MM-rallin virolaistähti Ott Tänak ajaa ensi kaudella Hyundailla, Dirtfish-sivusto uutisoi. Hyundai ei ole vahvistanut kuljettajasiirtoa.
Tällä kaudella M-Sportia edustavan ja Chilessä toisen kisavoittonsa ottaneen Tänakin tulevaisuudesta on kohistu jo pitkään. Dirtfishin mukaan virolainen palaa Hyundaille, jossa hän ajoi kaudet 2020-2022.
LUE MYÖS: Manageri paljasti Kalle Rovanperän unelmasopimuksen – suomalaistähti saamassa ennätysrahat
Rallimedia linjaa, että viime aikojen muutokset Hyundain johtoportaassa, kuten Cyril Abiteboulin tulo tallipomoksi sekä FX Demaisonin kiinnittäminen tekniseksi johtajaksi, painoivat paljon Tänakin päätöksessä.
– Talli on muuttunut täysin. Se ei ole salaisuus, ettei Ott rakastanut kaikkea vanhassa tiimissä, mutta nyt mukana on uusia kasvoja, Dirtfishin lähde toteaa.
Juttu jatkuu videon alla.
4:23
LUE MYÖS: Vihjasiko Thierry Neuville valtavasta kuljettajauutisesta? Rallitähdeltä hämmästyttävää puhetta
Tänakin ratkaisulla on myös vaikutuksia tallin suomalaiskuskeihin. Dirtfishin tietojen mukaan Esapekka Lappi saattaa ajaa ensi kaudella osittaisen kalenterin, jakaen vastuuta maanmiehensä Teemu Sunisen kanssa.
Lappi on ajanut kaikki kisat tällä kaudella. Sunisella on vyöllä kolme kilpailua WRC-kalustolla, mutta hän saa vastuuta myös Keski-Euroopan rallissa lokakuun lopussa.
Dirtfish on tavoitellut sekä Tänakia että Hyundaita kommentoimaan.
Juttua ja otsikkoa päivitetty klo 11.25.