Koronavirusepidemian lisäämä verkkokauppaostosten määrä näkyy myös kuluttajaviranomaisille tehtyjen valitusten määrässä.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston erityisasiantuntija Saija Kivimäki kertoo MTV Uutisille, että kuluttajansuojaelimille tehtyjä ilmoituksia on tullut enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
– Viime vuosina on tullut runsaat 65 000 yhteydenottoa. Näistä yleensä 10 000 on koskenut verkkokauppaa, Kivimäki sanoo.
Verkko-ostoksissa valitukset koskevat Kivimäen mukaan yleisimmin elektroniikkaa ja vaatteita. Vaikka ruoan verkkokauppa on kasvanut poikkeustilan aikana, valitusten määrässä tämä ei näy.
– Yhteydenottoja, jotka liittyisivät elintarvikkeiden tilaamiseen verkosta, ei ollut tullut kuin parikymmentä, Kivimäki toteaa.
Kivimäki muistuttaa, että kuluttajan tulisi ongelmatilanteissa olla ensisijaisestiyhteydessä myyjään ja esittää vaatimuksensa asian korjaamiseksi.
– Jos yrityksen kanssa ei löydy yhteisymmärrystä, niin sen jälkeen kuluttaja voi olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan. Tarvittaessa neuvonta voi selvittää asiaa eteenpäin myyjänkin kannalta, hän neuvoo.
Katso koko haastattelu yllä olevasta videosta!