Salillakävijän röyhkeä temppu hämmästyttää somessa.
Fitness-videoistaan tuttu Kylen Suttner julkaisi TikTok-tilillään hiljattain videon hämmentävästä tilanteesta, johon kuitenkin yllättävän moni videon katsoneista samaistui. Tapauksesta kertoo muun muassa Independent.
Ilmeisesti TikTok-videota treenistään kuvannut Kylen nostaa julkaisemallaan videolla painoja ja laskee ne sitten maahan. Välittömästi joku toinen salilla kävijä tulee ja nappaa toisen painoista itselleen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kylen ilmoittaa naiselle käyttävänsä painoja vielä, mutta ei saavuta sillä toivomaansa lopputulosta. Nainen kertoo odottaneensa painoja jo pitkään. "Sinulla on ollut nämä ikuisuuden", hän perustelee.
Kylen yritti selittää tarvitsevansa painoja vielä pariin harjoitukseen, mutta naisen mukaan fitness-vaikuttajalla oli ollut painot käytössään "tarpeeksi pitkään" ja käveli pois paino mukanaan.
– Olen virallisesti loppu julkisiin kuntosaleihin, videolla sanotaan.
Saatetekstissä Kylen julistaa, että "hän todella teki noin" ja käyttää hashtagia #karen. Nimitystä käytetään Yhdysvalloissa etuoikeutetuista valkoisista naisista, jotka käyttäytyvät julkisesti vihamielisesti tai jopa rasistisesti. Karenit käyttävät usein etuoikeutettua asemaansa hyväkseen ja yrittävät hyötyä muiden kustannuksella tai vedota virkavaltaan.
Lue myös: Fitness-vaikuttajan peppukuvat osoittavat vuosien varrella tapahtuneen muutoksen – näin takapuoli pyöristyi treenillä
"Pakko olla vitsi"
Videota on katsottu huikeat 9,3 miljoonaa kertaa. Kommentoijat ovat olleet äimistyneitä tapahtuneesta. Hyviin tapoihin toki kuuluu, ettei kuntoiluvälineitä varaa liian pitkäksi aikaa itselleen, mutta moni kommentoija ihmettelikin eritoten sitä, ettei painon vohkinut nainen kysynyt ensin kohteliaasti.
– Tuo olisi ollut päivä, jolloin minut olisi pidätetty, totesi eräs.
– Tämän on pakko olla vitsi, ihmetteli toinen.
– Olet ihan liian kiltti, ilmoitti kolmas.
– Tekevätkö ihmiset oikeasti näin?
Lue myös: 4 hyvää syytä nostella puntteja: Tiesitkö näistä voimaharjoittelun terveyshyödyistä?
Useat kommentoijat epäilivät koko tilannetta lavastetuksi. Eritoten siksi, että nainen vei vain yhden painon ja Kylenin takana olisi ollut vapaana pari painoja. Mikään täysin poikkeuksellinen tapaus ei kuitenkaan ollut, sillä moni kertoi vastaavaa tapahtuneen itselleenkin.
– Eräs tyyppi yritti ottaa sen [painon] pois kädestäni kesken sarjan, kertoi eräs.
– Sitä on tapahtunut minulle, ja minäkin olen ollut hiton yllättynyt, kommentoi toinen.
Daily Dot -sivustolle Kylen vakuutti, ettei tilanne todellakaan ollut lavastettu. Myös Independentin haastattelussa treenaaja selitti tilannetta.
– Minusta hänen olisi pitänyt etsiä toinen pari painoja, koska siellä oli niitä runsaasti! Oli hullua, kuinka moni kommentoi, että jotain samankaltaista oli tapahtunut heillekin.
Moni ihmetteli Kylenin rauhallista reaktiota.
– Se oli hyvin kiusallista, ja toivoisin, että olisin puolustanut itseäni, mutta olin shokissa, Kylen selittää.
Lue myös: Miksi naiset käyttävät salilla suuria kuulokkeita? Lindsay paljasti synkän salaisuuden: "Nämä tilanteet ovat kuvottavan yleisiä"
Lue myös: Vatsarasva ei kadonnut salilla hikoilusta huolimatta – viimein Anjuli, 26, tajusi, missä meni vikaan: "Ehdoton avain rasvanpolttoon"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lisää kotitreenivinkkejä videolla:
2:30
Lähteet: Independent, @fitbykylen/TikTok, Daily Dot