Latvala asetti tavoitteen Saksan ralliin – Lappi samoilla linjoilla

1.03728701 (1)
Esapekka Lappi valloitti Keski-Suomen soratiet heinäkuun lopussa. Nyt on edessä Saksan asfalttiralli. Vesa Pöppönen / AOP
Julkaistu 14.08.2017 13:19

MTV SPORT

Toyotan suomalaiskuskeilla Jari-Matti Latvalalla ja Esapekka Lapilla on samankaltaiset tavoitteet tulevan viikonlopun Saksan MM-rallissa.

Tommi Mäkisen johtama japanilaistiimi tulee Saksan kisaan korkealennossa, sillä Lappi voitti Suomen MM-rallin heinäkuun lopussa ja tallin kolmas suomalaiskuski Juho Hänninen oli kolmas. Latvalakin oli kiinni kilpailun voitossa, mutta koki teknisiä ongelmia lauantaina.

Nyt edessä on kauden toinen asfalttiralli. Latvala oli neljäs sesongin ensimmäisessä asfalttikisassa Korsikalla huhtikuussa. 

– Keskityimme testeissä vahvasti jarruihin, sillä jarrutuksilla on iso merkitys Saksassa. Teimme töitä myös jousituksen kimpussa. Ajamme Saksassa hieman pehmeämmällä jousituksella kuin Korsikalla, Latvala selvittää Toyotan tiedotteessa.

– Olisin iloinen sijoitukseen viiden joukossa, palkintosija olisi jo loistava tulos, MM-sarjassa neljäntenä oleva Latvala lisää.

Suomalaisfanien sydämet kotikisan voitollaan valloittanut Lappi ajoi Saksassa ykköseksi WRC2-luokassa vuosi sitten. Nyt alla on kuitenkin erilainen kalusto. 

– Tämä on ensimmäinen asfalttirallini WRC-autolla, mutta mielestäni Yariksella on jopa helpompi ajaa asfaltilla kuin soralla, sillä se tuntuu rata-autolta, Lappi selvittää testien jälkeen.

– Jos pysyn poissa ongelmista, minulla on mahdollisuus ajaa viiden joukkoon ja saada hieman pisteitä. Se on tavoitteeni, Lappi linjaa.

Saksan MM-ralli käynnistyy perjantaina ja päättyy sunnuntaina.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli