Kuluttajaliitto Savon Sanomille: Suomen ryhmäkanneoikeutta laajennettava

25518071 Talvivaara kaivos
Esimerkiksi yritysten toimista aiheutuneista ympäristötuhoista ei toistaiseksi voi Suomessa nostaa ryhmäkannetta. Kuvituskuvassa Talvivaaran kaivosalue Sotkamossa kesäkuussaa 2014.Str / Lehtikuva
Julkaistu 01.09.2015 06:04

MTV UUTISET - STT

Kuluttajaliitto on tyytymätön käytäntöön, jolla Suomessa hoidetaan ryhmäkanteita, kertoo Savon Sanomat. 

Kuluttajaliiton mielestä ryhmäkanne pitäisi voida nostaa muissakin kuin kuluttaja-asioissa. Esimerkiksi yritysten toimista aiheutuneista ympäristötuhoista ei tällä hetkellä voi Suomessa nostaa ryhmäkannetta. 

Mahdollisuus nostaa ryhmäkanne tulisi kuluttajaliiton mukaan olla kuluttaja-asiamiehen lisäksi kaikilla, joiden oikeutta on loukattu.

Kuluttaja-asiamies sai oikeuden nostaa ryhmäkanne kahdeksan vuotta sitten, mutta ei ole käyttänyt sitä kertaakaan.

Kuluttaja-asiamies Päivi Hentusen mukaan ryhmäkanteen mahdollisuus on toiminut pelotteena niin, ettei oikeuteen asti ole tarvinnut mennä. Kilpailu- ja kuluttajavirastolla ei hänen mukaansa kuitenkaan olisi mitään ryhmäkanneoikeuden laajentamista vastaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa