Koronapotilaiden määrä on kääntynyt viime viikolla nousuun ensimmäistä kertaa parin kuukauden laskun jälkeen. Sairaalahoitoon joutuneiden koronaan sairastuneiden määrä on noussut reilulla 100:lla, lähes 500 potilaaseen. MTV Uutisten haastattelemat asiantuntijat vaativat nyt neljänsien rokotusten laajentamista.
Koronapotilaiden määrä sairaaloissa on lähtenyt nousuun. Eniten on noussut erikoissairaanhoidon potilaiden määrä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilaston mukaan kesä- ja heinäkuun vaihteessa sairaalassa oli 464 koronapotilasta, mikä on runsaat sata enemmän kuin kaksi viikkoa aiemmin. Tehohoitoa sairaalassa olevista koronapotilaista tarvitsi 15.
Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä sanoo, että koronaa on nyt runsaasti liikkeellä ja se myös tappaa päivittäin kymmenen ihmistä Suomessa. Suurin osa heistä on yli 70-vuotiaita, joilla ei ole rokotteita tai rokotesuoja on vajaa.
– Rokotussuojan ylläpito on ainoa tapa estää vakavia tauteja ja kuolemia. Suomessa neljännen rokotuksen kattavuus on hyvin alhainen verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, Lehtonen sanoo.
Suomessa neljänteen koronarokotukseen oikeutettuja ovat yli 70-vuotiaat, joiden terveys ja toimintakyky on heikentynyt. Yli 70-vuotiaista vain pienellä ryhmällä on neljäs tehosterokotus.
Koronaan kuolee keskimäärin 10 suomalaista päivässä
HUSin Lehtonen sanoo, että koronatilanne on nyt erityisen huolestuttava siksi, että helposti tarttuvat koronavariantit BA5 ja BA4 pystyvät kiertämään rokotuksen ja aikaisemman sairastetun taudin antaman immuniteetin.
– Monissa maissa neljäs rokotus annetaan puolen vuoden kuluttua, kun suoja vakavaa tautia vastaan hiipuu.
Lehtosen mukaan Suomessa tulisikin ehdottomasti laajentaa neljänsien rokotusten ryhmää.
– Itseäni huolestuttaa eniten se, että Suomessa koronaan kuolee yhä suurin piirtein kymmenen ihmistä päivässä. Me tiedämme, että neljäs rokotus vähentää kuoleman riskiä 80 prosenttia kolmanteen rokotukseen verrattuna.
Myös infektioylilääkäri Markku Broas Länsi-Pohjan keskussairaalasta toivoo rokotusten ikärajan tarkistamista.
– Toivoisin, että rokoterajaa laskettaisiin reilusti 64–60-vuoteen ja niin, että siellä ei olisi rajoituksia sairauksien osalta.
Myös positiivisten testitulosten määrä kasvaa
THL:n tilastojen mukaan sairaalapotilaiden lisäksi myös positiivisten testien osuus on nousussa Suomessa.
Korkeinta testipositiivisuus oli Keski-Pohjanmaalla, missä 54,55 prosenttia tehdyistä koronatesteistä oli positiivisia. HUS-alueella koronapositiivisia oli 38,2 prosenttia testatuista.
Testeissä kävijöiden määrä on pudonnut viikossa 30 000 testatusta 10 000 testissä kävijään.
HUSin infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan tartuntamäärät "virallisissa" testeissä ovat selvästi korkeammat kuin aikaisemmissa epidemiahuipuissa 2020-2021. Siinä mielessä tämä kesä poikkeaa tartuntojen määrän osalta selvästi edellisistä.
– Alle 20-vuotiailla ei juurikaan virallisia testejä tehdä eli todelliset tartuntamäärät ovat todennettuja selvästi korkeampia. Suhteessa tartuntamääriin sairaalahoidossa potilaita on vähän, vaikka tilastoissa lievää nousua onkin, Järvinen sanoo.
Infektioylilääkäri Markku Broas Länsi-Pohjan keskussairaalasta kertoo, että koronapositiivisia on entistä enemmän myös pohjoisessa.
– Pohjois-Suomessa nousu on ollut voimakasta.
– Tässä on kaksi tekijää, joista toinen on omikron BA5-variantin yleistyminen, koska se on hyvin leviävää. Toinen on se, että valtaosalla väestössä rokotukset eivät enää anna suojaa, koska kolmannesta rokotteesta on niin pitkä aika.
Kasvomaskin käyttöä kannattaa harkita
HUSin diagnostiikkajohtaja Lehtonen kehottaakin suomalaisia miettimään edelleen myös kasvomaskien käyttöä.
– Jos kuuluu riskiryhmään ja liikkuu tilaisuuksissa, joissa on paljon ihmisiä, ei ole huono idea käyttää maskia. Omikronin variantti BA5 aiheuttaa selvästi enemmän keuhkokuumetta kuin edelliset variantit, Lehtonen sanoo.
Juttua korjattu kello 19.50: Toisin kuin jutussa aiemmin mainittiin, 10 ihmistä päivässä kuolee koronaan koko Suomessa, ei pelkästään HUSin alueella.