Turussa opettajien kaksipäiväinen lakko on aiheuttanut jonkin verran päävaivaa, sillä lapsille ei välttämättä löydy hoitopaikkaa vanhempien työpäivien ajaksi.
Kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvotteluja koskeva työkiista jatkuu edelleen. Viime perjantaina hoitajajärjestöt Tehy ja Super aloittivat lakon, jonka piirissä on tällä hetkellä noin 25 000 hoitajaa kaikkiaan kuudessa sairaanhoitopiirissä.
Lue lisää: Tällaisia palkankorotuksia hoitoala vaatii: "Mennään ihan päätyyn asti ja vaikka päädystä läpi"
Nyt lakkoilu laajenee myös varhaiskasvatuksen ja koulujen piiriin, kun opettajat aloittavat lakkonsa Oulussa, Turussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä.
Turussa kaksipäiväinen lakko vaikutti hetkessä lähes kaikkiin kaupungin palveluihin.
Tilanne on tukala erityisesti niille pienten lasten huoltajille, joilla ei ole mahdollista järjestää lapselleen korvaavaa hoitopaikkaa työpäivänsä ajaksi, kun koulut ja päiväkodit pysyvät kahden päivän ajan kiinni.
– Näin se tilanne todellakin on. Toki me tietysti järjestäisimme hoitoa ja opetusta lapsille ja nuorille, jos sitä henkilöstä olisi töissä, mutta nyt ei ole, Turun kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen toteaa MTV Uutisille.
Katso yllä olevalta videolta, miksi kunta-alalla lakkoillaan ja miten opettajien lakko laajenee, jos neuvotteluissa ei päästä sopuun.
"Nyt tämä jälkeenjääneisyys pitää saada korjattua"
OAJ:n ja JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan ensimmäinen asia, josta neuvotteluissa tulisi päästä sopuun, on palkankorotukset, joita maksetaan kunta-alalla – myös siis opettajille.
– On itseasiassa kummallista, että meidän pitää joka ainoa kierros vääntää hemmetisti siitä, että julkisen sektorin työntekijät saisivat edes saman kuin muut ja maailman huippua tekevät opettajat saisivat saman kuin muut, Luukkainen kiteyttää MTV Uutisille.
Luukkaisen mukaan julkisen sektorin työntekijät, ja siten myös opettajat, ovat jääneet jälkeen yleisestä palkkakehityksestä.
– Meidän puolellamme ei ole niin sanottuja palkkaliukumia. Nyt tämä jälkeenjääneisyys pitää saada korjattua, Luukkainen toteaa pettyneenä MTV Uutisille.
Lue lisää: Lakko kouluissa ja päiväkodeissa alkaa: Katso videolta, miten opettajien lakko voi laajentua eri puolille Suomea: "Kummallista, että joka kierros pitää vääntää hemmetisti"
Kaksipäiväinen lakko nähdään kuitenkin monin tavoin välttämättömänä keinona, jotta kunta-alan työntekijät pääsisivät pois syvästä palkkakuopastaan.
Palkkojen lisäksi myös kunta-alan heikentyneet työolot ovat sopimusneuvotteluissa merkittävässä roolissa.
– Työhyvinvointi on ollut pitkän aikaa meillä opetusalalla laskusuunnassa meidän omien mittausten ja työolobarometrien mukaan ja koetaan, että se on kumminkin koko työyhteisön ja myös lasten ja opiskelijoiden etu, että työntekijät ovat johtoa myöten sellaisessa vireessä, että he jaksavat tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla, Turun Opettajien Ammattiyhdistys Ryn puheenjohtaja Sameli Valkama sanoo.
6:31