Koskelan surmauhrin omaisille ja kiusaamisen vastaiseen taisteluun suunnattu kampanja keräsi pikavauhtia 20 000 euroa: "Ihmisillä on ollut aivan hirveä halu auttaa"

LK 23.2.2021 Koskela kynttilöitä
Lehtikuva
Julkaistu 03.03.2021 06:18

Elise Tykkyläinen

elise.tykkylainen@mtv.fi

Ystävykset Mari Saari ja Emilia Saloranta perustivat keräyksen, jolla tuetaan Koskelan surman uhrien vanhempia. Samalla kerätään rahaa kiusaamisen vastaiseen työhön. Keräys on lyhyessä ajassa tuottanut yli 20 000 euroa.

Koskelan surma järkytti monen mieltä ja ystävykset päättivät yksissä tuumin, että jotakin on tehtävä.

– Ihmisillä on ollut aivan hirveä halu auttaa. Monet halusivat muistaa uhrin vanhempia tai osoittaa empatiaansa jollakin tavalla. He haluavat myös katsoa samalla eteenpäin ja kerätä varoja, jotta jokin voisi konkreettisemmin muuttua, Saloranta sanoo.

– Kaikki lähti siitä, että olimme niin järkyttyneitä tästä tapauksesta. Tuli sellainen olo, että on pakko tehdä jotakin. Tuli surullinen olo, että näinkö huonosti suomalaiset nuorella todella voivat, Saari sanoo.

Muutamassa päivässä kerättiin tuhansia

Kampanja avattiin perjantaina ja tiistaihin mennessä rahaa on kertynyt yli 20 000 euroa. 10 000 euron raja lyötiin rikki jo seitsemässä tunnissa.

– Ensimmäinen 10 000 menee uhrin omaisille. Ihmisillä oli kova halu auttaa heitä jollakin tavalla. Tuntui siltä, että ei oikein mitään muutakaan voi tehdä, mutta jollakin tavalla halusimme tukea edes heidän arjessa selviytymistään, Saloranta sanoo.

– Lapsen menettäminen on ymmärrettävästi järkyttävä ja suuri tragedia. Kun se tapahtuu näin, ei löydy sanoja. Löytyy vaan suuri suru ja myötätunto. Lasta ei mikään korvaa, mutta lahjoitusvaroilla helpotamme edes hiukan heidän arkeaan, Saari sanoo.

Kampanjaa varten perustettiin myös Facebook-ryhmä, johon on liittynyt tuhansia ihmisiä.

– Ryhmästäkin nousi sellainen ajatus, että voimmeko kerätä rahaa ja voimmeko auttaa omaisia jotenkin, Saari kertoo.

"Unelmani olisi kiusattujen oma verkkoalusta"

Sekä Saloranta että Saari kokevat kiusaamisen olevan niin iso ongelma, että ihmisten olisi ryhdyttävä toimiin.

– Vanhemmat tarvitsisivat empatiakasvatukseen apua ja tukea. Sellaisissa tapauksissa, joissa siihen ei varhaiskasvatuksessa puututa, niin pitäisi vanhempien jostakin saada tietoa, miten lasta voisi tukea toisen huomioimisessa, Saloranta sanoo.

– Niiden nuorten, joita tällä hetkellä kiusataan, olisi hyvä saada aikuisia keskustelukaveriksi. Unelmanani olisi tehdä yksinäisiksi itsensä kokevien verkkoalusta, jota kautta he voisivat tavoittaa myös kohtalotovereita, Saloranta jatkaa.

Verkkoalusta voisi luoda myös uusia ystävyyssuhteita.

– Näin he voisivat saada yksinäisyyden selätettyä ja löytää ehkä elinikäisiä ystäviä. Parhaimmillaan tällainen ehkäisisi syrjäytymistä, jota kiusaaminen ja yksinäisyys aiheuttaa, Saloranta lisää.

Saaren lähipiirissä on paljon henkilöitä, jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa.

– Olen kuullut paljon tästä tilanteesta, että siihen on parempi puuttua jo päiväkotitasolla. Jo päiväkodeissa voidaan havaita kiusaamiseen liittyviä piirteitä. Jos siellä jo saataisiin puututtua, niin ongelma ei ehkä kasvaisi eteenpäin, Saari pohtii.

Saloranta peräänkuuluttaa myös aivan konkreettisia pieniä tekoja, joita jokainen voi tehdä arjessaan.

– Kun haet lasta päiväkodista, skannaa koko piha. Leikkiikö joku toistuvasti yksin? Kysele tästä opettajilta ja lapselta. Kehoita ottamaan leikkiin mukaan, ja pidä silmällä, että se todella tapahtuu, kirjoittaa Saloranta blogissaan.

– Niidenkin vanhemmilla, joiden lapsilla on asiat hyvin, on vastuu yhteisön hyvinvoinnista, Saloranta toteaa.

Kampanja on saanut hyvää palautetta

Keräys on otettu vastaan myönteisellä asenteella.

– Palaute on pääosin ollut todella hyvää, Saloranta kertoo.

– Tuntuu että pelkästään positiivista palaute on ollut. Ihmiset haluavat oikeasti auttaa ja siitä on tullut sydämellinen tunne. Olemme myös olleet aika häkeltyneitä siitä, miten suuri auttamisvoima suomalaisilla on, Saari jatkaa.

Keräys toimii valmiin alustan kautta

Keräysalustana toimii Kotimaanapu, jossa esimerkiksi rahankeräyslupiin liittyvä byrokratia on hoidettu valmiiksi.

– Kun otimme yhteyttä järjestöihin, huomasimme että yksittäisten kampanjoiden perustaminen nopealla aikataululla oli haastavaa, Saloranta kertoo.

Sopiva alusta kuitenkin lopulta löytyi ja järjestön puolelta on kyselty jo, voidaanko apua alkaa toimittaa eteenpäin.

– Sanoimme että pidetään vielä seuraavan yleisen palkkapäivän yli keräys auki. Se on 18.3. asti voimassa ja summan suuruudesta riippuu, mitä kaikkea sillä voidaan toteuttaa, Saloranta sanoo.

Tapaus herättää huolta myös nuorten keskuudessa

Saloranta toivoisi, että Koskelan tapauksesta tehtäisiin tuomareiden ennakkotapaus.

– Tässä huomataan, miten kylmää nuorten maailma saattaa olla. On vaarallista, jos tästä ei tehdä ennakkoesimerkkiä, koska joku saattaa ajatella, jos tästä pienillä tuomioilla selviää, että tällainen on ihan hyväksyttävää, Saloranta sanoo.

Monet huolestuneet nuoret ovat myös olleet yhteyksissä Salorantaan.

– He ovat laittaneet minulle viestiä, että heitä pelottaa se, että tällaista tapahtuu lähinaapurustossa. Olen jutellut somessa myös aivan ihanien nuorten kanssa. He muistuttavat minua siitä, että vaikka paljon on pahuutta, niin on myös paljon hyvyyttä.

Lue myös: Koskelan kuulustelut julki: Lapsuudenystävät kertovat, että uhri itki ja pyysi lopettamaan – lopuksi pahoinpitelijät kättelivät toisiaan

Tuoreimmat aiheesta

Koskelan teinisurma