Kovaa tekstiä nykyvanhemmista: Uutuuskirja tuomitsee nuoret sisuttomiksi nössöiksi

Palkinto
Pitääkö kaikkien saada palkinto?Shutterstock
Julkaistu 15.10.2015 11:17

MTV LIFESTYLE

Oletkö törmännyt nuoriin, jotka haluavat aloittaa toimitusjohtajan paikalta ja väheksyvät liian raskasta työtä, kuten siivoamista? Kyse ei välttämättä olekaan yksittäistapauksesta. 

Rapakon takana otsikoihin noussut uutuuskirja Grit to Great on nostattanut keskustelun nykynuorten kasvatuksesta. Kirjan yhteistyönä kirjoittaneet Robin Koval ja Linda Kaplan Thaler kokevat, että nyt työuraansa aloittavien nuorten kasvatus on mennyt mönkään.

Kirjailijat tuomitsevat nykyajan nuoret aikuiset sisuttomiksi nössöiksi, jotka luovuttavat heti epäonnistuttuaan ja odottavat saavansa palkintonsa tekemättä mitään – työurakin pitäisi päästä aloittamaan huipulta kaikkine etuineen. 

– Curling-vanhemmuus yhdistettynä siihen uskomukseen ettei lapsi saa kokea epäonnistumisia, on kasvattanut ihmisiä, jotka eivät ole valmistautuneita elämän haasteisiin, kirjailijat kertovat yhteishaastattelussa. 

Y-sukupolvi, eli milleniaalit vaihtavat helposti työpaikkaa, mikä on kirjailijoiden mukaan toisaalta hyvä, toisaalta huono asia. 

– Urakehityksen kannalta nopea työpaikan vaihtaminen on hyvä asia, mutta toisaalta se johtuu osin siitä että he ovat kokeneet takaiskun työssään, eivätkä osaa käsitellä asiaa muuten kuin vaihtamalla uuteen työpaikkaan. 

"Pidä kätesi taskussa!"

Thaler kertoo itsekin olleensa curling-vanhempi: hän yritti opettaa 5-vuotiasta tytärtään ajamaan pyörällä, mutta vielä kahden vuoden harjoittelunkaan jälkeen treeni ei tuottanut tulosta. 

– Ei tietenkään, sillä en antanut hänen kaatua kertaakaan!

Vasta kun eräs vanhempi herra liittyi opetustuokioon ja pyysi äitiä pitämään omat kätensä taskussa opettaessaan, tytär oppi ajamaan pyörällä. Se vaati kuitenkin useamman kaatumiskerran.

– Tänään hän on tasapainoinen nuori neiti ja haluan ajatella, että minulla on ollut näppini pelissä siinä tuloksessa, koska olen pitänyt ne kurissa ja käteni taskussa. 

Nykylapsia kasvatetaan yhä enemmän niin, ettei kaikkia tarvitse palkita – aina ei voi onnistua, eivätkä kaikki voita aina. 

– Menemme enemmän ja enemmän siihen suuntaa, että annamme lapsillemme vastuuta. Ole tukena, jos he tarvitsevat sinua, mutta epäonnistuminen silloin tällöin tekee hyvää, Koval kommentoi. 

Kirjansa lisäksi naiset ovat julkaisseet videon, joka kertoo kiinnostavien epäonnistujien tarinoita – muun muassa Oprah Winfrey kuuli ensimmäisessä työpaikassaan, ettei hän sovi televisioon ja Albert Einstein oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana. 

Katso video tunnetuista epäonnistujista

Lähde: CNN

Tuoreimmat aiheesta

Perhe