Kulttuurialan ammattilaiset ovat yhtä mieltä siitä, että keskustelu kulttuurin ympärillä pitäisi Suomessa olla moninaisempaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra luonnehti Ylen puheenjohtajatentissä kulttuuria luksuspalveluksi. Purran kommentista jyrähtivät niin kulttuuriammattilaiset kuin monet suomalaiset kulttuurin kuluttajat.
Kulttuurialan ammattilaiset vierailivat MTV Uutiset Livessä kertomassa mielipiteensä siitä, että millaista keskustelua Suomessa kulttuurista ylipäänsä käydään ja millaisissa yhteyksissä se usein nostetaan esille.
Kirjailija Laura Lindstedtin mielestä kulttuuri Suomessa kaipaa enemmän arvostusta. Lindstedt vertaa kulttuuria ruokatuotantoon, jota valtio tukee huoltovarmuuteen vedoten.
– Näen, että kulttuuri on huoltovarmuuskysymys. Esimerkiksi siinä mielessä, jos katsomme itänaapuriin, niin sieltä on juurittu pois älymystö sadan vuoden aikana melko systemaattisesti. Taiteilijat, kulttuuriväki ja tutkijat lähtevät pois maasta, koska siellä ei ole edellytyksiä olla. Heidät tapetaan tai hiljennetään muilla tavoin, Lindstedt huomauttaa.
KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläisen mukaan Suomessa kulttuurikeskustelua määrittävät myös henkilökohtaiset mieltymykset.
– Ankeaa on ankeuttaminen. Dissataan toisten ihmisten makumieltymysten mukaista kulttuuria. Toivon, että sekä päättäjät ja tavalliset kuluttajat osaisivat arvostaa toisten ihmisten makumieltymyksiä, Meriläinen puolestaan huomauttaa.
Nuori Voima -kulttuurilehden päätoimittaja Taija Roiha on samoilla linjoilla Meriläisen kanssa siitä, että julkisuudessa esitetty taidekritiikki kohdistuu usein sellaiseen taiteeseen, jonka arvoa ei nähdä.
– Meiltä puuttuu ymmärrys ja keskustelu sellaisen taiteen vastaanotosta, mitä me emme välttämättä ymmärrä, Roiha kokee.
Roihan mielestä taide ei ole myöskään kaikkien suomalaisten saatavilla tasa-arvoisesti, joka saattaa aiheuttaa vastareaktion aiheeseen liittyvissä keskusteluissa.
– Tällä hetkellä taiteen kokemisen mahdollisuudet ovat eriarvoisia. Kaikilla ei ole mahdollista päästä taiteen äärelle. Se saattaa aiheuttaa vastareaktion. Sivuutetaan turhaksi joku sellainen, mitä itse ei ymmärretä, tai mihin ei ole itsellä mahdollisuuksia tarttua, Roiha sanoo.
Katso koko kulttuurikeskustelu tästä.
19:56