Oulussa lastensuojelun kustannukset on pystytty painamaan selvästi alemmas kuin muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa, ilmenee STT:n tekemästä selvityksestä.
Oulussa jokaista lastensuojelun asiakasta kohden käytettiin viime vuonna yhteensä noin 13 500 euroa siinä, missä kuuden suurimman kaupungin keskiarvo oli 18 600 euroa.
Esimerkiksi Turussa rahaa kului vuoden aikana lähes kaksin verroin asiakasta kohden eli 24 100 euroa.
Suurin ero kustannuksissa syntyy siitä, millaiseen hoitoon sijoitusta tarvitseva lapsi laitetaan.
– Oulun yksi ero toisiin suuriin kaupunkeihin on se, että meillä on todella suuri perhehoitosysteemi. Muualla käytetään enemmän laitoshoitoa. Perhehoitajia meillä on noin 240, kertoo vs. palvelupäällikkö Marja Kylmäluoma Oulun lastensuojelusta.
– Perusero Oulun ja Turun kustannusrakenteisiin tulee siitä, sillä perhehoidon ja laitoshoidon vuorokausihinnoissa on aikamoinen ero, jatkaa Sirpa Kuronen, Turun perhe- ja sosiaalipalvelualuejohtaja.
Nykyinen lastensuojelulaki painottaa, että perhehoito on lapselle lähtökohtaisesti parempi vaihtoehto kuin laitoshoito, johon tulisi turvautua vain, jos hoitoa ei muuten saada järjestettyä. Oulussa 81 prosenttia hoitovuorokausista tapahtuu perhehoidon puolella, kun muissa suurissa kaupungeissa sen osuus vaihtelee 49–64 prosentin välillä.
Tilastoissa näkyy viime vuosina selvää laskua laitoshoitoon sijoitettujen lasten määrissä lähes joka kaupungissa.
Lastensuojelun kustannukset
- Oulu: 13 500 euroa per asiakas vuonna 2017. Perhehoidon osuus hoitovuorokausista 81 prosenttia.
- Vantaa: 14 400 euroa per asiakas. Perhehoidon osuus 56 prosenttia.
- Espoo: 17 700 euroa per asiakas. Perhehoidon osuus 52 prosenttia.
- Helsinki: 20 600 euroa per asiakas. Perhehoidon osuus 64 prosenttia.
- Tampere: 21 400 euroa per asiakas. Perhehoidon osuus 64 prosenttia.
- Turku: 24 100 euroa per asiakas. Perhehoidon osuus 49 prosenttia.
Kuusikko-kaupunkien keskiarvo: 18 600 euroa per asiakas. Perhehoidon osuus 61 prosenttia.
Lähde: Kuusikko-työryhmän lastensuojeluraportti 2017
Vanhimpien lasten tilanne vaikein
Jos perhehoitoa pidetään ensisijaisena hoitomuotona ja sen avulla voidaan selvästi säästää kuntien rahaa, miksi kaikkialla ei olla Oulun luvuissa? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Tarja Heinon mukaan perhehoidon lisääminen ei ole yksinkertaista.
– Suurin tarve kodin ulkopuolisiin sijoituksiin on nimenomaan teinien osalta. Monet sijaisperheeksi haluavat toivovat voivansa ottaa nuoremman sijaislapsen, johon ehtisi muodostaa pitkäaikaisen suhteen. Niitä perheitä, jotka voisivat ottaa hoitoonsa äkillisesti vasten tahtoaan sijoitettavia teinejä, ei ilmaannu niin paljon. Pullonkaula syntyy tästä, hän kertoo.
Teinien ongelmat ovat myös vaativampia, Turun lastensuojelun Kuronen huomauttaa.
– Jos teini-ikäinen tarvitsee huostaanottaa, tilanne on usein vaikea. Silloin nuorella tai hänen perheellään voi olla vakavia mielenterveys- tai päihdeongelmia. Sijaisperheet ovat valmennettuja tavallisia perheitä, eikä vaikeimpiin ongelmiin välttämättä pysty perhekeinoin puuttumaan, Kuronen sanoo.
Sijaisperhe ei pärjää yksin
Kunnan tuki on sijaisperheille tärkeää.
– Se vaihtelee hurjan paljon eri puolilla Suomea, miten sijaishuollon koko paketti on hoidettu, tutkimusprofessori Heino sanoo.
– Ei riitä, että lapsi sijoitetaan ja häntä käydään kerran vuodessa katsomassa. Tuen pitää olla jatkuvaa, että perheen voimavarat riittävät, jos tulee vaikeuksia. Kuntien on satsattava siihen, että perheen tueksi tulee ammattilaisia, olivat he sosiaalityöntekijöitä tai muita.
Laaja tuki perhehoitajille on yksi asioista, jotka selittävät Oulun suurta perhehoidon osuutta.
– Perhehoitajille on esimerkiksi järjestetty ulkopuolista työnohjausta ja vertaisryhmiä sen tuen lisäksi, mitä he saavat perhehoidon tukiyksiköstä ja lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä, Kylmäluoma summaa.