Viro alensi heinäkuussa alkoholiveroaan tuntuvasti ja eilen Latvia seurasi perässä alentamalla vahvojen alkoholijuomien veroa 15 prosentilla.
Viking Linen markkinointijohtaja Kai Takolander uskoo, että Latvian ja Viron verotuspäätökset liittyvät enemmän siihen, että virolaisten halutaan ostavan alkoholinsa kotimaastaan sen sijaan, että he kävisivät Latvian puolella ostoksilla.
Takolanderin mielestä alkoholi puhututtaa, mutta verotusmuutokset ovat niin pieniä, etteivät ne muuta suurta kuvaa dramaattisesti.
– Viro päätti kolmisen vuotta sitten, että siellä nostetaan alkoholin valmisteveroa radikaalisti. Siellä oli varmaan jollain matemaatikolla valtiovarainministeriössä excel-taulukko, että jos näillä määrillä nostetaan näin ja näin paljon sitä veroa, niin tulee näin ja näin paljon rahaa lisää.
– Helmikuussa 2017 lähti tällainen korotusohjelma käyntiin. Heinäkuussa nostettiin lisää ja sitten taas helmikuussa, ja sitten ihmeteltiin, kun virolaiset itse lähtivät Latviaan hankkimaan juomiaan, kun oltiin ajateltu, että turistit ja virolaiset ostavat tietenkin nämä edelleen sieltä kotimaasta, Takolander sanoo.
Hän uskoo, että Viron heinäkuinen veronlasku on vastaus siihen, että virolaiset koitetaan saada kuluttamaan kotimaassaan.
Lue myös: Viron kevennetty alkoholiverotus ei saanutkaan suomalaisia ryntäämään Tallinnaan – Latviassa olutsalkku yhä lähes puolet halvempi
Muukin matkustus lisääntynyt
Takolanderin mielestä maiden välinen matkustaminen ei ole enää niin alkoholivetoista kuin aikoinaan, sillä matkustus on lisääntynyt alkoholin hinnan noususta riippumatta.
Viking Linen laivoilla myynti kuuluu myös perinteisesti liiketoimintaan. Myymälämyynti Helsingin ja Tallinnan välillä on kuitenkin verollista, eikä laivalla voida vastata Latvian hintoihin. Takolanderin mukaan laivoja ei kuitenkaan ”operoida viinan voimalla”.
– Alkoholi on osa sitä myyntiä. Kokonaisuuteen kuuluvat matkaliput, rahti, ajoneuvot ja ravintolat. Alkoholi on yksi ryhmä, lisäksi on kosmetiikka, makeiset ja tupakkatuotteet jossain määrin.
Suomi ei pysy kilpailykykyisenä
Matkailu- ja ravintolapalveluiden yhdistyksen toimitusjohtaja Timo Lappi taas on sitä mieltä, että alkoholijuomaverolla on erittäin suuri merkitys siinä, miten suomalaiset matkustavat Viroon.
– Viro alensi veroa, jotta suomalaiset matkailijat palaisivat takaisin Viroon, Lappi sanoo.
– Pitää muistaa, että matkustajatuonti on viiden vuoden aikana noussut muutenkin. Yksi syy siihen on, että myös Suomi on korottanut monta kertaa alkoholiveroa. Tämän seurauksena Viro alentaa veroa, ja Latvia vielä nokittaa.
Lue myös: Kilpailu suomalaisista viinaturisteista kiristyy – Latvia iski tiskiin vastineensa Viron veroalelle
Viinaralli ei ole kadonnut
Lapin mukaan viinaralli ei ole kadonnut mihinkään.
Hän pelkää hallituksen uuden aikomuksen alkoholiveron korottamisesta 50 miljoonalla eurolla vaikuttavan Suomessa erittäin negatiivisesti.
Kotimaan matkailussa on haasteita ilman alkoholiveroakin.
– Perusongelma on se, että Suomi on hyvin kallis matkailumaa. Meillä on erittäin korkeat verot ja henkilöstökustannukset. Baltian maihin on erinomaiset laivayhteydet ja siellä on huomattavasti halvempaa ja meillä on hintakilpailukyky siihen huono.
– Kun Baltiasta puhutaan, niin on puhuttava alkoholimatkailusta. Sen osoittavat nämä Viron ja Latvian hallituksen toimet.