Vantaan kaupunki osaa omien sanojensa mukaan kuunnella nuorten ääntä.
Vantaa on väestöltään nuori ja syntyvyys hyvällä tolalla. Tilanteeseen vaikuttaa osaltaan virkeä maahanmuutto.
Samoin Vantaalla on kaupunginjohtajansa Pekka Timosen mukaan "Suomen aktiivisin nuorisovaltuusto".
– Yli puolet meidän asukkaista on alle 40-vuotiaita.
MTV:n haastattelemat vantaalaiset erityisnuorisotekijät puolestaan kertoivat, mitkä painavat nuorten mieltä juuri nyt.
Vasta julkaistun kansainvälisen onnellisuusbarometrin mukaan Suomi on jälleen maailman onnellisin maa, mutta nuorison osalta tilanne ei ole näin ruusuinen. Suomi oli nuorten onnellisuudessa seitsemäs edellään Luxemburg, Tanska, Islanti, Serbia, Israel ja Liettua.
Lue myös: Suomalaisten onnellisuus kasvaa vanhetessa – tutkija mykistyi tuloksista
Suomi ei ole nuorille mikään onnela – nyt he kertovat itse, mikä yhteiskunnassa on vialla
Katso ylhäältä videolta Vantaan niksit nuorten onnellisuuden lisäämiseen!
MTV Uutiset vieraili rautatieasemalla Vantaan Tikkurilassa ja kysyi nuorten mielipiteen siihen, mikä estää onnellisuuden.
4:15