Kun koira käyttäytyy huonosti, moni koiranomistaja saattaa korottaa ääntään. Uusin tutkimus kertoo, että huutaminen voi itse asiassa traumatisoida koiraa ja vaikuttaa sen hyvinvointiin.
Vaikka rakas lemmikki koettelisi omistajansa hermoja, niin moni tietää, ettei koiralle huutaminen hyödytä ketään. Portugalissa sijaitsevan Vieira de Castron yliopiston tutkijat ovat tutkineet eri koulutusmenetelmien merkityksiä ja heidän viimeisin tutkimuksensa selvitti, että huutaminen voi jopa traumatisoida koiria.
Tutkimusta johtaneen biologisti Ana Catarinan mukaan tutkimuksessa selvisi, kuinka koiralle huutaminen voi vaikuttaa koiran hyvinvointiin ja käytökseen. Asiasta uutisoi muun muassa Science Alert -sivusto.
Huutaminen ei kannata
Tutkimuksessa tutkittiin kahta eri ryhmää. Toisessa ryhmässä oli 42 koiraa, ja ne olivat palkitsemiseen perustuvassa tottelevaisuus-koulutuksessa. Toisessa ryhmässä oli 50 koiraa, joita koulutettiin negatiivisen vahvistamisen kautta.
Tutkimuksen mukaan negatiivisessa vahvistamisessa käytetään menetelmää, jonka avulla rankaisemisen tavoitteena on ei-toivotun käytöksen kitkeminen. Tilanteesta voidaan joko poistaa jokin mukava asia rangaistuksena tai tilanteeseen lisätään jotain epämiellyttävää.
Kummassakin koulutuksessa oli kolme opetustuntia, ja jokaisen tunnin alussa koiria kuvattiin 15 minuuttia. Koirista otettiin myös sylkinäytteitä, joilla mitattiin stressihormoniksi kutsutun kortisolin tasoa. Samat näytteet otettiin myös koulutuksen jälkeen.
Catarina kertoo, että tutkimuksessa analysoitiin koirien käytöstä koulutuksen aikana sekä etsittiin koirien käytöksestä stressin merkkejä, kuten ulvomista tai tassujen nostelua.
Tuloksista selvisi, että koirat, joille oli huudettu koulutuksen aikana, olivat enemmän stressaantuneita kuin toiset. Niiden sylkinäytteissä oli enemmän stressihormonia ja niiden käytöksessä havaittiin enemmän stressioireilua.
Vertailun vuoksi koirat, joita ohjattiin ja koulutettiin lempeällä äänellä, olivat rauhallisempia ja niillä oli normaali stressitaso.
Tulokset puhuvat puolestaan
– Tuloksemme näyttävät, että koirat, joita koulutettiin negatiivisen kautta, voivat selvästi huonommin kuin koirat, joiden koulutus perustui positiiviseen palkitsemiseen. Molemmat vaikutukset olivat huomattavissa niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä, sanoo Catarina.
– Erityisesti niillä koirilla, joita rankaistiin huutamalla, oli enemmän stressioireita käytöksessä ja olemuksessa. Myös kortisolin määrä nousi ja koirat olivat ”pessimistisempiä”.
Tulokset näkyivät myös pidemällä aikavälillä. Osa koirista tuli uudestaan koulutettavaksi. Tutkijat opettivat koiria yhdistämään kulhon toisella puolella huonetta tarkoittamaan makkara-makupalaa.
Eli jos kuppi oli tietyllä sijainnilla, se tarkoitti herkkua. Jos kulho oli siirretty muualle, se oli tyhjä. Tutkijat liikuttelivat kulhoja selvittääkseen kuinka nopeasti koirat lähtevät etsimään makupaloja. Tutkimus osoitti, että koirat, joille huudettiin, eivät uskoneet yhtä paljon herkkupalojen löytymiseen kuin toiset koirat.
Tulokset ehdottavatkin positiivista kouluttamista paljon paremmaksi valinnaksi. Koira voi selkeästi paremmin, jos sitä koulutetaan rauhallisesti.
– Tutkimus osoittaa, että koira voi paremmin oikealla koulutusmenetelmällä, Catarina sanoo.
Lue myös: Eläinlääkäri: Tämän virheen suomalaiset tekevät usein lemmikkiensä hoidossa – voi olla vakavia seurauksia terveydelle
Lue myös: Pelkääkö lemmikkisi ilotulitteita? Koiranomistaja kehottaa lopettamaan valittamisen ja kokeilemaan tätä taktiikkaa
Lähteet: Vieira de Castro yliopiston tutkimus, Science Alert, New York Post, UNILAD, Preventive Vet