Laillisuusvalvoja moittii Laakson sairaalaa potilaiden nöyryyttävästä kohtelusta.
Apulaisoikeusasiamies pitää huonona ja nöyryyttävänä kohteluna, jos potilasta pidetään tuntikausia sängyssä magneettivyössä pienessä varastotilassa, johon kaikilla ohikulkijoilla on näkyvyys ja hän joutuu huutamaan pitkiä aikoja ennen kuin asentoa tullaan vaihtamaan ja hän saa vyön pois.
Laillisuusvalvojan mukaan toimintaa ei voi oikeuttaa sillä, ettei iäkkäälle henkilölle ole löytynyt soveltuvaa hoitopaikkaa tai että hänen hoitamiseensa tarvitaan useamman henkilön läsnäoloa.
MTV Uutiset tutustui oikeusasiamiehen yllätystarkastukseen Helsingin Laakson sairaalaan.
Lue myös: Potilaita kotiutetaan sairaalasta vaikka se ei ole turvallista: "Tuntuu pahalta, kun näkee, ettei potilas tule selviämään"
Myös rajoitustoimenpiteiden kohteena olevan potilaan yksityisyydensuojasta tulee huolehtia, toteaa oikeusasiamies.
Laillisuusvalvoja on arvioinut sairaalan toimintaa silloin, kun potilaalle on laitettu magneettivyö päivällä ja se on otettu pois vasta omaisen sitä pyytäessä.
Osastot ovat erilaisia. Esimerkiksi traumakuntoutusosastolla joudutaan rajoittamaan paljon, koska jalalle ei voida varata ja kognitio ei riitä ymmärtämään asiaa.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Liian paljon tilanteita, joissa on jouduttu suorittamaan amputaatio
Tarkastuksen yhteydessä käy ilmi, että on tullut liian paljon tilanteita, joissa on jouduttu suorittamaan amputaatio, kun potilas on vahingoittanut itseään.
Rajoituksia saatetaan joutua käyttämään myös muiden potilaiden suojaamiseksi. Erityisesti muistisairaat entiset sairaanhoitajat saattavat olla vaarallisia; he lähtevät helposti säätämään kanyyleitä.
Tarkastuksen yhteydessä saatujen tietojen perusteella apulaisoikeusasiamies päätti ottaa omana aloitteenaan erikseen tutkittavaksi, millä tavoin sairaalassa on turvattu, ettei potilaita jatkossa rajoiteta tarpeettomasti ja ihmisarvoa alentavasti.
Tutkinnan yhteydessä selvitetään myös, miten menetellään, jos havaitaan, ettei potilaan hoitoa voida toteuttaa osastolla asianmukaisesti ja mikä taho vastaa siitä, että potilas voidaan siirtää hänen terveydentilansa edellyttämään yksikköön.
Kyseessä on kaupungin suurin sairaala, jossa on eniten hoitojaksoja. Tarkastus tehtiin maaliskuussa 2023. Tarkastuksen päätös julkaistiin tällä viikolla.