Miksei tulevalle ensisynnyttäjälle kerrota, millaista on aika synnytyksen jälkeen – miten haavoittuva ja uupunut tuore äiti silloin on? Tätä pohtii Varpu suuren suosion saavuttaneessa Facebook-tekstissään.
”MIKSEI KUKAAN KERTONUT POSTPARTUM-AJASTA? Miksei kukaan kertonut, millaista aika synnytyksen jälkeen on? Alkuaika pienen lapsen kanssa? Miksei kukaan kertonut, miten haavoittuva silloin on, miten väsynyt, miten avun tarpeessa?”
Näin alkaa Varpun Facebook-teksti, joka keräsi rehellisyydellään suuren suosion. Tekstissään Varpu Ruskotaival, 33, pohtii, miksei tulevalle ensisynnyttäjälle kerrota, että myös synnytyksen jälkeiseen aikaan pitäisi jotenkin valmistautua.
Muissa kulttuureissa äitiä hoivataan synnytyksen jälkeen: häntä hierotaan ja hänen tarpeistaan huolehditaan jopa viikkoja. Suomessa moni jää niin sanotun alkuhuuman jälleen yksin.
– Äiti, joka on usein synnytyksessä rikki revitty ja jonka voima on viety (siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan), laitetaan hämmentyneenä ja puuhun päällä lyötynä sairaalasta kotiin parin päivän jälkeen, ja siellä pitäisi pärjätä yksin vauvan kanssa täysin uudessa tilanteessa, vaikka käveleminen tai istuminenkin voi olla haastavaa. Parhaassa tapauksessa ehkä isä on isyyslomalla pari viikkoa, oma äiti tai anoppi tai ystävät auttelemassa pari päivää, mutta muutoin äiti on tuoreen lapsen kanssa yksin kotona, eristettynä yhteisöstä, Varpu kuvailee Facebook-kirjoituksessaan.
– Ja siinä pitäisi jotenkin selvitä vauvan hoidosta, huolehtia siitä, että saa itse tarpeeksi ravintoa ja lepoa, että jaksaa hoitaa vauvaa, ja vielä hoitaa kotihommatkin. Ja pahimmassa tapauksessa huolehtia myös aiemmista lapsista, samalla kun imetys sitoo tuntikausiksi paikalleen ja imee ihan kirjaimellisesti kuiviin. Ihan älytöntä.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Meillä oli jokseenkin rankka alku"
Varpulla itsellään on kolmekuinen tyttövauva. Lisäksi perheessä on 14- ja 11-vuotiaat lapset. Varpu kertoo MTV Uutisille, että oli osannut odottaa synnytyksen jälkeisen ajan olevan rankkaa. Sen uuvuttavuus kuitenkin yllätti.
– Vaikka lapsi osoittautuikin yhdeksi elämäni ihmeellisimmistä ja ihanimmista asioista, meillä oli jokseenkin rankka alku, kun synnytyskokemus oli traumatisoivan kivulias, Varpu sanoo.
Varpu synnytti kotona, mutta joutui synnytyksen jälkeen siirtymään useaksi päiväksi sairaalaan, missä vauvan tilaa tarkkailtiin. Synnytyksen jälkeisessä herkässä tilassa se oli Varpulle liikaa.
– Ensimmäiset tunnit synnytyksen jälkeen olivat ihania. Tunsin vahvaa yhteyttä lapseen ja tunsin, että minulla on vahva tietämys siitä, kuinka huolehtia vauvasta. Sairaalasta palattuamme sairaalan pelon ilmapiiri oli tarttunut minuun, ja olin melkein paniikissa – osaanko ollenkaan pitää huolta tästä pienestä ihmisenalusta ilman jatkuvaa seurantaa ja mittailua? Varpu kuvailee.
Jatkuvasti joko itkuinen tai raivon partaalla
Varpu rakasti vauvaa koko olemuksellaan, mutta oli itse henkisesti aivan lopussa. Hormonien heilahdellessa hän oli jatkuvasti joko itkuinen tai raivon partaalla. Imettäminen sai verensokerin laskemaan niin, että nälkäkiukku vaivasi melkein jatkuvasti.
Varpu ei ollut osannut odottaa sitä valtava tuen tarvetta, joka hänellä oli. Hän kaipasi ympärilleen muita äitejä, jotka ovat kokeneet saman. Naisia, jotka voisivat rohkaista ja pitää huolta.
– Koen, että moni synnytyksen jälkeinen masennus saataisiin karsittua hyvällä synnytysten hoidolla – myös henkisellä eikä vain fyysisellä tasolla –, hyvällä jälkihoidolla, jossa synnytyskokemusta olisi mahdollisuus purkaa, sekä vahvalla alkuajan tuella, jolla tuettaisiin äidin niin henkistä kuin fyysistäkin palautumista sekä vahvan äiti-lapsisuhteen syntymistä.
Varpu. Kuva: boudiart
Moni on tunteidensa kanssa yksin
Se, miltä synnytyksen jälkeen tuntuu, voi yllättää. Äiti voi olla herkkä, kipeä ja väsynyt. Moni on tunteidensa kanssa yksin: apua ei uskalleta tai osata pyytää, eikä omasta hädästä kerrota ulospäin. Silloin muidenkin on vaikeampaa kertoa tuntemuksistaan.
– Ihmiselle syntyy kuva, että vain minä itse en pärjää, olen huono. Jos tuntemuksiaan avaa, toinen saattaakin sanoa, että minullakin on ollut tuollaista, mutta en ole osannut siitä puhua tai apua pyytää, Varpu sanoo.
Synnytyksen jälkeen Varpusta oli ihanaa "pesiä" vauvan kanssa kotona ja imettää tätä. Lapsen kanssa ei tarvinnut suorittaa mitään. Vaikka rakkaus lasta kohtaan oli valtavaa, traumaattinen synnytyskokemus vaivasi mielen perukoilla.
– Olin itkuinen, kipeä ja herkillä. Olisin halunnut rauhassa toipua ja luoda suhdetta vauvaan, mutta tarpeellinen tuki vaikkapa ruokahuollon suhteen puuttui, Varpu sanoo.
– Suomessa on aika paljon pärjäämisen kulttuuria: pitää selvitä yksin, koska muutkin ovat selvinneet, mummot, äidit ja muut. Ei saa valittaa eikä pyytää apua. Miksei olisi itselleen armollinen? Mielestäni on myös palvelus lapselle, että huolehtii omasta hyvinvoinnistaan. Toivoisin myötätuntoa ihmisiltä, itseä ja muita kohtaan. Niin tässä kuin muissakin asioissa.
Tee ajoissa postpartum-suunnitelma
Varpullakin kesti melkein kaksi kuukautta järjestää itselleen tukea.
– Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lapsen tulo voi todella saada pois raiteiltaan, eikä silloin välttämättä ole voimia järjestää itselleen tukea, vaikka sitä kuinka tarvitsisi, hän sanoo.
"En ollut osannut yhtään odottaa sitä onnen tunteiden hyökyaaltoa, jonka pieni, tuhiseva nyytti rinnalla toi." Kuva: boudiart
Hän toivoo, että joku olisi ennen synnytystä kehottanut tekemään postpartum-suunnitelman jo raskausaikana.
– Kannattaa siis olla kaukaa viisas ja aktivoida omia tukiverkostoja. Vähintäänkin pyydä nyt jo etukäteen ystäviäsi järjestämään ruokapiiri synnytyksen jälkeen– tulet todella kiittämään siitä itseäsi myöhemmin.
"Pitäisi herkällä korvalla kuunnella äitiä ja tämän tarpeita"
Ihanteellisena lapsivuodeaikana Varpu pitäisi tilannetta, jossa äiti pystyy keskittymään täysin vain vauvaan ja omaan toipumiseensa.
– Olisi lupa vain olla vauvan kanssa. Joku muu huolehtisi esimerkiksi siitä, että ruokaa tulee eteen ja äiti tulee ravituksi. Ja että saisi tukea fyysiseen toipumiseen. On jotenkin ihana ajatus, että jossain kulttuureissa äitiä hierotaan, koska katsotaan, että se on välttämätöntä, ei niinkään ylimääräistä työtä.
Äskettäin lapsen saanut perhe tarvitsee toki myös omaa aikaa. Osa nauttii siitä, että saa olla yksin, omassa rauhassa lapsen kanssa. Harva jaksaa kahvittaa vieraita heti synnytyksen jälkeen. Toisinaan tuoreille vanhemmille annetaan kuitenkin liikaa tilaa.
– Pitäisi herkällä korvalla kuunnella äitiä ja tämän tarpeita. Rohkeasti ja myös konkreettisesti tarjota apua. Jos sanoo "jos tarvitset jotain, sano", siihen ei välttämättä osaa tarttua. Jos sanoo "voinko tuoda teille ruokaa" tai "voinko käydä teille kaupassa", se on hyvä, konkreettinen ehdotus, johon voi tarttua, jos tarvitsee, Varpu sanoo.
– Ehkä meillä ollaan ylikohteliaita ja ajattelemattomia siinä, ettei edes kysytä, tarvitseeko perhe jotenkin apua, kun pelätään, että ollaan häiriöksi. Vaikka meitä on moneen lähtöön, uskon, ettei kovin moni äiti panisi pahakseen sitä, että ruoat tuotaisiin valmiina ovelle tai joku kävisi kaupassa tai tarjoutuisi hieromaan kipeää selkää.
Varpu. Kuva: boudiart
"Juuri sinä olet oikea äiti lapsellesi"
Ihanaakin äitiys toki on. Toisessa kirjoituksessaan Varpu pohti, miten ihanaa lapsia onkaan saada – usein tarinat lapsiperhearjesta kun kertovat lähinnä väsymyksestä ja lapsen sitovuudesta. Varpu ei ollut osannut odottaa, millaista onnea pieni ihminen voi mukanaan tuoda.
– En ollut osannut yhtään odottaa sitä onnen tunteiden hyökyaaltoa, jonka pieni, tuhiseva nyytti rinnalla toi. Halusin jotenkin jakaa sitä iloa ja korjata sitä väärinkäsitystä, joka itsellänikin oli, että lapset vain vievät energiaa ja elämästä tulee jotenkin väsyttävää ja synkeää.
Tuoreeseen äitiin Varpu haluaisikin valaa uskoa ja itseluottamusta. Vaikeista ajoista voi selvitä, ja apua on sallittua pyytää.
– Itselleni tuli herkästi sellaisia tunteita, että osaanko olla äiti. Painottaisin, että juuri sinä olet oikea äiti lapsellesi. Luota vaistoihisi. Sinä selviät, vaikka olisi vaikeaa, eikä kaikkea tarvitse tehdä yksin eikä pärjätä yksin. Uskalla pyytää apua ja ottaa sitä vastaan.