Kuinka nopeasti terve nuori aikuinen voi saada uuden koronarokotteen? Rokotusten saajien marssijärjestystä alettiin pohtia Suomessa tänään

3:09img
MTV Uutiset Live kysyi Rokotetutkimuskeskuksesta, millä tavalla Suomessa päätetään koronarokotteiden antamisen järjestys.
Julkaistu 17.11.2020 20:55
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Rokotetutkimuskeskuksesta arvioidaan, että kovaa vauhtia kehitettäviä koronarokotteita tulee käyttöön eri maissa samanaikaisesti. Yksi rokote tuskin nousee siis ainoaksi vaihtoehdoksi.

– Näin todennäköisesti tehdään, että eri väestöissä, eri maissa ja eri aikoina käytetään eri rokotevalmisteita. Nythän vielä realiteetti on, että meillä länsimaissa ei ole yhtään hyväksyttyä rokotetta olemassa, muistuttaa johtaja Mika Rämet

Koronarokotteiden antamisen marssijärjestys väestölle on kansallisen rokoteasiantuntijaryhmä KRARin vastuulla.

– KRAR kokoustaa jo tänään tiistaina ja rupeaa miettimään, kenelle rokotetta ollaan antamassa, kun se mahdollisesti tulee saataville. KRAR antaa näkemyksensä ja sitten THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja lopullisesti STM (sosiaali- ja terveysministeriö) tekee rokotehankinnat. Käytännössä varmaan aika pitkälle nojaudutaan KRARin näkemykseen.

Lue myös: Nämä kolme tärkeää vaihetta ovat vielä edessä, ennen kuin suomalaiset voivat saada koronarokotteen – "Emme myöskään tiedä estääkö se tartuttavuutta"

Koronarokotteen teho influenssapistosta selvästi parempi, Suomen rokotepomo vaikuttunut: "Näyttää suojaavan riskiryhmäläisiä ja myös vakavimmilta taudeilta"

Kuinka nopeasti esimerkiksi terveen alle 30-vuotiaan miehen pitäisi odottaa koronarokotusta?

– Toivon mukaan ei loputtoman pitkään, mutta varmaan turvallinen olettamus on, että ei taida olla ihan ensimmäisten rokotettavien joukossa, sanoo Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.  

Katso lisää videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Rokotteet