Yksittäinen ihminen voi vaikuttaa maapallon luonnonvarojen kulutukseen lähinnä ruokapöydässä ja liikenteessä.
Tänään vietetään maailman ylikulutuspäivää, joka tarkoittaa, että maapallon uusiutuvat luonnonvarat on käytetty tämän vuoden osalta loppuun.
– Samanaikaisesti olemme käyttäneet sen määrän hiilidioksidia, mitä maapallo pystyy sitomaan, eli tästä päivästä eteenpäin se kiihdyttää ilmastonmuutosta, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder kertoo aamun Huomenta Suomessa.
Maailman ylikulutuspäivää vietettiin viime vuonna muutama päivä myöhemmin. Rohweder kertoo, että pohjoisella pallonpuoliskolla luonnonvarat käytetään loppuun aiemmin kuin eteläisellä.
– Me suomalaiset kulutimme luonnonvarat loppuun jo huhtikuun alussa.
Lautasella voi vaikuttaa
Ylikulutus lasketaan keskimääräisestä kulutuksesta suhteutettuna ihmisten määrään. Siksi Rohweder painottaa, että jokaisen teoilla on merkitystä kulutuksen vähentämisessä.
Hän sanoo, että yksittäinen ihminen voi vaikuttaa ylikulutukseen esimerkiksi lisäämällä pyöräilyä ja vähentämällä lihansyöntiä. Lihakarjan ruokkimiseen käytettävät soijaplantaasit vievät tilaa metsiltä, jotka sitovat itseensä hiilidioksidia. Hänen mukaansa Suomessakin käytetään ainakin osittain soijaa siipikarjan ja porsaan ruokintaan.
– Maankäytön muutokset ovat kaikkein suurimpia Etelä-Amerikassa.
Kunnianhimoinen hallitusohjelma
Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan kuitenkin ennen kaikkea poliittisia tekoja, hän muistuttaa.
– Meillä Suomessa on nyt kunnianhimoinen hallitusohjelma näiden asioiden suhteen, nyt hallituksen tulisi toteuttaa ne tavoitteet, joita se on itselleen asettanut.
– Yksi keskeinen puute hallitusohjelmassa on epäjohdonmukaisuus kehityspolitiikassa: Suomalaisten ruoan kulutuksen ympäristövaikutuksista yli 90 prosenttia on Suomen ulkopuolella, aika paljon Etelä-Amerikassa ja Afrikassakin.
Hänen mukaansa kehityspolitiikassa olisi tärkeää ohjata varoja, tukea ja kehitystyötä eteläisen pallonpuoliskon maihin, joissa suomalaisten ylikulutuksen vaikutukset näkyvät.