Korona vaikeutti omaishoitajien arkea: "Elämä rajautunut tiiviimmin kodin seinien sisäpuolelle"

2:23img
Katso myös: Terveysasemien hoitoonpääsyssä valtavat erot.
Julkaistu 22.06.2021 02:00

MTV UUTISET – STT

Korona-aika vauhditti sijaishoitovaihtoehtojen löytymistä.

Korona vaikeutti huomattavasti omaishoitajien arkea epidemian alkuvaiheessa, ilmenee Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemästä Vanhuspalvelujen tila -seurannasta.

Epidemian hillitsemiseksi asetetut rajoitustoimet johtivat kunnissa monien omaishoitajien arkea tukeneiden toimintojen keskeyttämiseen. Myös omaishoitajan vapaan aikaisen sijaishoidon järjestäminen oli vaikeaa.

– Elämä poikkeusaikana on rajautunut tiiviimmin kodin seinien sisäpuolelle, ja omaishoitajien tehtävien sitovuus ja vaativuus ovat kasvaneet entisestään, toteaa THL:n projektikoordinaattori Suvi Leppäaho tiedotteessa.

Selvityksen mukaan korona-aika kuitenkin edesauttoi uusien sijaishoitovaihtoehtojen ja toimintatapojen löytymistä. Osa kunnista järjesti omaishoitajan vapaan aikaisen hoidon esimerkiksi sijaishoitajien, perhehoitajien ja omaishoidon tukihenkilöiden avulla. Nämä vaihtoehdot pystyttiin toteuttamaan koronan rajoitustoimista huolimatta.

Vanhuspalvelujen tila -seuranta tehtiin toukokuussa 2020 kyselynä kuntien, kuntayhtymien ja yhteystoiminta-alueiden vanhuspalvelujen vastuuhenkilöille.

Tuoreimmat aiheesta

Omaishoito