Hyundailla Rally1-sopimuksella ajava Teemu Suninen osasi jo pitkään odottaa Ott Tänakin havittelevan paikkaa tallista. Omalla kohdallaan hän ei usko sopimuksen aiheuttavan muutoksia.
Rallisivusto DirtFish uutisoi tiistaina, että Hyundai ja Tänak ovat päässeet sopimukseen virolaiskuskin siirrosta M-Sportilta. Hyundai ei toistaiseksi ole vahvistanut uutista.
Hyundailla WRC2-luokasta Rally1-auton rattiin kesken kuluvan kauden nostettu Teemu Suninen osasi odottaa tietoa Tänakin tulosta.
– Ei itselleni mikään uutinen kyllä ollut. Kyllä siihen on ollut vahvat viittaukset, Suninen kommentoi MTV Urheilulle.
Tänakin kausi Ford Pumalla ajavalla M-Sportilla on ollut monella tapaa tuskainen. Komea voitto viime viikonloppuna Chilen MM-rallissa toi hiukan hyvitystä teknisten vikojen ja auton ajettavuusongelmien värittämään kauteen, mutta Suninen aavisti tulevan siirron jo varhaisessa vaiheessa.
– Siinä kohtaa oikeastaan, kun heillä ei yhteistyö toivotulla tavalla toiminut tai Tänak ei saanut haluamiaan tuloksia aikaiseksi, Suninen kertoo.
LUE MYÖS: Ott Tänakin sokkipäätös sysäsi Toyotan vaaravyöhykkeelle MM-rallissa – "Siihen ei ole varaa"
Sunisen manageri Timo Jouhki kertoi syyskuussa MTV Urheilulle, että Hyundai puntaroi parhaillaan neljännen Rally1-auton ajattamista tulevalla kaudella. Se avaisi Suniselle, Esapekka Lapille ja Emil Lindholmille lisää tilaa.
Muussa tapauksessa Tänakin tulo tarkoittaisi sitä, että Lappi ja Suninen todennäköisesti jakaisivat vastuun tallin kolmannessa autossa. Sunisella on voimassa oleva Rally1-sopimus, joka tarjoaa hänelle ajovastuuta myös ensi kaudella.
– Minun suhteeni ei ole mikään muuttumassa tai muuttunut. Kilpailumäärässä ollaan vielä sovitussa pysymässä.
– Toistaiseksi ainakin, Suninen lisää.
Tänakin siirto pyöräyttää kuskiruletin jälleen käyntiin. M-Sport tarvitsee Tänakille korvaajan, ja Toyota puolestaan pyrkii kiristyvässä kilpailutilanteessa pitämään kiinni kolmikostaan Kalle Rovanperä, Elfyn Evans ja Sebastien Ogier.
LUE MYÖS: Kommentti: Hyundai-pomo osoitti voimansa – Ott Tänakin paluu luo suomalaisittainkin herkullista odotusarvoa
Suninen ei lähde spekuloimaan kuljettajamarkkinoiden tulevia käänteitä.
– Tosi vaikea sanoa. Se riippuu ihan siitä, mitkä Fordin tavoitteet ovat. Minä en niistä tiedä, ja ilman niitä on vaikea ottaa kantaa.