Elimistö kertoo alkoholin käytön lipsuneen vaaravyöhykkeelle usein jo ennen vakavien terveyshaittojen ilmaantumista.
Kylmä huurteinen kuuluu monen suomalaisen kesään. Olut viilentää makunystyröitä niin aurinkoisella terassilla, saunan lauteilla kuin grillinkin ääressä. Mallasjuomaa voi kavalasti alkaa kulua enemmän kuin olisi terveydelle eduksi.
Jo yksi tai kaksi pientä keskiolutta päivässä luokitellaan kohtalaisen riskin alkoholinkäytöksi. Mitä enemmän alkoholia kuluu, sitä suuremmaksi terveysriskit kasvavat. Runsas ja jatkuva alkoholinkäyttö aiheuttaa muun muassa riippuvuutta, myrkytyksiä, psykooseja, maksa- ja haimasairauksia, sydän- ja verisuonisairauksia sekä syöpää.
Ennen vakavien ongelmien kehittymistä elimistö antaa usein vihjeitä siitä, että alkoholinkäyttöä kannattaisi hillitä. Eat This, Not That -sivuston haastattelemat amerikkalaisasiantuntijat kertoivat, mitkä merkit paljastavat, että oluen siemailu tulisi pistää tauolle.
Yllä olevalla videolla kerrotaan kesätissutteluun liittyvästä vaaranpaikasta.
1. Verenpaine koholla
Alkoholi kohottaa verenpainetta, joka puolestaan vahingoittaa valtimoita sekä altistaa useille vakaville sairauksille, kuten aivo- ja sydäninfarkteille sekä dementialle.
Kohonnut verenpaine on maailmanlaajuisesti eniten terveiden elinvuosien menetyksiä aiheuttava riskitekijä. Tavallisesti korkea verenpaine ei aiheuta mitään oireita ennen vakavaa sairastumista.
Aikuisten olisi hyvä seurata säännöllisesti verenpainetasojaan ja monesta kodista löytyykin jo verenpainemittari. Jos arvot ovat koholla, kannattaa oluen juontia hillitä.
Lue myös: Pirullinen vaiva vaanii miljoonien suomalaisten henkeä – tässä vaiheessa pelkkä elämäntaparemontti ei enää riitä
2. Korkea alkoholin sietokyky
Alkoholi on hermomyrkky, mutta kun sitä kaadetaan kurkusta alas, ei elimistöllä ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää sopeutua tilanteeseen. Aineenvaihdunta pyrkii tehostamaan alkoholin palamista ja hermosto alkaa mukautua elimistössä olevaan alkoholiin, mikä näkyy sietokyvyn kasvuna.
Alkoholitoleranssi alkaa nousta jo yksittäisten toistuvien käyttökertojen myötä. Sietokyky laskee pikkuhiljaa, kun juomista vähennetään.
– Mukautuminen voi kuulostaa oluen ystävästä hyvältä asialta, mutta se on oikeasti iso hälytysmerkki siitä, että juomista tulisi vähentää, ravitsemusterapeutti Kim Yawitz sanoo Eat This, Not That -sivustolle.
Kun olo ei tunnu humalaiselta, on kurkusta helppo kumota alas yhä useampia tuopillisia. Pitkällä tähtäimellä lisääntynyt alkoholinkäyttö kasvattaa terveysongelmien riskiä.
Lue myös: Tutkimus: Jos haluat suojella sydäntäsi, juo enintään tämän verran alkoholia viikossa
3. Unihäiriöt
Alkoholi helpottaa nukahtamista, mutta heikentää unen laatua. Oluen siivittämää iltaa seuraavana päivänä olo saattaakin olla tokkurainen ja väsynyt.
Juotujen määrien ei tarvitse olla edes suuria heijastuakseen nukkumiseen. Vuonna 2018 julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan jo yksi alkoholiannos, esimerkiksi pieni tölkki keskiolutta, vähentää palauttavan unen määrää.
Oluen juonnin vähentäminen voikin auttaa, jos vetämättömyys ja keskittymisongelmat leimaavat päiviä.
Kaamea kankkunen? Videolla lääkäri kertoo, mitkä tekijät krapulan kestoon vaikuttavat. Juttu jatkuu videon alla.
1:03
4. Ahdistuneisuus
Stressi ja ahdistus ovat syitä pysähtyä ja tarkkailla elämäntapojaan – myös oluen juontiaan. Alkoholi lisää stressihormonien määrää kehossa, minkä vuoksi rentoutusmielessä nautittu tuopillinen voikin kääntyä tarkoitustaan vastaan.
Aluksi alkoholi saattaa tuntua auttavan kuormitukseen ja ahdistukseen, mutta annosmäärillä on tapana nousta toleranssien kasvaessa. Tällöin juomiseen liittyvät riskitkin kasvavat.
Stressiä ja ahdistuneisuutta kannattaa oluen sijaan lievittää esimerkiksi liikunnalla ja tietoisuusharjoituksilla, jotka auttavat myös hallitsemaan alkoholin käyttöä.
Lue myös: Hälyttävä tutkimus osoittaa, miksi stressiä kannattaa hillitä – huolestuttavia vaikutuksia jo 10 vuodessa
5. Olet useammin kipeänä
Mikäli flunssa on alkanut iskeä tavallista useammin, voi syy löytyä juomatavoista.
Runsas alkoholin käyttö nakertaa perusterveenkin ihmisen vastustuskykyä. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että elimistön puolustussolujen toiminta alkaa heiketä jo yhden kostean illan aikana. Jos olutta nauttii seurueessa, voivat pöpöt siis levitä ihmisestä toiseen herkemmin.
Humaltuneena ihminen on myös alttiimpi seksuaaliselle riskikäyttäytymiselle, kuten suojaamattoman seksin harrastamiselle. Tämä lisää sukupuolitautien tarttumisen vaaraa.
Lue myös: Neljä mahdollista syytä, joiden vuoksi et ole vielä sairastanut koronaa
6. Turvotus ja painonnousu
Hiilihappoja ja alkoholia sisältävät juomat ovat omiaan aiheuttamaan vatsan turvotusta. Oluen lisäksi pömpötystä kaihtavan kannattaa vältellä siidereitä, lonkeroita ja kuohuviiniä. Turvotuksen kannalta parempi vaihtoehto on esimerkiksi viini.
Pitkään jatkunut tissuttelu johtaa herkästi siihen, ettei turvotus laskekaan vaan jämähtää vyötärölle. Alkoholi sisältää paljon energiaa ja aiheuttaa rasvan kertymistä etenkin vatsaontelon sisään. Niin sanottu kaljamaha onkin selvä merkki siitä, että oluen ja muiden alkoholipitoisten virvokkeiden juomista tulisi vähentää.
Lue myös: Turvottaako? 6 yleistä syytä pömpötykselle
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Mistä vatsaoireista tulisi hakeutua hoitoon? Katso alla olevalta videola asiantuntijan vastaus.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: Eat This, Not That, Terveyskirjasto 1 & 2, Päihdelinkki, Mehiläinen, Aava