Lähes ennallaan pysynyt meriveden ravinnetilanne on edellisvuosien tapaan pitänyt laajojen sinileväkukintojen riskin korkealla Suomen läheisillä avomerialueilla.
Sinilevälauttojen muodostumisriski on tänä kesänä suuri Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, Suomenlahdella, Saaristomerellä ja suuressa osassa Selkämerta. Perämerellä riski on kuitenkin edelleen vähäinen.
Pintalevälauttojen esiintymisen laajuuteen vaikuttavat kesän lämpö- ja tuuliolosuhteet.
Sinileväriski on kasvanut merkittävästi Selkämerellä
Viimeisten kymmenen vuoden aikana avomerialueiden sinilevien alueellinen esiintymisriski on pysynyt muutoin lähes ennallaan, mutta Selkämerellä riski on kasvanut merkittävästi.
Avomerellä sinilevien esiintymiseen vaikuttavat lähinnä kesän sääolot.
Rannikolla ja saaristossa paikallinen sinilevätilanne voi vaihdella nopeammin kuin avomerellä.
Sinilevien massaesiintymistä laajoilla alueilla vähentäisi huomattavasti Itämeren pääaltaan tilan paraneminen.
Suomen ympäristökeskus tiedottaa tänä kesänä yleisestä sinilevätilanteesta viikoittain 20.6.–8.8.2024. Sinilevätilanteen seuranta jatkuu syyskuun loppuun asti.
Runsaisiin sinileväkukintoihin kannattaa suhtautua varoen, sillä sinilevät voivat muodostaa erilaisia myrkkyjä ja esimerkiksi ihoa tai silmiä ärsyttäviä aineita.