Lasten taide on iloista, spontaania ja sattumanvaraista. Liian aikainen arvostelu on sille haitallista.
Sateenkaaria sormiväreillä, eläimiä vessapaperirullista, esitys, jossa juoni polveilee mutkaista tietä vuorten taa. Kun lapsi saa luoda, hän pursuilee iloa; luominen on innostavaa purkausta – ei huolta siitä, ettei osaa paremmin.
Lasten taiteellinen ilmaisu on juuri tätä: ilahduttavan spontaania ja sattumanvaraista, kuvaa tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila.
– Ympäristön äänet, musiikki ja muut rytmiset äänet voivat liikuttaa lasta, hänen tanssinsa voi vaikkapa olla imitaatiota: lapsi voi imitoida luontoa, jäljitellä eläimiä, koneiden, laitteiden, kulkuneuvojen liikettä. Pientä, suurta tai koko kehon liikettä, yksinkertaista tai hyvinkin moniulotteista, Anttila kuvailee.
Usein jo pienelle lapselle jokin taiteellisen ilmaisun muoto on läheisin – kysy vaikka ihmiseltä, joka nuorempana uppoutui tunneiksi piirtämään.
– Jotkut tykkäävät piirrellä, jotkut laulaa ja äännellä, jotkut liikkuvat. Ympäristön, kulttuurin ja perheen mallien vaikutus tietenkin on suuri.
Lue myös: Pirjo selvitti, mikä tekee lapsuudesta onnellisen – muistuttaa kiireisiä nykyvanhempia: "Jos ei oikeasti ole arjessa henkisesti läsnä, ei voi tuntea omaa lastaan"
Liian aikainen arvostelu on haitallista luovuudelle
”En voi piirtää, koska en osaa”. Aikuiselle tuttu ajatus, muttei lapselle – onneksi. Pieni lapsi ei ajattele, ettei osaa, jos hän ei ole saanut siihen esimerkkiä. Kiinnostus ja into voivat kuitenkin latistua jo ennen kouluikää, jos vanhemmat ovat kovin kriittisiä tai harrastuksessa vertaillaan tai painotetaan taitoja liian varhain.
– On haitallista ilmaisukyvylle ja luovalle ilmaisulle ylipäätään, jos lapsen spontaania ilmaisua aletaan arvioimaan liian varhain. On eri asia kannustaa lasta kehittämään vaikkapa värien käytön taitoa. Arvostelu liian varhain saattaa tukahduttaa kehittymässä olevan omanlaisen näkemyksen tai taidon, Anttila sanoo.
Hän uskookin, että jokaisen sisimmässä piilee valtavasti luovaa potentiaalia. Se, millainen tapa tuottaa taidetta kellekin on läheisin ja helpoin ottaa käyttöön ja kehittää, on yksilöllistä.
– Uskon, että jokaisella on joku oma tapa ilmaista itseään ja suhdettaan maailmaan. Se ei välttämättä ole lapsella kovin näkyvissä, mutta tuloillaan. Siihen pitäisi uskoa, Anttila pohtii.
Ihanteellista olisi, että tanssista innostunut saisi harrastaa tanssia, maalauksesta inspiroitunut taas maalausta. Kaikille se kuitenkaan ei ole mahdollista.
– Jos käy niin onnekkaasti, että pystyy kehittämään itseään hyvässä ohjauksessa, sillä tavallahan huipputaiteilijoitakin kehittyy ja saamme kaikki heistä nauttia. Ei huippuosaaminen ihmiseen tietenkään itsestään tule, Anttila sanoo.
Lue myös: Ajatus taiteellisesta lahjakkuudesta istuu syvällä: "On myytti, että olisi erikoisyksilöitä..."
Ohjattu harrastus voi parhaassa tapauksessa antaa sysäyksen kokonaiselle uralle. Onnistuakseen tässä harrastamisen pitäisi olla laadukasta, monipuolista ja inspiroivaa – siis lapsen taidot huomioivaa.
– Ei kuitenkaan liikaa liian varhain. Harrastaa pitäisi sopivassa suhteessa niin, että jää aikaa lepoon, rentoon kotona oleiluun, tavalliseen elämään vanhempien kanssa. En suosittele sitä, että ihan pienestä asti olisi joka ilta joku harrastus, Anttila sanoo.
Ohjattu harrastus voi parhaassa tapauksessa antaa sysäyksen kokonaiselle uralle.
Suomessa harrastus yleensä johtaa johonkin: aloittelija siirtyy edistyneiden ryhmään, sitten vielä edistyneempien ryhmään. Aloittelijatasolle niin sanotuksi pelkäksi harrastajaksi on hankalaa jäädä. Suomen harrastamisen mallia on kuitenkin Anttilan mukaan kehitetty viime vuosina.
– Harrastaminenhan on ihmiselle ylipäätään tärkeää. Ettei elämä olisi pelkkää työtä, opiskelua ja koulua ja vapaata aikaa, jolloin levätään ja hengaillaan. Monelle on tärkeää, että on joku välimuoto työn ja niin sanotun höntsäilyn välillä, Anttila kuvaa.
– Harrastaminen on itsen kehittämistä, mutta ei välttämättä toisten määräämää tai opetussuunnitelman, oppivelvollisuuden tai toimeentulon takia tehtävää toimintaa. Se on vapautta, itsenäisyyttä. Omaa.
Kaikki eivät toki halua taideharrastusta. Ei ihmisen ole pakko innostua kuvanveistosta tai savitöistä.
– Kaikenlaiset harrastukset ovat tärkeitä. Ne avartavat ajattelua, havaintokykyä, luovuutta, maailmankuvaa, itsen ilmaisua, Anttila sanoo.
Lue myös: 16-vuotiaan Matildan itse tuunattu mopo kääntää katseita – "Täytyy olla sellainen, että erottuu sitten parkkipaikalta"
"Jos lapsi tekee nopeasti niin sanotun töherryksen, hänelle voisi sanoa..."
Useimmiten paras reaktio lapsen taiteeseen on varaukseton kehu. Tärkeintä ei nimittäin ole hieno askartelutyö tai oikein laulettu laulu, vaan se, että sen saa jakaa aikuisen kanssa.
– Että hetkeksi pysähtyisi lapsen äärelle ja kontaktiin hänen kanssaan. Se antaa lapselle tunteen, että sekä hän että teos tulevat nähdyksi ja kuulluksi. Lapsi tulee kokonaisena nähdyksi, ei vain se, mitä hän on tehnyt. Usein lapsi tuo töitään esiin, koska haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se on kehityspsykologinen iso ja tärkeä periaate, Anttila sanoo.
Kehitysehdotuksia työhön voi antaa, mutta hienotunteisesti. Tärkeää on huomioida, missä tunnetilassa lapsi työtään esittelee: onko hän ylpeä suuresta saavutuksestaan, vai viihdyttänyt itseään raapustelemalla hetken?
– Onko lapsi tehnyt tunteja työtä, askarrellut, värittänyt, nähnyt paljon vaivaa? Jos näin on, mielestäni pelkästä vaivannäöstä ja keskittymisestä voi antaa positiivista palautetta: olet jaksanut hienosti, Anttila sanoo.
– Jos lapsi on innokas harjoittelemaan taitoja, on hyvä vastata lapsen tarpeeseen oppia kannustavalla tyylillä. On aika yleistä, että lapsi haluaa oppia ja kokea uusia haasteita. Hyvässä hengessä voi totta kai antaa ehdotuksia.
Seuraava vaihe voisi Anttilan mukaan kantaa nimeä "haluatko vielä jatkaa".
– Jos lapsi tekee nopeasti niin sanotun töherryksen, hänelle voisi sanoa, että hei, tuostahan voisi vielä jatkaa. Voi kysyä, mitä tämä mielestäsi esittää, haluatko vielä lisätä tähän tätä väriä tai tuota juttua, Anttila kuvaa.
Lue myös: Pienet kädenjäljet ilmestyivät vastamaalatulle seinälle – 3-vuotiaan Nellien selitys naurattaa
"Lapselle on tärkeää saada nähdä ja kokea taidetta"
Moni osaa kohdata lapsen, mutta toinen puoli totuudesta saattaa unohtua: myös lapsen on tärkeää nähdä ja kuulla muiden teoksia.
– Lapselle on tärkeää saada nähdä ja kokea taidetta. Häntä tulee viedä katsomaan esityksiä ja kuuntelemaan musiikkia, kehottaa pysähtymään jonkin äärelle. Hän harjoittelee sillä tavalla maailmaan suhtautumista ja havaintokykyä.
Vaikka kulttuuria löytyy televisiostakin, yhtä tärkeää olisi päästä taidenäyttelyihin ja erilaisiin esityksiin. Niiden ei tarvitse olla lapsille tarkoitettuja.
– Ehdottomasti veisin lapsen kaikenikäisille suunnattuihin näyttelyihin vaikkapa Kiasmaan. Pidemmät esitykset voivat olla pienelle haastavia, mutta on esimerkiksi tanssiesityksiä, jotka pituudeltaan sopivat lapselle. Täytyy toki olla tarkkana siinä, sopiiko esitys sisältönsä puolesta lapsille. Monet käsiohjelmat antavat kyllä ikäsuosituksen, Anttila vinkkaa.
Lastenkulttuuri.fistä löytyy tietoa ja materiaaleja, ja myös kartta lasten kulttuurikeskuksista ympäri Suomen.
Lue myös: Ajatus taiteellisesta lahjakkuudesta istuu syvällä: "On myytti, että olisi erikoisyksilöitä..."
Lue myös: Nykylapset treenaavat jo liiankin ammattimaisesti: "Kaikki perustuu suorituksen ympärille"
Katso myös: Näin koristelet pajunkissoja
9:48
Pikkiriikki-elokuvan lapsinäyttelijät pääsivät koristelemaan pajunkissoja Huomenta Suomessa.