Sinä et voi parantaa läheisesi mielenterveysongelmaa tai toimia hänelle lääkärinä – et, vaikka se tavallaan velvollisuudelta tuntuisikin. – Ihminen voi pohtia, onko oikeutta omaan elämään, kuuluuko minun kantaa huoli sairastuneesta äidistä, toiminnanjohtaja Pia Hytönen Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamista kuvailee.
Jos aikajanana toimii yksi vuosi, vähintään joka viides suomalainen kokee mielenterveyden häiriöitä. Joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen.
Se on rankkaa paitsi sairastuneelle, myös hänen läheisilleen.
Lue myös: Epävakaa persoonallisuushäiriö tekee elämästä myrskyä: "Ihminen on joko enkeli tai perkele, eikä oikein löydä sävyjä sieltä väliltä"
"Omainen ei koskaan voi olla vastuussa läheisen hoidosta"
Jokainen meistä tahtoo rakkaille ihmisilleen pelkkää hyvää. Perhe ei kuitenkaan voi parantaa läheistään tai toimia hänelle lääkärinä. Ei, vaikka se tavallaan velvollisuudelta tuntuisikin.
– Kun läheinen sairastuu, se on aina erittäin kova paikka omaiselle, on sairastunut sitten oma lapsi, äiti tai puoliso, toiminnanjohtaja Pia Hytönen Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamista kuvailee.
– Omainen ei koskaan voi olla vastuussa läheisen hoidosta, ei mielen sairauden eikä minkään muunkaan sairauden osalta. Vastuu hoidoista kuuluu aina hoitotaholle.
Oi, miten yksinkertaiselta se kuulostaakaan. Oikeassa arjessa totuus ei kuitenkaan ole näin ruusuinen.
Pia Hytönen
Moni omainen jää läheisen sairastuttua taistelemaan yksin avusta
”On vain jaksettava tukea, ohjata ja neuvoa. Asiat lepäävät harteillani”. Näin tilannetta kuvasi eräs FimFamin omaiskyselyyn vastannut.
Suomessakin moni omainen jää läheisen sairastuttua taistelemaan yksin avusta läheiselleen, joka ei siihen kenties itse kykene.
– Liian usein omaiset joutuvat jäämään huolehtimaan tilanteesta. Mihin se johtaa? Tietysti siihen, ettei omainen saa tukea, eikä sitä saa sairastunut läheinenkään, Hytönen kuvailee.
Ideaalimaailmassa palveluita ja resursseja riittäisi jokaiselle sairastuneelle sen verran kuin hänen hoitonsa vaatii. Tosiasiassa terapiaan voi olla jopa vuosien jonot.
Esimerkiksi keväällä 2020 uutisoitiin, että Suomessa on noin 19 000 kouluikäistä nuorta, jotka tarvitsisivat apua masennuksen tai ahdistuneisuushäiriöiden takia. Kuitenkin varsinkin suurissa kaupungeissa hoitoon on pitkä jono.
Lue myös: Nuorisopsykiatria pahoin ruuhkautunut Pirkanmaalla – osa nuorista potilaista nukkuu lattialla
Lue myös: Lyhyempää terapiaa matalalla kynnyksellä? Tällaisia ratkaisuja pitkiin terapiajonoihin ehdotetaan: "Olemme jumiutuneet yhteen malliin"
– Ei voi ajatella, että ihmiset joutuvat hoitamaan läheisiään, kuten tällä hetkellä moni joutuu. Joutuu hoitamaan ja valvomaan läheistä sekä taistelemaan hoidosta. Yksi omaisemme sanoi, että kohta hoidossa on koko perhe. Totta kai ihminen väsyy, maalaisjärkikin sen sanoo, Hytönen sanoo.
– Pahimmillaan jopa lapsi tai nuori voi joutua omaishoitajamaiseen rooliin, eikä näin koskaan saa olla.
Katso myös: Miksi ihminen päätyy yrittämään itsemurhaa? Millainen ihminen sitä suunnittelee? Haastateltavana Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen. Juttu jatkuu videon alla.
2:50
Syyllisyys murskaa monet alleen: "Ihminen voi pohtia, onko oikeutta omaan elämään"
Kun tilanne pitkittyy, omainenkin alkaa uupua. Silloin mielessä seilaavat ristiriitaiset tunteet: saanko minä olla väsynyt, kun masentunut tätini ei saa apua? Saanko iloita harrastuksestani, kun veljeni kärsii noin?
Syyllisyys murskaa monet alleen: tässä minä vain nautin kesälomasta, vaikka isällä menee nyt huonosti…
Konkreettisia esimerkkejä: Näin vedät rajat
- Pidä kiinni omista ystävistäsi ja harrastuksistasi.
- Ota omaa aikaa liikunnan, luonnon, työn, kulttuurin parissa – mikä sitten tuokin sinulle iloa ja auttaa jaksamaan!
- Anna lupa itsellesi: Minulla on lupa olla väsynyt, on lupa pyytää ja saada apua. On lupa tuntea tunteet, on lupa iloita ja surra.
- Sinulla on lupa sanoa ei" myös sairastuneelle läheiselle. Voit esimerkiksi kertoa, että puhut hänen kanssaan puhelimessa tiettyinä päivinä tiettyyn aikaan, mutta et ole aina saatavilla. Esimerkiksi Facebook Messengerissä keskustelun voi väliaikaisesti vaimentaa, ja viestit lukea myöhemmin.
- Epätietoisuus kuormittaa. Hanki tietoa sairaudesta luotettavista lähteistä, kuten Mielenterveystalosta tai Suomen Mielenterveysyhdistys RY:stä
– Ihminen voi pohtia, onko oikeutta omaan elämään, kuuluuko minun kantaa huoli sairastuneesta äidistä? Ei kuulu. Onko oikeus hakea tukea, kun sairastunut on vielä sairaampi? Ilman muuta on, Hytönen painottaa.
– Moni omainen ei välttämättä tunnista omaa kuormitustaan, koska hänellä on huoli läheisestä. Oman hyvinvoinnin ylläpitäminen jää toissijaiseksi. Ei jaksa pitää huolta itsestään, eikä sitten lopulta läheisestäkään.
"Kuka muu kuin toinen äiti tai isä voisi tietää paremmin, miltä tuntuu, kuin lapsi sairastuu"
Tilanne on ristiriitainen: läheistä haluaisi auttaa, mutta lopulta omat voimat eivät riitä hänen surujensa kuuntelemiseen. Hytösen mukaan moni saa tunnemylläkkäänsä avun parhaiten vertaistuesta, sillä siellä jokainen ymmärtää tilanteen.
– Vertaistuki antaa käytännön vinkkejä: kun toinen on kokenut saman, asiaa ei tarvitse rautalangasta vääntää, vaan toinen ymmärtää heti, jopa ilmeestä tai eleestä, ilman sanoja. Eräs äiti kuvasi tätä sanomalla, että kuka muu kuin toinen äiti tai isä voisi tietää paremmin, miltä tuntuu, kuin lapsi sairastuu.
Vaikka äidin, isän tai siskon tilanne tuntuisi vaikealta, tärkeää olisi pitää kiinni omista harrastuksistaan, ystävistään ja mielenkiinnonkohteistaan – siis omasta elämästään.
– Siihen on jokaisella oikeus. Ihmiselle voi tulla syyllisyys ja häpeä: onko minulla oikeus tähän, kun läheinen ei jaksa? Pitää muistaa, että jos ei pidä omasta elämästä kiinni, anna itselleen lupaa iloita tai ottaa omaa aikaa, riski sairastua nousee. Siitä, että jaksaa pitää itsestään huolta, hyötyy sairastunutkin tosi paljon.
Lue myös: Aluksi masennus oli Jaanalle kuin polttomerkki – haluaa nyt muistuttaa, ettei sairastumista koskaan tarvitse hävetä: "Ei tämä määrittele minua ihmisenä"
Mielisairaus ei ole kenenkään syy: "Mielen haasteista ei oikeastaan koskaan tiedä, mikä johtuu mistäkin"
Toisinaan mielen sairautta on osattu epäillä aiemminkin, mutta joskus se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jos sairastunut on jo aikuinen lapsi, vanhempi voi tuntea syyllisyyttä. Mieleen palaavat hetket, jolloin elämä ei mennyt suunnitelmien mukaan: avioerokin oli riitainen, siitä tämä kaikki varmaankin johtuu!
– Ei isän, äidin, siskon tai ystävän sairaus ole sinun syytäsi. Mielen haasteista ei oikeastaan koskaan tiedä, mikä johtuu mistäkin. Eikä sitä kannata miettiäkään. Enemmän kannattaa pohtia, miten tästä eteenpäin, Hytönen sanoo.
Katso myös: Miksi ihminen menee psykoosiin? Kenelle se voi tapahtua? Juttu jatkuu videon alla.
4:29
Vertaistuki on monen pelastus: siellä saa käsitellä pelkoa, häpeää, surua ja syyllisyyttä. Samalla huomaa, että myös muut kokevat syyllisyyttä ja ovat samassa tilanteessa, vaikka heidän perhetaustansa on aivan erilainen.
– Ei mielenterveysongelma ole kenenkään syy. Moni ajattelee, että se on, mutta ei se vain ole. Ja jos joku perheessä sairastuu, ei se tarkoita, että elämä menee huonommaksi, tai että elämä loppuu. Vaikka perheessä olisi mikä tahansa sairaus, elämä voi olla todella hyvää, kunhan sairauteen saadaan apua niin sairastuneelle kuin koko perheellekin.
Lue myös: Miksi tavoittelemme kympin tulosta, kun seiskakin riittäisi? Juha kehottaa olemaan vähemmän kunnianhimoinen: "Että ei myöhemmin tarvitsisi katua, vaan ehtisi elääkin"
Toki on niitäkin läheisiä, jotka eivät halua apua. Puhutaan sairaudentunnosta – siis siitä, tiedostaako ja toisaalta hyväksyykö ihminen olevansa sairas.
– Jos ihminen ei tunnista sairautta itsessään, omainen tietysti tekee auttaakseen kaiken, minkä pystyy. Mutta taas kerran ollaan sen äärellä, että omien voimavarojen tunnistaminen ja rajaaminen on tärkeää. Jos läheinen ei suostu ottamaan apua vastaan eikä hän sitä halua, omaisen kannattaa hankkia apua itselleen, omaan jaksamiseensa.
Sanotaan, että rakkaus voittaa kaiken. Kukaan ei kuitenkaan jaksa tukea ketään loputtomiin – varsinkin, jos läheinen ei myönnä sairauttaan tai halua hakeutua hoitoon. Jos ihminen tarpeeksi kauan venyy tukeakseen halutonta läheistään, riskinä on, että hän itse uupuu ja sairastuu.
– Toki tämä on tosi vaikeaa. Jokainen tietää, että jos läheinen sairastuu, häntä haluaa tukea kaikilla tavoilla.
Lue myös: Videoissaan Tinna Pehkonen unohtaa vauvan autoon ja kertoo, mitä äidit eivät halua kuulla – palautetta sataa: "Se nostaa joidenkin ihmisten karvat pystyyn"
Sairastuneelle saa myös olla vihainen: "Tunteet eivät ole missään nimessä kiellettyjä"
”Ennen elämä oli niin ihanaa. Nyt tuo ei tee muuta kuin makaa.”
Ajatus on hätkähdyttävä, pelottavakin. Sitä seuraa yleensä syyllisyys: ei masentuneesta rakkaastaan saa ajatella noin!
Oikeasti kaikki tunteet kannattaa sallia, Hytönen sanoo. Se, mitä ajattelee, ja mitä suustaan päästää, on kuitenkin aivan eri asia.
– Esimerkiksi vertaistuessa saa käsitellä kaikki tunteet, vihan, pettymyksen, surun, toivottomuuden, vapaasti. On ymmärrettävää, ettei sitä halua sairastuneelle näyttää. Samalla huomaa, että muilla on ihan samanlaisia tunteita. Mikä tahansa sairastuminen aiheuttaa suuria tunteita, eikä niistä pidä kokea syyllisyyttä. Tunteet eivät ole missään nimessä kiellettyjä. Niiden käsitteleminen on todella tärkeää, Hytönen sanoo.
Katso myös: "Jos puhuu itsemurhasta, ei tee sitä" – et kai usko näihin mielenterveysmyytteihin? Juttu jatkuu videon alla.
2:58
Aina omiin ajatuksiinsa ei kannata uskoa; ne nimittäin voivat esimerkiksi väittää, ettei tilanne kotona ole vielä niin vakava, että siitä kannattaisi kertoa kellekään.
– Mitä aikaisemmassa vaiheessa huomaa väsymyksen, stressin ja huolen, ja mitä nopeammin hakee avun, sen parempi. Ei kannata ajatella, että minä sinnittelen nyt ja kyllä minä vielä jaksan. Meillä Suomessa on vähän sellainen yksin pärjäämisen eetos, Hytönen pohtii.
– Samalla tavalla kuin mielenterveysongelmia ei tarvitse hävetä, oli niitä sitten perheellä, itsellä tai ystävällä, samalla tavalla avun pyytämistä ei tarvitse hävetä. Se, että uskaltaa pyytää apua, on rohkeutta. Monia auttaa valtavasti jo se, että saa keskustella ystävien kanssa.
Toisinaan keskustelut tuttavapiirissä voivat kuitenkin saada verenpaineen nousemaan – maailmassa nimittäin on edelleen ihmisiä, jotka näkevät mielen sairauden heikkoutena.
Lue myös: Aiemmin Riikka, 39, ajatteli olevansa "vain tällainen ihminen" – sitten hänellä diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus: "Ei ole ihan helppoa, jos läheinen on koko ajan vihainen, vihoittelee ja pahoittaa mieltään"
Kiukkuinen tai vähättelevä asenne voi olla puolustusmekanismi
Jos puolituttu pullakahveilla alkaa vängätä, että entisaikoinakaan ei masennuttu ja "valitettu" joka asiasta, sairastuneen läheinen voi joutua laskemaan kymmeneen hiljaa mielessään rauhoittuakseen.
"Ei kannata ajatella, että minä sinnittelen nyt ja kyllä minä vielä jaksan. Meillä Suomessa on vähän sellainen yksin pärjäämisen eetos." Kuvituskuva.
– Itse toivoisin, että tässä tilanteessa haettaisiin keskusteluapua muualta. Jos joku vaikkapa sanoo, että "tämä on höpöhöpöä eikä näistä tarvitse keskustella", niin älä jää siihen. Hae apua muualta, esimerkiksi luottamuksellisesti ammattilaiselta.
Tiettyyn rajaan asti mielipide-eroista toki voi keskustella. Jos vastassa kuitenkin tuntuu olevan pelkkä seinä ja keskustelu tuottaa vain pahaa mieltä itselle, on aika vetää raja.
– Itse ajattelen, että kannattaa perustella ja tuoda asioita esiin, mutta ei ole omaisen loputon tehtävä kääntää jonkun päätä. Aivan kuin omaisen loputon tehtävä ei ole myöskään hoitaa tai valvoa läheistään, Hytönen sanoo.
Toisaalta mielen sairauksiin liittyy edelleen paljon pelkoja. Siksi kannattaa olla hienovarainen ennen kuin tulkitsee muiden reaktioita.
– Jos joku vaikkapa väistää asian, se ei tarkoita, että hän ei pidä sitä tärkeänä. Ihmiset reagoivat eri tavoilla. Kenties joku ei halua uskoa läheisen sairastumista pelon takia. Se voi olla puolustusmekanismi, koska se sairastuminen pelottaa niin valtavasti ja aiheuttaa huolta.
Katso myös: Kertooko läheinen itsemurha-ajatuksistaan? Toimi näin! Juttu jatkuu videon alla.
2:02
Se, että ystävältään kysyy kerran "miten voit", ei riitä
Moni kantaa häpeissään voimakkaiden tunteiden taakkaa yksinään. Hytönen peräänkuuluttaa muiden läheisten vastuuta: se, että ystävältään kysyy kerran "miten voit", ei välttämättä rankassa elämäntilanteessa riitä.,
Älä jää yksin! Täältä saat apua:
- Valtakunnallinen kriisipuhelin 09 2525 0111, avoinna 24 h joka päivä
- Hakeudu oman paikkakuntasi mielenterveysjärjestön toimintaan
- Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFamin jäsenyhdistyksistä löydät tukea
- Sekasin-chat, nuorille, arkisin klo 9–24 ja viikonloppuisin 15–24
– Jos vaikkapa tutulta nuorelta kysyy "kuinka voit", yleensä hän vastaa "hyvin". Sitä on lojaali kotiin päin ja opetellut rutiinivastauksen. Siksi täytyy kysyä monta kertaa, mikä vointi on. Silloin syntyy luottamus ja avoimuus, jonka ansiosta toinen uskaltaa kertoa, Hytönen kuvailee.
– Paljon kuulee sitä, että omaiset kokevat jäävänsä yksin tilanteen kanssa. Siihen liittyy myös häpeää, eli moni ei uskalla kertoa, että perheessä on mielenterveysongelma. Siksi tästä on tärkeää puhua: samalla tavalla kuin jalka voi murtua, mieli voi murtua, ja samalla tavalla siihen tarvitaan apua. Tärkeintä on, että joku välittää ja kuuntelee.
Lue myös: Kahden lapsen äiti Ida, 27, piiloutui vuosia hymyn taakse – sai lopulta kolme tuskaista diagnoosia: "Ei tämä läheisillekään mikään helppo paketti ole"
"Paljon kuulee sitä, että omaiset kokevat jäävänsä yksin tilanteen kanssa." Kuvituskuva.
"On väärin sanoa, että pidähän nyt huolta itsestäsi, jos siihen ei ole mahdollisuuksia"
Toisaalta pelkkä voinnin kysyminen ei riitä. Myös apua esimerkiksi keskusteluavun tai vertaistuen muodossa pitäisi aidosti olla tarjolla.
– On hirmu ymmärrettävää, että kun läheinen sairastuu, omat tunteet, tarpeet ja hyvinvointi jäävät toissijaisiksi. Jos se menee liian pitkälle, ihminen stressaantuu, pahimmillaan sairastuu itse. Määrätyt asiat ovat sellaisia, joihin voi vaikuttaa itse, mutta omaisen jaksamista ei saa jättää vain hänen itsensä harteille, Hytönen muistuttaa.
– Eihän ihminen pysty pitämään kiinni omasta jaksamisestaan, jos läheistä on pakko valvoa ja hoitaa ja taistella siitä avusta. On väärin sanoa, että pidähän nyt huolta itsestäsi, jos siihen ei ole mahdollisuuksia.