Kopterikamera bongasi hävinneeksi luullun harvinaisuuden – jyrkänteellä kukkii Hibiscadelphus woodii

1:50img
Hibiscadelphus woodii -kasvi löydettiin kopterikameran avulla.
Julkaistu 29.04.2019 21:52

Eevi Kinnunen

eevi.kinnunen@mtv.fi

Tutkijat ovat löytäneet Havaijilta harvinaisen kasvin, jonka luultiin jo kadonneen. Edellinen havainto kukasta tehtiin vuonna 2009.

Kasvin löytymisestä on aiemmin uutisoinut muun muassa uutiskanava CNN

CNN:n mukaan kasvihavainto tehtiin drone-helikopterikameralla Kalalaun laaksossa Kauai'n saarella. Kukka kasvoi kallion jyrkänteellä. Isossa osaa laaksoa ei voi kulkea jalan, sillä maasto on muodoiltaan erittäin jyrkkää.

 kukka 

Hibiscadelphus woodii -kasvia ei ollut nähty kymmeneen vuoteen. Kuva: Ken Wood.

Kukan luultiin jo hävinneen

Nyt löydetty kasvi on latinankieliseltä nimeltään Hibiscadelphus woodii, ja Havaijilla laji tunnetaan nimellä Wood's hau kuahiwi.

Pensaaksi tai pieneksi puuksi varttuva kasvi kuuluu malvakasvien heimoon. Kukan terälehdet ovat aluksi keltaiset, mutta ne muuttuvat myöhemmin violeteiksi tai punaruskeiksi.

Kasvitieteen professori Jouko Rikkinen Helsingin yliopistosta sanoo, että kasville ei todennäköisesti ole olemassa suomenkielistä nimeä. Lajia ei löydy myöskään Kasvien suomenkieliset nimet ­-ontologiasta.

Havaiji on ollut kasvien aarreaitta

Rikkisen mukaan ei ole poikkeuksellista, että jo kadonneeksi luultu kasvi löytyy sittenkin luonnosta. Nyt tehty löydös on kuitenkin kiinnostava, sillä Havaijin saarilla on runsaasti kotoperäisiä lajeja, joita ei tapaa missään muualla.

Tämä johtuu siitä, että saaret ovat olleet eristyksissä, joten kasvisto on kehittynyt omaan suuntaansa.

– Siellä on monia ainutlaatuisia kasvilajeja.

Nyt tehty löytö saatiin kuvattua kopterikameralla. Rikkisen mukaan koptereita hyödynnetään kasvitieteellisessä tutkimuksessa myös Suomessa. Niillä pystytään esimerkiksi tutkimaan kasvipeitteen laajuutta, havainnoimaan yksittäisiä lajeja ja keräämään dataa.

Moni vaara uhkaa Havaijin kasveja

CNN:n mukaan nyt löydetty kasvilaji on harvinainen, sillä sitä uhkaavat monet seikat aina kivivyöryistä ja eläimistä muihin kasveihin.

Jouko Rikkisen mukaan sama ongelma riivaa useita kasveja Havaijilla. Moni ainutlaatuinen laji on uhanalaistunut ihmistoiminnan seurauksena. Rikkinen sanoo, että saariympäristössä kasvien elinympäristö on alkujaankin ollut rajallinen ja populaatiot pieniä. Siksi esimerkiksi tulokaslajit aiheuttavat lajeille merkittävää harmia. 

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet