Kristiina Mikkilä työskentelee vanhempana rikoskonstaapelina Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä, kuolemansyyntutkintaryhmässä, ja on päivittäin töissä kuoleman kanssa. Raskainta ei ole kuitenkaan käsitellä vainajia, vaan viedä suruviestejä kuolleiden omaisille.
Nuori ihminen tekee itsemurhan esimerkiksi jättäytymällä junan alle. Poliisi tutkii tapahtumapaikkaa ja olosuhteita, puhuttaa mahdollisia silminnäkijöitä ja junan kuljettajaa, tutkii ja dokumentoi vainajan vammat, kerää mahdollisesti pahoinkin silpoutuneen vainajan osat raiteilta ja selvittää vainajan henkilöllisyyden.
Seuraavaksi on vuorossa ikävin osuus – kuolinviestin vieminen nuoren läheisille. Muun muassa tätä on Kristiinan arki hänen työssään Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön kuolemansyyntutkijana.
Nopeasti töihin murharyhmään
Poliisiksi Kristiina ajautui osittain puolivahingossa sen jälkeen, kun hän oli ensin lukion jälkeen seikkaillut maailmalla ja tehnyt muun muassa sijaisuuksia opettajana.
Kristiina valmistui Tampereen poliisikoulusta vuonna 2006. Alussa hän työskenteli nuorempana konstaapelina kentällä, sitten puoli vuotta hätäkeskuspäivystäjänä ja seuraavaksi Malmin poliisissa perheväkivaltarikosten tutkijana.
Työkierron kautta hän päätyi Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikköön, valtakunnallisestikin tunnettuun murharyhmään. Sille tielle hän tuolloin melko nuorella virkaiällä jäi.
Kristiina oli päätutkija 8-vuotiaana murhatun Vilja Eerikan tapauksessa.
Työtä ei voi tuoda kotiin
Kristiinan työ on ollut raadollisen maailman äärellä murharyhmässä 12 vuotta. Viimeiset kolme vuotta hän on tehnyt töitä kuolemansyyntutkijana.
Jokainen Helsingissä tehtävä kuolemansyyntutkinta on Kristiinan ja hänen kahden kollegansa nimissä. Kristiina ja kollegat käyvät joka päivä vainajatehtävillä, ja hoitavat tutkinnan alusta loppuun. Hän on usein myös ensimmäisenä henkirikospaikoilla.
– Tutkin vainajan ja vammat, puhutan mahdollisia todistajia, selvitän olosuhteita ja teen tapahtumapaikkatutkintaa, hän kertoo.
Katso videolta, kun MTV:n rikostoimittajat kiersivät murharyhmän ex-pomon kanssa unohtumattomilla rikospaikoilla:
40:34
Helsingissä poliisille tulee keskimäärin 3–4 "vainajakeikkaa" vuorokaudessa. Toisinaan vainajatehtäviä saattaa olla jopa 10 vuorokaudessa.
Helsingin poliisissa tehdään noin 1200 kuolemansyyn selvittämistä vuodessa. Kuolemien määrä on nousussa.
– Se kuulostaa karulta ja synkältä, mutta ihminen tottuu kaikkeen. Tämä on työtä, jota ei voi tuoda kotiin. Muuten oma kasetti ei kestäisi, Kristiina sanoo.
Vaatii tietynlaista luonnetta
"Miten pystyt tekemään tuota? Eivätkö nuo jutut kummittele unissa? Miten pysyt noin positiivisena ja iloisena?" Tällaisia kysymyksiä Kristiina kuulee usein.
– Tässä täytyy olla tietynlainen luonne ja vahva mindset. Tärkein ja mieltä eniten lämmittävä kiitos ja palaute tulee omaisilta, jotka surun keskellä usein haluavat kiittää inhimillisestä kohtaamisesta ja empatiasta.
Lue myös: Kristiina teki karmivan löydön 8-vuotiaana murhatun Vilja Eerikan kodin parvekkeelta: "Siitä koko karmeus alkoi avautua"
Poliisiura on jatkunut sen verran pitkään, että Kristiina on nähnyt "jo lähes kaiken".
Hän on nähnyt henkirikoksen uhriksi joutuneen omaisia, rikoksen tekijöitä, tekijän omaisia, vauvan tai pienen lapsensa menettäneitä vanhempia, perheitä, joilta liian suuri paha olo on vienyt isän tai äidin tai koko perheen, yliannostuksia, mielenterveyssairauksien tai päihdekierteen tuomia menetyksiä, surullisia onnettomuuksia, ihmismielen heikkoutta ja pahuutta.
– Aika pitkälti elämän epäoikeudenmukaisuuden koko kirjo on minun arkeani, Kristiina kertoo.
Kristiinalle tärkeitä palautumiskeinoja ovat hiljaisuus, rauha ja luonto.
Liikaa itsemurhia
Helsingissä tapahtuu nykyään noin 10 henkirikosta vuodessa, joten ylivoimaisesti suurimmassa osassa kuolemantapauksista asiaan ei liity rikosta.
Ihmisiä kuolee usein kotiin, mutta kuolema voi tapahtua missä vain muuallakin. On tapaturmia, myrkytyksiä, onnettomuuksia, sairauskohtauksia ja paljon luonnollisia kuolemia.
Itsemurhat ovat yksi yleisimmistä kuolinsyistä, joita Kristiina hoitaa.
– Suomi on yksi maailman kärkimaa itsemurhatilastoissa väkilukuun nähden ja se näkyy työssämme. Onhan se surullista.
Itsemurhan tehneiden joukossa on paljon myös nuoria.
– Nuoret voivat huonosti ja usein kuulemme omaiselta, ettei apua masennukseen ja ahdistukseen ole saatu yrityksistä huolimatta.
Kynttilät syttyvät itsemurhan tehneiden muistolle – isoveljensä menettänyt Jaakko kertoo, millaista apua sureva tarvitsee. Katso video:
5:18
Valtaosa löytyy asunnoista
Suurin osa vainajista löytyy sisältä asunnosta. Osa on ollut kuolleena pitkään – viikkoja tai kuukausia, joskus jopa vuosia, eikä heitä ole kukaan kaivannut.
– Yksinäisyyttä on paljon. Se on ikävää. Samalla on muistettava, että on myös ihmisiä, jotka haluavat omasta tahdostaan elää yksin ja erakoituneena, Kristiina tietää.
– Joskus huomaamme asuntoon päästyämme, että ihmisellä on ollut elämänhallinta pahasti hukassa. Asunto voi olla täynnä tavaraa, roinaa ja jätteitä.
Tavalliselle ihmiselle pelkkä ajatus menemisestä asuntoon, jossa on ollut vainaja kuukausien ajan, tuntuu kammottavalta. Kristiina on tottunut siihen, sillä hän näkee joka viikko hajoamistilassa olevia vainajia.
– Kukaan ei välttämättä tajua ihmisen kuolleen, jos hän on elänyt yksin ja itsenäisesti. Laskut saattavat mennä suoraveloituksena, ruumis ei välttämättä haise ja joskus haju voi kadota nopeastikin. Kun ruumis kuivuu, haju alkaa vähitellen hävitä, Kristiina kertoo.
Vainaja saattaa löytyä, kun postinjakaja kiinnittää huomiota valtavaan postin määrään asunnon postiluukussa. Joskus taas naapurit ilmoittavat hajuhaitasta tai kärpäsistä.
– Usein asunto-osakeyhtiön asuntoon mennään tekemään huoltotöitä yleisavaimella ja sieltä löytyykin pitkään kuolleena ollut henkilö.
Kristiina valmistui poliisikoulusta vuonna 2006.
Lasten kuolemat tuntuvat eniten
Kristiina on nähnyt uransa aikana tuhansia kuolleita eikä vainajan näkeminen tunnu pahalta.
– Ei ole kovin paljon tilanteita, jotka sinänsä hätkähdyttäisivät. Siksi haluan kiinnittää huomiota siihen, että en liikaa kyynisty, koska silloin hyvätkään asiat eivät tunnu enää miltään.
Pahimmalta tuntuvat lasten ja nuorten kuolemat. Lasten kuolemat ovat onneksi harvinaisia.
Erityisesti eräs kätkytkuolema on kuitenkin painunut syvälle Kristiinan mieleen. Muutaman kuukauden ikäisen vauvan yhtäkkinen kuolema ja koko perheen taustan kuuleminen sattui kokeneen poliisin sydämeen.
– Muistan varmasti aina jokaisen kohtaamani lapsivainajan. Lisäksi pitkään etsittyjen kadonneiden tapaukset jäävät mieleen, koska ne ovat niin raastavia omaisille.
Lue myös: Murhasta tuomitut isä ja äitipuoli eivät osoita katumusta teosta – Vilja-Eerikan kirjan kirjoittanut Vera tapasi murhaajat vankilassa: "Se oli kylmäävää"
Vilja Eerikan tapaus ei unohdu
Erityisen pahalta tuntuu, kun lapsi kuolee rikoksen uhrina. Tapaukset ovat harvinaisia, mutta ne työpäivät eivät unohdu.
– Viimeisin näistä erityisen surullisista oli Porvoon perhesurma viime vuoden lopussa. Olin viemässä Helsingissä kuolleen isän perheelle kuolinviestiä ja löysinkin heidät kuolleina kotoa.
– Välillä tunteet tulevat pintaan työpäivän jälkeen. Kyyneleet alkavat valua kotimatkalla. Tällaiset kamalat tapaukset menevät myös kokeneen poliisin ihon alle, Kristiina sanoo.
Porvoon perhesurma herätti kysymyksiä – asiantuntija: tällaisia ovat perhetragedioiden syntymekanismit. Katso video:
8:56
Yksi surullisimmista tapauksista oli 8-vuotiaan Vilja Eerikan murha äitienpäivänä 2012. Kristiina oli tapauksen päätutkija ja hän kuulusteli useita kertoja tytön murhanneita isää ja äitipuolta.
Kristiinasta on pelkästään luonnollista, että asiat koskettavat ja kyky tuntea säilyy.
– Poliisi on myös ihminen. Haluan osata säilyttää empaattisuuden, inhimillisyyden ja kyvyn tuntea.
Lue myös: Poliisilla käsitys Porvoon perhetragedian syystä: "Pystynkö sitä koskaan kertomaan julkisuuteen, on toinen asia"
Porvoon perhesurma paljastui poliisille karulla tavalla – olivat viemässä suruviestiä kolarissa kuolleesta isästä
Kuolinajan arvioinnissa monia keinoja
Jokaiselle vainajalle tehdään tapahtumapaikalla poliisin toimesta ulkotarkastus. Vainaja ja olosuhteet valokuvataan. Mahdolliset ulkoiset vammat tutkitaan ja kirjataan ylös. Samalla arvioidaan vammojen syntytapaa.
– Tutkimme vainajassa kuolemanjälkeisiä muutoksia ja arvioimme myös niiden perusteella kuolinaikaa.
Jos henkilö on ollut kuolleena jo viikkoja, kuukausia tai vuosia, ruumiista ei enää pysty päättelemään tarkkaa kuolinaikaa. Silloin avuksi otetaan muut asiat.
– Tarkastelemme nostamatonta postia, kalenterimerkintöjä, ruokien päivämääriä jääkaapissa ja kaapeissa, kauppakuitteja, puhelutietoja tai naapurien havaintoja. Etsimme erilaisia asioita, joiden perusteella voimme arvioida kuolinaikaa, Kristiina kertoo.
Pelkästään kuolemanjälkeisiä muutoksia vainajassa tutkimalla kuolinajan pystyy melko luotettavasti päättelemään vain parin ensimmäisen vuorokauden ajan kuoleman jälkeen. Kun mätänemismuutoksia alkaa olla, käy kuolinajan arviointi vaikeammaksi. Kaikki nämä riippuvat myös olosuhteista.
Lue myös: Parikymppinen mies löytyi kuolleena kadulta Pieksämäellä
Alkututkimuksen jälkeen vainaja kuljetetaan oikeuslääkintäyksikköön ruumiinavausta varten.
Laki velvoittaa suorittamaan oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen tietyissä tapauksissa: kun kuoleman epäillään johtuneen muun muassa tapaturmasta, itsemurhasta, myrkytyksestä, ammattitaudista, hoitotoimenpiteestä tai rikoksesta, tai kun henkilöllä ei ole tiedossa kuolemaa selittävää sairautta.
Ruumiinavaus tehdään noin viikon kuluttua ruumiin löytymisestä.
– Jos kuolemassa ei ole kyse rikoksesta, tarkalla kuolinajalla ei ole niin suurta merkitystä. Eikä sitä ollenkaan aina ole mahdollista selvittää. Toki omaistenkin vuoksi pyrimme selvittämään sen mahdollisimman tarkasti.
Lue myös: Kaksi löytynyt kuolleena asunnosta Inarissa – poliisi tutkii henkirikoksena
Poliisi mukana myös ruumiinavauksissa
Epäillyissä rikosjutuissa poliisi on mukana myös ruumiinavauksessa. Laboratoriotutkimusten, niiden tulosten analysoinnin ja lopullisten lausuntojen saamisessa kestää kuukausia.
Joskus käy niinkin, että vainajassa ei ole havaittavissa mitään ulkoisia vammoja, vaikka hänet olisi tapettu.
Kristiina muistaa tapauksen, jossa vainajan ulkotarkastuksessa ei herännyt minkäänlaista epäilyä rikoksesta. Henkirikos paljastui vasta viikon päästä, kun sisäiset, kuoleman aiheuttaneet vammat paljastuivat ruumiinavauksessa.
Onni oli, että omainen ei ollut ehtinyt siivota uhrin asuntoa, josta löydettiin tutkinnan kannalta tärkeää tietoa.
Kristiina on tehnyt nyt kolme vuotta töitä kuolemansyyntutkijana. Hän kouluttaa myös muille poliiseille kuolemansyyntutkintaa kahden kollegansa kanssa.
Suruviestien viejä
Toinen tärkeä ja iso osa Kristiinan työtä on kuolinviestien vieminen omaisille. Se on paljon raskaampaa kuin varsinainen vainajien tutkiminen.
– Jokainen poliisi tekee sen omalla tavallaan ja tyylillään. Vaikka minä vien suruviestejä joka päivä, haluan olla mahdollisimman läsnä jokaisella kerralla. Haluan välittää aidon empatian. Omaisten luota ei saa olla kiire pois.
Marin ex-puoliso ampui pariskunnan 6-vuotiaan tyttären Ivalon perhesurmassa: "Veera oli isän prinsessa". Katso video:
7:44
Moni noista hetkistä on jäänyt myös lämpimänä muistona Kristiinan mieleen. Läheiset muistelevat kuollutta ihmistä ja kertovat tämän elämäntarinaa suruviestiä tuovalle poliisille.
– Usein omainen haluaa kertoa kuolleen elämästä ja siitä, millainen hän oli. Joku haluaa kertoa, miten he aikanaan rakastuivat. Joku kertoo ylpeänä puolison hienosta urasta. Joku miettii, että edesmennyt olisi varmasti halunnut tulla haudatuksi lempimekossaan. Joku vitsailee kyynelten keskeltä, että "se ihana aina sanoi, että sä et pääse musta eroon kuin sillä, että mut kannetaan jalat edellä ovesta ulos".
– Minusta on kunniatehtävä saada kuunnella näitä tarinoita, Kristiina sanoo.
Hauras elämänlanka
Moni omainen myös toteaa, miten niin paljon jäi tekemättä ja sanomatta.
– Se havahduttaa aina muistamaan, miten hauras elämänlanka on. Ja miten tärkeää on elää kiitollisena mahdollisimman hyvää ja omannäköistä elämää, eikä mitään saa pitää itsestäänselvyytenä.
– Kunpa vain muistaisi aina kertoa ja näyttää oman elämänsä aarteille välittämisen, ja sanoa että rakastaa, Kristiina sanoo.
Jopa yksinäisten kotiinsa kuolleiden elämästä selviää aina jotakin, vaikka hänellä ei olisi omaista siitä kertomassa.
– Saamme usein aika hyvän kuvan ihmisen elämästä pelkästään hänen taustojaan tai kotiaan tutkimalla. Poliisi selvittää tutkinnan aikana monia erilaisia asioita.
Erilaisia reaktioita
Suruviestiä vievä poliisi kertoo omaisille myös kriisiavun mahdollisuudesta. Monesti omaiset soittavat poliisillekin useita kertoja vain kaivatessaan kuuntelijaa.
– Meillä on usein myös terapeutin rooli. Yritämme huolehtia, että jokainen omainen pärjää eikä jää yksin.
Omaisten reaktiot suru-uutiseen vaihtelevat laidasta laitaan. Joskus ihminen ei sisäistä lainkaan, mitä poliisi on hänelle juuri kertonut. On luonnollista, ettei mieli pysty vastaanottamaan asiaa heti.
Moni kysyy, saako vainajan vielä nähdä. Suurin osa toivoo sitä.
– Sanomme aina mahdollisimman suoraan, kannattaako vainajaa mennä katsomaan vai ei, riippuen ruumiin kunnosta.
Välillä poliisi miettii ratkaisuja, miten huonokuntoisenkin vainajan voi käydä hyvästelemässä. Eräs äiti halusi ehdottomasti nähdä itsemurhan tehneen poikansa, vaikka vainaja oli pahasti ruhjoutunut.
– Sovimme, että pojan ruumis peitetään lakanalla, ja äiti näkee vain lapsensa käden, joka oli suhteellisen ehjä. Sekin auttoi, koska se teki kuolemasta konkreettisemman. Hyvästien jättäminen on tärkeää, Kristiina tietää.
Lue myös: Akuutissa itsemurhavaarassa olevien kriisipuhelut liki kolminkertaistuneet koronapandemian aikana
Epäselvät kuolemat vaikeita omaisille
Aina ihmisen kuolinsyy tai sen taustat eivät selviä. Esimerkiksi jos kadonnut löytyy kuolleena merestä, ei välttämättä koskaan saada selville, tappoiko hän itsensä vai joutuiko hän veteen vahingossa.
Joskus taustalla voi olla masennusta tai tapahtumahetkellä henkilö on voinut olla vahvasti päihtynyt. Silloin kun ei tiedetä, oliko kuolema tapaturma vai itsemurha, papereihin kuolemanluokaksi kirjoitetaan "epäselvä".
– Se on omaisille vaikeaa hyväksyä. Itsemurhat ovat läheisille raskaita ja heille tulee helposti myös itsesyytöksiä.
Vapaa-ajallaan Kristiina irtautuu täysin työstään ja nauttii hiljaisuudesta.
Kuolemasta tullut tutumpi
Kuolemasta on tullut Kristiinalle työn kautta tutumpi, eikä hän pelkää sitä samalla tavalla kuin ennen.
Kristiinan mukaan länsimaissa on vieraannuttu kuolemasta, toisin kuin vaikkapa Kaukoidässä, missä hän on matkustanut paljon. Esimerkiksi Indonesiassa vainajaa säilytetään päiviä kotona tai piharakennuksessa ja juhlitaan tämän elämää.
– Totta kai on täysin eri asia, jos kuolema osuu omaan lähipiiriin. Ehkä olen oppinut työni takia arvostamaan elämää enemmän kuin ennen, ja ymmärrän paremmin elämän ainutlaatuisuuden.
Täytyy tarkkailla itseäänkin
Vuosien aikana Kristiina on oppinut myös tarkkailemaan itseään.
– Muistan, kun joitain vuosia sitten poliisikoulun aikainen opiskelutoverini ja ystäväni sanoi minulle, että "et hymyile enää yhtä paljon, alussa olit se positiivisin". Tämä herätti.
Kristiina on jatkuvasti valppaana sen suhteen, miten raskas ja synkkä työ vaikuttaa häneen itseensä.
Hän haluaa välttää liiallista kyynistymistä ja on siinä omasta mielestään kohtuullisen hyvin onnistunutkin. Työarjessa auttaa kollega, joka tukee ja jonka kanssa asioita voi käydä lävitse.
– Onneksi on läheinen kollega, jonka kanssa ymmärrämme ja osaamme lukea toisiamme. Välillä pohdimme, kummalla on sillä hetkellä empatialaarissa enemmän ammennettavaa, ja sovimme kumpi hoitaa omaisten kanssa suuremman osan puhumisesta.
Lue myös: Essi, 26, pelkäsi kuormittavansa muita ja vajosi syvälle masennukseen – uusi suunta löytyi vasta itsemurhayrityksen jälkeen: ” Vaikka on aina ollut vahva, se ei tarkoita, etteikö voisi pyytää apua”
Katriina ei halua toipua lapsensa itsemurhasta: "Joudun jatkuvasti puolustautumaan" – miten kuolemasta pitäisi puhua?
Vastapainoa työlle
Vuosi sitten syksyllä Kristiina osti hirsitalon metsän keskeltä ja muutti hälyisästä ja trendikkäästä Punavuoresta keskelle maaseutua reilun puolen tunnin ajomatkan päähän Helsingistä.
Nyt Kristiina nauttii yli kaiken rauhasta, hiljaisuudesta ja luonnosta ympärillään. Kotipihalla tepastelee kukko ja kanoja.
Metsästäjätutkinnonkin suorittanut Kristiina käyttää vapaa-aikansa hirsitalon ja tontin laittamiseen, luonnossa liikkumiseen ja urheiluun.
Jokainen vapaapäivä talviaikaan on hänen mielestään hyvä aloittaa jäisestä järvestä. Sen tarjoamaa euforiaa ei voita mikään.
– Parasta on laittaa omaan takkaan tuli ja tuijottaa sitä taljalla pötkötellen. Ja katsella tähtitaivasta ja kuunnella hiljaisuutta omassa paljussa.
– Samalle päivälle tai viikolle voi osua monta erityisen ikävää ja surullista tapausta. Sellaisten jälkeen kaipaan hiljaisuutta.
Hiljattain Kristiina otti töistä taukoa kokonaisen vuoden ja opiskeli virkavapaalla eräoppaaksi. Aiempi kaukokaipuu tropiikkiin on muuttunut erämaatuntureihin.
– Työssäni empatialaarit usein tyhjentyvät ja vuorovaikutustilanteet kuormittavat. Siksi kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta vapaalla. Joku päivä haluaisin saada kutsua Lappia kodikseni.
Virkavapaallaan Kristiina opiskeli eräoppaaksi. Tulevaisuudessa hän haluaisi asua Lapissa.
Ei oma suru
Kristiina kokee, että jos hän ei jaksa tehdä työtään koko sydämellään ja empaattisena, on aika vaihtaa työpaikkaa. Ainakaan vielä ei ole tullut sellaisen aika.
– Olemme joka päivä tekemisissä traagisten asioiden kanssa, jotka järisyttävät niitä kohtaavien ihmisten koko elämää. Niihin ei voi suhtautua ylimalkaisesti tai liialla rutiinilla.
Kuolinpaikalla tai suruviestiä viedessä omaiset useimmiten itkevät tai murtuvat. Kristiina kollegojensa kanssa ei itke.
– On osattava erottaa se, että omaisten suru ei ole minun suruni. Ei tietenkään haittaa, jos poliisikin liikuttuu. Työminän on osattava pitää omat tunteensa piilossa, muttei kuitenkaan poissa. Haluan kohdata ihmisen ihmisenä työn karusta sisällöstä huolimatta.
– Kovassa, synkkyyden sävyttämässä maailmassa työskentely vaatii vahvaa ja kestävää, mutta samanaikaisesti empaattista ja viisasta sielua, hän toteaa.