollut kuin heittämään kapuloita omiin rattaisiinsa.
Kiekko-Espoo nousi Liigaan, mutta Jokereita uhkasi suoraan sanottuna perikato SM-liigan tekemän silmänkääntötempun seurauksena. Nousu karsintojen kautta oli tehty paperilla mahdolliseksi, mutta vuosien saatossa kahden sarjaportaan välille revenneen railon ylittäminen tuntui liki mahdottomalta tehtävältä.
”Mutta kun ei kukaan halua tulla tänne”, sanoi yksi Jokereiden sisällä seuran tulevaisuutta murehtinut taustahenkilö minulle viime keväänä. Paluukauden uutuudenviehätys oli poissa, paikallispelit Kiekko-Espoota vastaan olivat poissa ja edessä oli mahdottomalta tuntuva haaste Liigaan palaamiseksi.
Tuon parahduksen taustalla oli tietoisuus siitä, että rahaa voisi lyödä pöytään kuinka paljon tahansa, mutta kukaan riittävässä iskussa oleva nimimies ei astuisi jalallaankaan Mestikseen. Niin epäkiinnostava ja heikkotasoinen siitä on tullut.
LUE MYÖS: Jokerit paljasti lisää suunnitelmiaan – Valtteri Filppulalla suuri vaikutus: "Käänteentekevä hetki seuran historiassa"
Jokerien pitäisi ensiksi pystyä kokoamaan kalliilla joukkue, jolla saada kannattajat ja tukijat sitoutumaan hankkeeseen, voittaa kolme kierrosta Mestiksen pudotuspelejä ja sitten kaataa SM-liigan viimeiseksi jäänyt seura seitsemän ottelun pudotuspelisarjassa. Ja maksaa päälle 2–3 miljoonaa euroa liigaosakkeesta.
Taloudelliset riskit tämän operaation kariutumisesta ovat valtavat. Ja montaa yrityskertaa ei ole hukattavaksi ennen kuin sijoittajienkin usko loppuu.
Tältä kannalta Valtteri Filppulan paluu on käänteentekevä hetki Jokereille. Rakkaudesta seuraan (ja tukevan sponsorituen avittamana) Filppula tulee talkoisiin pyyteettömästi pohdittuaan hetken, löytyykö häneltä vielä motivaatiota jatkaa upeaa kiekkouraansa.
Yksinään tämäkään siirto ei vielä riitä, mutta seuralla on mahdollisuus Filppulan vanavedessä hankkia vielä pari kolme sellaista vahvistusta, joita ei ilman tämän luokan päänavausta olisi vielä saatu houkuteltua mukaan.
Kun samaan aikaan SM-liigassa kourallinen häntäpään seuroja kierii todella pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa eikä tammikuun pelaajamyynteihin ole enää kenelläkään urheilullisesti varaa, on Jokerit nyt ainutkertaisen tilaisuuden edessä. Arpa on heitetty.
3:14
Filppulalla ovat nyt edessään marraskuiset bussimatkat Keuruulle ja Kajaaniin. Jo pelkästään se ajatus saa entisestään arvostamaan hänen tekemäänsä uhrausta.
Suomen Jääkiekkoliiton ja SM-liigan hallitsemalta Huippukiekon neuvottelukunnalta on silti valitettavasti turha odottaa mitään vastaavia toimenpiteitä Mestiksen pelastamiseksi. Sen elämänlankaa pitävät koossa aivan muut voimat.
LUE MYÖS: Tällaisen sopimuksen Valtteri Filppula teki Jokereihin
2:37