Korona on lisännyt tuntuvasti ahdistusta ja masennusta maailmanlaajuisesti – kärsijöinä erityisesti nuoret ja naiset

2:47img
Tyttöjen ahdistus ja yksinäisyys lisääntynyt – miksi?
Julkaistu 09.10.2021 08:59

MTV UUTISET – STT

Ahdistuksesta ja masennuksesta kärsivien ihmisten määrä kasvoi yli neljänneksellä viime vuonna, kun korona levisi ympäri maailman.

Nuoret ja naiset olivat erityisen kuormitettuja, ilmenee lääketieteellisen Lancet-lehden julkaisemasta laajasta tutkimuksesta. 

Tutkijat arvioivat, että viime vuoden aikana vakavien masennustapausten määrä kasvoi maailmanlaajuisesti 52 miljoonalla ja ahdistustapausten 76 miljoonalla.

Normaalioloissa, ilman pandemiaa, olisi vakavien masennustapausten määrä ollut arviolta 193 miljoonaa. Tutkimuksessa mukana olleissa Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Itä-Aasian maissa kirjattiin kuitenkin 246 miljoonaa tapausta.

Ahdistuksen osalta vastaavat luvut olivat 298 ja 374 miljoonaa.

Lue myös: Yläkouluikäisten poikien tupakointi vähentyi pitkään, mutta nyt se jopa kasvaa – THL toivoo ostoikärajan nostoa

Tutkimuksesta ilmenee, että koronasta pahiten kärsineet ja tiukkoja rajoituksia määränneet maat kärsivät myös pahiten mielenterveysongelmista.

– Tuloksemme osoittavat, että mielenterveysjärjestelmiä on vahvistettava kiireellisesti, jotta vakavan masennuksen ja ahdistuksen aiheuttamaan kuormitukseen voidaan vastata, sanoi tutkimusta johtanut Queenslandin yliopiston Damian Santomauro.

Naiset kantoivat raskaimman taakan, koska useimmissa maissa vastuu ylimääräisestä hoiva- ja kodinhoitotyöstä lankeaa naisille. Koulujen ja yliopistojen sulkeminen oli raskas isku nuorille, kun heiltä vietiin mahdollisuudet oppia, tavata ystäviä ja löytää töitä.

– Koronapandemia on kärjistänyt monia jo olemassa olevia epätasa-arvoisuuksia. On tärkeää, että päättäjät ottavat nämä tekijät huomioon toimiessaan mielenterveyspalvelujen vahvistamiseksi, sanoi Queenslandin yliopiston Alize Ferrari.

8:10img

Korona-aika ruuhkautti mielenterveyspalveluita – aiheesta lisää videolla, katso!

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus