Kysyimme kolmelta tekoälysovellukselta, kuka edustaa Suomea tämän vuoden Euroviisuissa. Varsinkin yksi veikkaus hämmensi.
Moni on tempaantunut tänä keväänä mukaan Käärijä-huumaan, eikä suoranaiselta hurmokselta ole ollut kovin helppoa välttyä.
Tämän takia onkin hieman yllättävää, että yksi taho ei tunnu lainkaan tietävän, kuka Suomea edustaa tämän vuoden Euroviisuissa.
Kysyimme kolmelta eri tekoälysovellukselta, kuka edustaa Suomea Euroviisuissa vuonna 2023.
Lue myös: Mikko Hyppösen mukaan kontrolloimaton tekoälyn kehitys voi tulevaisuudessa johtaa ongelmiin
Itsevarmoja, mutta metsään menneitä vastauksia
Ensimmäisenä esitimme tämän polttavan kysymyksen Snapchatin hiljattain lanseeraamalle "virtuaaliselle ystävälle".
Aiempien keskusteluyritysten perusteella "My AI" -toveri osaa kyllä neuvoa nauttimaan elämän pienistä asioista ja listasi jopa onnistuneesti toimittajan lempiravintolan ruokalistaa, mutta Euroviisu-kysymykseen se esitti hämmentävän vastauksen.
– Tänä vuonna Suomea edustaa Antti Tuisku, My AI kirjoittaa itsevarmana.
Kun tekoälylle kertoi, että tieto on väärä, eikä Tuisku ole ikinä edustanut Suomea viisuissa, se esitti entistä enemmän metsään menneen vastauksen.
– Suomea ei edusta tänä vuonna kukaan, koska Euroviisut on peruttu koronan takia.
Suurta julkisuutta saanut ChatGPT-botti taas ilmoitti ykskantaan, ettei sillä ole pääsyä uusimpiin tietoihin ja sen viimeisten tietojen mukaan Suomea edusti vuonna 2021 Blind Channel, mikä pitää toki täysin paikkansa.
Lue myös: ChatGPT ei ole mikään mullistava tekoälyn läpimurto, asiantuntija lyttää – nykyhetken riskit jäävät huomiotta, kun tulevista haitoista pelotellaan
Chatsonic tiesi vastauksen tarkalleen
ChatGPT:n tiedot perustuvatkin vain vuoteen 2021 mennessä julkaistuun tietoon, minkä takia se ei ole perillä nykypäivän tapahtumista.
Sen sijaan Chatsonic-tekoäly oli enemmän perillä maailmanmenosta. Vastaustyyliksi kysymykseen sai vieläpä valita "stand-up-koomikko".
Chatsonic osasi toden totta kertoa, että Suomea edustaa tänä vuonna Käärijä. Tekoäly veisteli kaupanpäällisiksi vielä vitsin siitä, malttaakohan Käärijä olla räppäämättä poroista ja saunasta.
Lue myös: Tekoäly paljasti totuuden kuuluisasta Isojalka-videosta
Lue myös: Valokuvaaja myönsi suosionsa takana olevan härskin vedätyksen: "Ehkä yli 95 prosenttia ei tajua"
Katso myös: Näissä tunnelmissa Käärijä lähtee kohti Euroviisujen finaalia
1:04
Lähteet: Snapchat, ChatGPT, Chatsonic