Tämän viikon sunnuntaina Qatarissa alkavia jalkapallon MM-kisoja on luonnehdittu kaikkien aikojen epäeettisimmiksi muun muassa kisajärjestelyissä tapahtuneiden räikeiden ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.
Jalkapallon kattojärjestö FIFA:lle Qatar on kuitenkin ihanteellinen kisaisäntä.
Jalkapallotutkija Sami Kolamon mukaan ennen kaikkea siksi, että FIFA saa luotua historiallisen suuren illuusion karnevalistisesta spektaakkelista. Qatarissa soraäänet hiljennetään ja kansan liikkeitä valvotaan ja ohjaillaan vielä huomattavasti tarkemmin kuin muun muassa Venäjällä.
Qatar puolestaan maksoi itselleen kisaisännyyden osana National Vision -suunnitelmaansa.
– Kisaisännyys liittyy Qatarin kansalliseen projektiin, jonka pitäisi päättyä vuonna 2030. Silloin Qatarin pitäisi olla valmis maa, MM-kisoja pitkän tutkinut Kolamo sanoo.
Maabrändin rakentamisessa ensimmäinen tavoite saadaan MM-kisojen myötä täyteen: Ihmiset tietävät nyt maan nimeltä Qatar.
– Jalkapallon MM-kisat integroituu tähän isompaan projektiin. Monesti ajatellaan siitä näkökulmasta, että siellä kuolee ihmisiä stadionien rakennustöissä. Pitäisi nähdä se isompi kuva: Ympäri Aasiaa tulee rakennustyöläisiä, ja se miten tämä kytkeytyy globaaliin työn eriarvoisuuteen. Koko järjestelmä toimii näiden siirtotyöläisten varassa.
Lue myös: "Kaikkien aikojen epäeettisimmät kisat" – Näin MTV:n päätoimittaja ja ohjelmapäällikkö vastaavat kysymyksiin Qatarin MM-turnauksesta
Lue myös: Näistä syistä Qatarin MM-karnevaali on ihmisoikeusfiaskona pahempi kuin mikään aiempi arvokilpailu – "Ongelmallisimmat kisat, mitä on nähty"
Kolamo ei näe skenaariota, jossa maapallon päällä voisi olla katastrofaalisempi kisaisäntä maailman suurimmassa urheilutapahtumassa.
– Ainut vaihtoehto, että mentäisiin huonompaan suuntaan, on järjestää seuraavat MM-kisat Kuussa.
Katso artikkelin videolta, miten Qatarin ja FIFA:n urheilupesu toimii ja miksi orjatyömarkkinat on itsestäänselvyys MM-isäntämaassa.