Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat lähdössä ehdolle noin viiden kuukauden kuluttua pidettäviin kuntavaaleihin. Heidän tarkoituksenaan on varmistaa mahdollisimman suuri äänisaalis omalle puolueelle.
Hallituspuolueista Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin on ehdolla kotikaupungissaan Tampereella, keskustan Annika Saarikko hamuaa Varsinais-Suomessa Oripään valtuustoon, Vasemmistoliiton Li Andersson hakee jatkokautta Turun valtuustoon ja Rkp:n Anna-Maja Henriksson on ehdolla Pietarsaaressa.
Oppositiopuolueista Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti perjantaina tavoittelevansa Helsingin pormestarin paikkaa. Samoin tekee Liike Nyt -puolueen johtaja Harry ”Hjallis” Harkimo.
Kokoomuksen Petteri Orpo on kuntavaaleissa ehdolla Turussa ja kristillisdemokraattien Sari Essayah Lapinlahdella.
Hallituspuolue vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ei ole vielä kertonut olevansa kuntavaaleissa ehdolla. Hän kertoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, ettei lähde ainakaan Helsingin pormestarikisaan.
Helsinkiläisellä Ohisalolla on kuitenkin paineita lähteä ehdolle valtuutetuksi, koska vihreät tarvitsee kaikki mahdolliset äänet, jos se mielii Helsingin ykköspuolueeksi.
Ykköspaikasta on käyty kovaa kisaa kokoomuksen ja vihreiden välillä. Näiden kahden takana Sdp ja Perussuomalaiset hamuavat niin ikään lisää kannatusta Helsingissä ja erityisesti Sdp:n kannatus on ollut pääkaupungissa nousussa. Sdp:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan puolueen paikallinen suosio Helsingissä lähti nousuun sen jälkeen, kun Sanna Marinista tuli pääministeri.
”Moraalinen velvoite”
Puolueiden puheenjohtajien lähtö kuntavaaleihin on ennemmin sääntö kuin poikkeus, vaikka heillä ei ole aina eduskunta- tai ministerityön takia kunnolla aikaa olla mukana kuntapolitiikassa.
– Lähteminen ehdolle kuntavaaleihin on puheenjohtajille jopa moraalinen velvoite. Heidän mukanaolollaan halutaan vahvistaa mahdollisimman suuri äänisaalis. He ovat tunnettuja poliitikkoja ja ihmiset äänestävät heitä, vaikka tietävät, etteivät he välttämättä ehdi olla kuntatasolla kaikessa mukana, sanoo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Valtuustojen lisäksi kunnissa käyttävät valtaa myös hallitukset ja lautakunnat. Näiden kokouksiin on valtakunnanpolitiikassa mukana olevien hankala ennättää. Kuntapolitiikka voi viedä aktiiviselta kuntapäättäjältä yli kymmenen tuntia viikossa eri kokouksissa.
Joillakin kansanedustaja-valtuutetuilla jää jo useita valtuustojen kokouksia väliin muiden työkiireiden takia.
Näin kuntapolitiikassa suurin vastuu jää usein muille valtuutetuille kuin samaan aikaan kansanedustajina ja ministereinä toimiville, vaikka nämä politiikan kärkinimet rohmuavat eniten ääniä.
– Puheenjohtajien mukana oleminen tuo myös lisää jännitystä vaaleihin. Heidän oma ja puolueiden pärjääminen heijastuu myös kannanottona valtakunnan politiikkaan, Jokisipilä pohtii.
Kuntavaaleihin on noin viisi kuukautta eli puolueiden puheenjohtajat ovat hyvissä ajoin ilmoittaneet olevansa ehdolla.
– Ehdokashankinta on kuntavaaleissa tärkeätä ja puheenjohtajat pyrkivät esimerkillään kannustamaan muitakin lähtemään ehdolle, Jokisipilä toteaa.
Kiinnostaako äänestäjiä?
Kuntavaaleja voi sanoa arkivaaleiksi, koska niissä on kyse ihmisten arjen palveluista, kuten kouluista, päiväkodeista, liikuntapaikoista, kaavoituksesta ja ennen sote-maakuntien syntymistä myös sosiaali- ja terveyspalveluista.
Äänestäjien kiinnostus kuntavaaleja kohtaan ei ole kuitenkaan ollut huimaa, sillä kaksissa viime vaaleissa äänestysprosentti on yltänyt reiluun 58 prosenttiin.
Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli 72 prosenttia ja presidentinvaalissa 69,9 prosenttia. Europarlamenttivaaleissa jäätiin kuntavaaleja alemmaksi, 42,7 prosenttiin.
Kuntavaaleissa 2017 kokoomus keräsi koko maassa eniten ääniä, 20,7 prosenttia. Sdp oli toinen 19,4 prosentin äänisaaliilla ja keskusta kolmas 17, 5 prosentilla.
Vihreät keräsi 12,5 prosenttia äänistä ja Vasemmistoliitto sekä Perussuomalaiset molemmat 8,8 prosenttia äänistä.
Ensi kevään vaalien tulokseen vaikuttaa paljon se, kuinka hyvin puolueet saavat omat kannattajansa liikkeelle äänestämään.