Suomi-kiekon huippulupaus Konsta Helenius kuuli sunnuntaina maireita uutisia, kun hän raivasi tiensä Leijonien tämän kevään MM-miehistöön. Tämä tiesi sitä, että Helenius teki vain 17 vuoden iässä kovan tempun. Kun tieto varmistui, Helenius tarttui puhelimeen.
Leijonat julkaisi tämän kevään MM-joukkueensa sunnuntaina. Mukana oli neljä NHL-nimeä (Olli Määttä, Mikael Granlund, Jesse Puljujärvi ja Valtteri Puustinen) sekä useita ensikertalaisia.
LUE: Jesse Puljujärvelle iloinen yllätys Prahassa – Jukka Jaloselta ja Leijonilta lämminhenkinen ele
Suurin huomio kohdistui kuitenkin joukkueen kuopukseen, vasta 17-vuotiaaseen Konsta Heleniukseen. Hän murtautui hyvin nuorella iällä kovaan sakkiin.
– Ylpeys oli ensimmäinen reaktio. Ajattelin, että on tullut tehtyä jotain oikein, kun pääsi joukkueeseen, Helenius sanoo tunnelmistaan MTV Urheilulle.
Samaan aikaan kun Helenius kertoo ensireaktiostaan, hänen hymynsä levenee äärimmilleen.
– Kyllä sitä oli onnellinen poika! Helenius virnuilee.
Leijonien johto kertoi MM-päätöksistä sunnuntaina, kun Ruotsia vastaan pelattu EHT-ottelu oli päättynyt.
Ilmoititko heti asiasta jollekin?
– Soitin ensimmäisenä iskälle, että pääsin mukaan, Helenius kertoo.
Mitä isä sanoi?
– Oli ylpeä. Ei muuta! Helenius naurahtaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Pian odotettu hetki
Helenius on tällä hetkellä kovan luokan suomalaislupaus. Monissa arvioissa on povattu, että Helenius huudetaan tämän kesän NHL:n varaustilaisuudessa jo ensimmäisen kierroksen alkupäässä.
Nuoren hyökkääjän kevääseen on mahtunut jos jonkinlaisia käänteitä. Helenius nakutti ensin runkosarjassa Mikkelin Jukureiden paidassa kelpo tehot (51 ottelua, 14+22=36). Pudotuspeleissä Helenius oli aivan Jukureiden johtavia pelaajia (6 peliä, 2+4=6).
Hän liittyi Leijonien matkaan sen jälkeen, kun Jukurit hävisi puolivälieräsarjan Kärpille. Hänen itseluottamuksensa vain kasvoi, kun hän huomasi pysyvänsä kyydissä mukana kovatasoisissa kansainvälisissä peleissä.
Helenius ehti olla ensin kahden viikon ajan Leijonien matkassa. Tuolla pätkällä hän oli mukana niin Latvia- kuin Ruotsi-otteluissa.
– Pystyin tekemään noissa omaa juttuani ja pystyin pelaamaan omaa peliäni. Kun kaikki meni hyvin, niin kyllähän siitä mainio fiilis jäi, Helenius sanoo jälkikäteen.
Helenius lähetetiin tämän jälkeen Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen matkaan. Hän oli mukana Espoossa ja Vantaalla pelatuissa MM-kotikisoissa.
Helenius myönsi Ilta-Sanomille, ettei hän itse päättänyt kisoihin lähdöstä.
– Kävin vetää ne kisat ja nyt on kiva olla takaisin täällä, Helenius sanoo kevään MM-kisojen pääpitäjästä eli Prahasta käsin.
Miesten MM-turnaus alkaa perjantaina. Leijonat kohtaa tuolloin kisojen isäntämaan Tshekin.
1:22
1:45
Mikäli Helenius on mukana heti avaustaistoissa, mahtuu hänen viikonloppuunsa monenlaisia merkkipaaluja.
Perjantaina edessä saattaa olla A-maajoukkuetason arvokisadebyytti. Lauantaina hän on merkkipäiväsankari.
Mittariin tulee rajapyykki: 18 vuotta.
Se taas tietää sitä, että Helenius pääsee eroon ristikosta, mitä hänen on pitänyt käyttää kansainvälisissä otteluissa, kun hän on ollut vielä alaikäinen.
– Odotan tuota hetkeä! Helenius huudahtaa.
– Ristikon kanssa on kuuma pelata – ilma ei kierrä oikein, kun on kuppi edessä. Visiirillä näkee paljon paremmin. Ristikko on vähän niin kuin koko ajan edessä – odotan, että pääsen siitä eroon, Helenius hymähtää.
Muutos astuu voimaan sunnuntaina, kun Suomi kohtaa MM-kisojen päiväottelussa Iso-Britannian. Tämä siis sillä olettamalla, että Helenius on heti kisojen alussa Leijonien pelaavassa kokoonpanossa.